Tarja oli siis selviytynyt vaaditusta omasta osuudesta asuntosäästäjänä saadakseen lopulle kauppahinnasta ASP-lainan. Kohde voitiin siis valita ja lainasopimus allekirjoittaa. Tarjalla oli edessä viidentoista vuoden haastava urakka selvitä lainasta ja saada asunto velattomana käyttöönsä. Ihan samaan aikaan syntyi Nadja, uusi ihme kaikkien ihasteltavaksi, vielä ihan alussa oleva, jolla on paljon edessä. Nuo ovat tilanteita, jolloin tuollaistakin nousee mieleen. Meidän ensi tapaamisesta Nadjan kanssa on kuva, jossa uni maistui synnytyssairaalan pinnasängyssä ja olo on silmiinpistävän levollinen suuren muutoksen jälkeen. Syntymälahjana saatu tumma tuuhea tukka vaikka heti nutturalle pantavaksi. Eväinä se mitä on kuullut vanhempien keskusteluista hänestä ja muusta ennen syntymää. Siitä on hyvä jatkaa.
Ensitapaaminen Nadjan kanssa synnytyssairaalassa
Nadjan syntymä viritti erään periaatteellisen käytännön. Minä olin höpissyt pitkin matkaa Karjalasta yhtä ja toista. Nyt oltiinkin yhtäkkiä ja yllättäen uudessa roolissa, isovanhempia. Näistä fossiileistahan käytetään monenlaisia nimityksiä ja meille tuli mieleen, mistä lie nimitykset buaboi ja jiejoi isovanhempina aitoon Raja- karjalaiseen tapaan. Aluksi minä epäilin sen toimivuutta luterilaisessa Suomessa koska sanoista ei ulkopuolisille välittynyt mitään ja jokainen lausuu ne ilman foneettista ohjausta miten sattuu. Niitä kuitenkin alettiin käyttää ja jotenkin ne toimivat. Pirkko kysyi kerran myöhemmin Nadjalta, varmuuden vuoksi mitä mieltä hän on - olisiko mummo ja vaari tai muu paremmin suuhun sopiva parempi. ”Kuule, Sinä olet buabo” vakuutti Nadja ja käytäntö jatkui entisellään. Nadja puhui muutenkin järkeviä jo pienenä. Joimme saunatuvassa limonadia laseista joiden kyljessä oli Karjalan vaakuna. Nadja kysyi mikä tämä on. Kerroin että olen asunut silloin kun olin vielä lapsi Karjalassa ja muistaen sitä olemme ostaneet näitä laseja. Hän kuunteli, oli hetken hiljaa ja vastasi vakaan harkitusti, ”minä olen koko ajan asunut isän ja äidin kanssa.” Tämä osoittaa miten vilkas ja vireä lapsi kuuntelee, muistaa ja muodostaa kokemistaan kokonaisuuksia. Mirkku-mummilla on ollut tapana viedä lapsia mukaansa matkoille. Kerran olivat kolmestaan Ikaalisten kylpylässä. Muita kylpylävieraita oli miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja, sotaveteraanejakin kuulemma rollaattoreineen. Illalla Mirkku ja lapset kulkivat asuntolan käytävää, olivat menossa jo yöpuulle. Käytävässä Nadja muisti päivällä kuulemansa ja yhdisteli asioita pienessä päässään kehottaen toisia ” mennään hiljaa, maanpuolustajat nukkuvat.”
Elämä jatkui Saukkokujalla. Helsingin Sanomat kirjoitti 28.2.1981 ”OTK:n rankka saneeraus alkaa. Keskusosuusliike OTK ja koko E-liike on rankkojen saneerausten edessä”. Sama lehti 7.9.1982; ”E-fuusio viivästymässä ainakin vuodella”. Tämä oli siis yrityksen julkisuuskuva ja kaikkihan päättyi saneerausohjelman valvottuun läpiviemiseen. Henkilöstöjärjestelyt olivat luonnollinen osa sitä. SAK oli saanut tuloneuvotteluissa tekstiosaan irtisanomissuojaa parantavaksi yt-neuvottelumenetelmän sekä perusteluiksi irtisanomisille ”tuotannolliset ja taloudelliset syyt”. Henkilöstön vähentäminen tuli näin yleisesti hyväksytyksi. Niilo Hämäläisen, itsekin E-seniorit ry:n jäsen sanotaan myöhemmin todenneen tekstin tulleen mukaan puolivahingossa, eikä hän itsekään uskonut sen merkitykseen ja eipä sillä sitä sitten ole ollutkaan.
Sama tervehdyttäminen ulottui tietysti myös E-instituuttiin. Eläkkeelle lähtivät muistaakseni Pelkosen Eino ensin, sitten Kaarina ja sitten minä. Minun lähtöäni pehmennettiin 15 000 markalla ylimääräistä ja kun olen maaliskuussa syntynyt, sain nuo kolme kuukautta pitää lomaa. Mutta ei se ihan ongelmatonta ollut. Kumma kyllä miten työura hämärtää ihmisen tajun todellisuudesta. Onhan eläkkeelle lähdössä muutoksen makua ja uusia asioita on tulossa kosolti. Eläketulo ei koskaan ole palkan kokoinen ja se on yksi mikä lähtevälle tulee mieleen. Ohjelmoitu tekeminen elämäntapana on syvällä. Nimet ja ne ihmiset, niilläkin on ollut merkitys viitenä päivänä viikossa. Talo oli valmis, mutta siihen otettua lainaa vielä osa maksamatta. Eläkeiän aikaistaminen tuntui loukkaavalta. Siitähän kehittyi kyllä nopeasti maan tapa, mutta tuossa vaiheessa vasta opeteltiin.
Kirjoitin kirjeen. Kirjeessä kerroin mitä olin mieltä ja miltä minusta tuntui ja lähetin siitä kappaleet E-instituuttiin ja OTK:n Eero Rantalalle. Tiesin hänen olevan kriittinen tuutin suhteen. Kirjeessä puhuin opetuksesta sekä suoraan henkilöistä. Kerroin rehtorista, joka kulkee käytävillä, poikkeaa huoneissa ja muistelee menneitä aikoja. Koulutuspäällikkö puolestaan istuu huoneessaan ja seurustelee Time Managerinsa kanssa. Opetuksesta kerroin elintarvikealan ihmisille olevan riittävää käsitellä kurssilla Amerikan moottorisahateollisuuden tilaa. Rehtorina oli Pekka Alenius ja koulutuspäällikkönä Matti Piiparinen. Viittaus moottorisahaan oli viittaus johdon koulutukseen. Reaktioista en tiedä, mutta on niitä ollut. Vuoden lopussa oli jouluun liittyvä perinteinen joululounas, johon oli tapana kutsua myös eläkeläiset ja niin nytkin. Minäkin menin. Ruokajono kulki tarjoilupöydän kahta puolta. Piiparinen huomasi minut ja siirtyi vastakkaisella puolella olevaan jonoon. Kumpikaan ei tullut toivottaneeksi hyvää joulua. Käytävällä tapasin jo aikaisemmin Pekan. ”Terve Pauli, mitä kuuluu” oli Pekan tervehdys. Mitäs tässä, hyvin menee, ei kummempaa. Myöhemmin Pekkakin jäi eläkkeelle, tuli E-seniorit ry:n jäseneksi ja meistä tuli yhdistyksen hallituksessa pitkään toimiva pari.
Muutama kuukausi eläkkeelle lähdöstä Sirpa soitti ja kyseli valintamyymäläpeliä, jotta missä se saattaisi olla ja voisiko sitä käyttää. Hän tarkoitti atk-peliä joka oli opetuksessa paljon käytetty. Välimäki siitä on kiinnostunut. Kerroin Sirpalle, että vein sen lähtiessäni roskikseen, katso onko sitä käyty viime kuukausina tyhjentämässä. Jos ei ole, niin siellä sen pitäisi olla.
Katajanokalla oli päivän mittainen seminaari, jossa vierailevana luennoitsijana oli englantilainen professori. Aiheena ohjelmassa oli ihmisen ikään liittyviä pohdintoja. Professori jakoi ihmisen elinkaareen kolmeen ikään. Ensimmäinen ikä oli sen mukaan lapsuus. Toinen oli aikuisuus ja koko ihmisen aktiivinen aika ja kolmas sen jälkeinen eläkkeellä olemisen aika. Jatkona on vielä yksilöllisesti se raihnainen vanhuus joka päättyy kuolemaan. Näin kai se on. Luennoitsija käsitteli laajasti kolmatta ikää. Hän korosti sen luonnollisuutta elinkaareen kuuluvana arvokkaana osana. Esitys oli innostava ja viesti oli selvä. Perille tuli. Totesin vasta nyt ja tunnustin olevani eläkkeellä, vapaa sidonnaisuuksista, lupauksista, velvollisuuksista tuloksiin ja ties mistä, mutta vapaa. Miksi tätä ei sanottu heti. Mikäs tässä on ollessa. On katto pään päällä, palkka juoksee, se on mitä on mutta tiedossa on ja varmaa. Voin tehdä mitä tahtoo tai olla tekemättä. Siihen on lupa ja sekin on ansaittua. Olihan minulla unelmakin mutta se oli vähällä unohtua - teen puutöitä kun pääsen eläkkeelle. Jotain sen tapaista jo oli alullakin.
Pöydällä näytteitä puutöistä
Näytepöydältä puuttuu sorvatutut kynttilänjalat, joita valmistui punaisina jouluun ja ruskeina juhlavampaan käyttöön. Kuvaan voisi lisätä kalan muotoisen leikkuulaudan, tai aurinkotuolit ja muut pihakalusteet Korsoon, Mäntyharjuun, Tarjalle parvekkeelle ja jotain on eksynyt jopa Lindströmien saareen. Pirkko tilasi kehykset käsitöihinsä minulta. Niiden muoto ja koko vaihteli mallin mukaan, mutta kanta-asiakassuhde jatkui ja joustavat toimitusajat soveltuivat hyvin hänen tuotanto-ohjelmaansa. Muitakin kyhäelmiä on olemassa, jopa käytössä edelleen, mutta niistä ei sen enempää. Tämän harrastuksen tueksi valmistui tontille pieni ”kaksikamarinen” piharakennus. Toiselle puolelle tuli työkalut puutöitä ja toiseen pihatöitä varten. Kaluvarasto karttui vähitellen. Sirkkeli / tasohöylä yhdistelmä oli jo aikaisessa vaiheessa, sitten tuli sorvi, sitten yläjyrsin ja vähitellen lisää hyllylle sopivaa ja seinille ripustettavaa kamaa ja käyttöön tarpeen mukaan. Vain yksi on joukosta poissa, vannesahaa siellä ei näy. Olisi ollut kysyntää, mutta se ei saanut Pirkkoa vakuuttuneeksi ja puuttuu edelleen. Kyllä minä olisin sen saanut, ja voisin vieläkin saada, niin hyvin minä Pirkon tunnen. Alkuun odotin verstaalta aika paljon, valmistuksen prosessointi kiinnosti. Juuri yläjyrsimellä ajattelin tehdä ihmeitä. Merannon kanssa rakensimmekin siitä pöytämallin, mutta puutteellisen suunnittelun johdosta purin myöhemmin pois. Työkalut olivat kovassa käytössä kun rakennettiin aita tontin kahdelle sivulle, yhteensä 55 metriä ja 5 senttiä sekä katos roskikselle samoilla piirustuksilla. Aitatarvikkeet ostin raakalautana erikoistarjouksesta. Omilla välineillä ne pätkittiin määrämittaisiksi, lauta halkaistiin ja kappaleet vedettiin pari kertaa oikohöylässä. Näin oli saatu yhdestä metristä lautaa kaksi metriä aitatavaraa. Pirkko maalasi joka kapulan irtonaisina kaikilta sivuilta kahteen kertaan ennen kiinnitystä. Aidan malli oli vino asettelu suuntaa vaihdellen, eli rakenteellisesti mahdollisimman hankala.
Ennen pitkää rautalanka päihitti puutyöt. Kollegat Kaarina ja Anni E-instituutista pitivät keskenään yhtä ja olivat sitten yhteydessä minuun. Anni harrasti miehiä ja menossa oli pienyrittäjä Markus Hupli. Hän oli ostanut Lankapaja nimisen yrityksen, joka valmisti rautalankatuotteita, koreja, alustoja jne. Anni ja Markus keskittyivät lampunvarjostimien kehien ja renkaiden valmistukseen. Prosessissa rautalanka pyöritettiin pölkyn ympärille renkaaksi, katkaistiin ja hitsattiin pistehitsauksena langan päät yhteen. Siitä syntyi rengas. Naiset soittivat minulle ja kutsuivat käymään. Menin ja jäin vääntämään juttuja rautalangasta. Meillä Markuksen kanssa yhdistävä tekijä oli karjalaisuus ja meistä tuli hyvät ystävät. Pari muutakin siellä kävi hitsailemassa ja se riitti hyvään fiilikseen. Parhaiten muistan huulenheiton ja turhan puhumisen, mikä hyvin sopi tämän työn luonteeseen. Pelkosen Einokin oli ketjussa jonkun aikaa mukana. Kaarina oli toiminut Markukselle konsulttina ja hänen ideansa pohjalta oli tehty toiminimen muutos. Lankapajasta kysyttiin harmaata sukkalankaa, joten toiminimi johti harhaan. Sen tulee ilmentää selkeämmin yrityksen toimialaa. Toiminimeksi valittiin Artisan. Anni hyväksyi sen koska nimeen sisältyi ”an”. Nyt kysyttiin taiteellisten suoritusten perään johon toiminimi nyt viittasi ja taas oli sormi suussa. Markuksen suuri haave oli aloittaa keskuspölynimurin tuotanto. Joku nokkela oli patentoinut pikkumuutoksen keskusimuriin ja Markus piti patentin käyttöoikeutta hallussa ja maksoi siitä pitkän aikaa jotain ihan turhaan. Imuri ei kuitenkaan edennyt tuotantovaiheeseen. Markus oli varoittava esimerkki. Yksinäinen insinööri oli sitoutunut koko sielullaan työhön ja tehtävään jota ei hallinnut. Salli naisen käyttää itseään hyväksi ja raatoi pyhät ja arjet itseään säästämättä kunnes voimat pettivät yllättäen. Kannoin Karjalan lippua hänen hautajaisissa.
Näin kolmas ikä käynnistyi ja jatkui sitten uusissa ihan muissa merkeissä. Eka- yhtymässä toimi ammattiliiton tapaan mutta yksityisesti rekisteröity yhdistys E-johtohenkilöiden liitto (EJL), jolle oli karttunut jonkun verran varoja. EJL:ssa oli kolme jäsentä, ylin johto, keskijohto ja E-seniorit ry joka oli Liiton eläkkeellä oleva osa jäsenistä. Nämä ovat valtakunnallisia yhdistyksiä ja senioreilla on seitsemän maakunnittain jakautunutta jaostoa. Menin Helsingin jaoston vuosikokoukseen, joka pidettiin Elannon pitopalvelun tiloissa Hämeentiellä. Kokous oli huonosti valmisteltu. Työjärjestyksen mukaan piti valita toimikunta ”virkailijoiksi” seuraavaksi vuodeksi. Ehdokasasettelua ei ollut tehty ja kokouksen se nyt oli tehtävä. Pyristelyistä huolimatta minusta tuli puheenjohtaja, Sinikka Heiskasesta OTK:n kirjeenvaihto-osaston ulkomaan toimituksesta sihteeri ja jäseniksi toimikuntaan Pirkko Vuorinen saman firman tilinpito-osastolta, Elsa Laitinen konttoripäällikkö Hyvinkäältä ja konttoripäällikkö KK:sta. Tällä toimikunnalla jaostossa ajettiin muutama vuosi
Edellinen hyvin toiminut toimikunta jätti perintönä viestin, että yhteydet ulkopuolisiin ei ole ihan helppo juttu. Kuitenkin jäsenet jaostossa pitivät yritysvierailuja toivottuna osana toimintaa. Tuo ei onneksi pitänyt paikkaansa. Demareilla oli takana kahdet hävityt vaalit, puolue ei lähtenyt mukaan vaalien jälkeiseen hallitukseen, puoluesihteeri Hyvärinen oli siirtymässä vakuutusalalle. Soitin puoluetoimistoon ja ehdotin ryhmän tapaamista. Se toteutui heti helmikuun pakkasilla. Kuulimme heiltä poliittisesta tilanteesta. Kuitenkin itse olisimme voineet valmistaa tapaamista paremmin ja olisimme saaneet enemmän mikä opiksi vastaisen varalle. Elettiinhän merkittäviä aikoja, vaikka vaikutukset näkyivät vasta myöhemmin. Mutta onhan yleistä se, että kussakin ajassa näemme vain sen hetken, emme kaikkia kytkentöjä, mistä suuri kokonaisuus syntyy. Vasta historian kirjoitus tulee aina kertomaan mitä oikeastaan tapahtui. Tuolloin elettiin 1990-lukua. Syntyi Suomen historian kolmas lamakausi. Ensimmäinen oli 1860 ja toinen on ollut 1930-luvuilla. Kolmas jätti pitkän varjon tulevaisuuteen. Valuutta vapautettiin tutkimatta lainkaan miten se tulee vaikuttamaan kansantalouteen. Valtiovarainministeriksi valittiin ilmeisesti tarkoituksellisesti (tutkija Anu Kantola) kansantaloudesta tietämätön insinööri Iiro Viinanen. Hänen hokema ratkaisuissaan oli ”meillä ei ole muuta mahdollisuutta”. Riittävästi toistettuna kadun mies alkaa toistaa samaa ja tie on avattu. Poliittinen linja voidaan toteuttaa ilman poliittista vastuuta (kas meillähän ei ollut muuta mahdollisuutta). Huipentumana veroluontoinen auton käyttömaksu määrättiin maksettavaksi R-kioskiin. Ehkä hyvä diili sekin jollekin, mutta tuskin ainoa mahdollinen toimija valtiolle veron kantajana. Osavastuu lamasta oli pankkisektorilla. Muissa pohjoismaissa pankkien osakkeet nollattiin, mutta meillä pankki sai panna tappionsa valtion piikkiin. Valtion varoista suoritettu pankkituki ylitti sotakorvaukset, eli kansa maksoi ne nyt toiseen kertaan. Vapaalla rahalla mässäilevät vetivät satumaiset voitot. Ne eivät kuitenkaan tulleet taivaallisesta taseesta, vaan olivat joltakin meistä pois. Koko kansa syyllistettiin ”kulutusjuhlista”. Sen jälkeisissä hallituksissa demarit ovatkin sitten olleet mukana aukkoja paikaten, purkaen ja höyläten. Pysyväksi tämä lama jätti poliittisen rohkeuden väittää kansalle, että lisää hyvää tulonsiirtoina kansantalous ei kestä, vaikka sillä menisi kuinka hyvin. Edellisistä lamoista vanhin synnytti uutta ainakin osuuskaupan aktivoimaan kuluttajia omatoimisuuteen. Meidänkin kylässä aikuiset puhuivat, kuinka maatila houkuteltiin velka-ansaan kunnes se voitiin pakkohuutokaupalla lunastaa halvalla pois. !930-luvulta on taas elokuva siitä, kuinka Valkeakosken paperitehdas pelattiin uusiin käsiin samalla periaatteella. Nyt me sanomme tätä nurkanvaltaukseksi, mikä siistimpänä ilmaisuna on saanut yleisen hyväksynnän. Sama periaate jatkuu ja aina se joitakin hyödyttää. Näin me markkinatalouden kannattajat pidämme tätä järjestelmistä parhaana ja uskomme, että sen avulla kaikki hoituu parhain päin meidän kaikkien eduksi ja onneksi.
Pitkä varjo huonoista poliittisista ratkaisuista on niin pitkä, että vasta seuraava sukupolvi pääsee niihin käsiksi tutkimuksen kautta. Arkistojen sulkeminen viideksikymmeneksi vuodeksi ei anna aikalaisille mahdollisuuksia ruotia tehtyjä ratkaisuja vielä päätöksentekijän elinaikana. Omatekonen suojamekanismi tämäkin. Poikkeuksena on poikkeuksellinen henkilö Mauno Koivisto presidenttinä. Hän on saanut täyslaidallisen vielä eläessään ja suhteellisen hyvissä voimissa.
Eläketurva oli toinen kiinnostava aihe. Soitin Eläketurvakeskukseen. Heille ryhmien tapaaminen tuntui vieraalta, mutta olimme silti tervetulleita. Asiantuntijat kertoivat laitoksen toiminnasta, sekä sen roolista osana eläkejärjestelmää. Käynti oli tältä alueelta paras mitä on sitten saatu aikaan. Tulimme vakuuttuneiksi, että eläkeasiassa vallitsee yhteiskunnassa yhteinen ymmärrys ja rahoittavat osapuolet istuvat sovussa saman pöydän ympärillä. Järjestelmään sisään rakennettu malli takaa vakuusturvan myös tulevaisuudessa. Vain poliittinen tahto voi tätä muuttaa. Tähän käyntiin ja siellä kuultuun nojaa oma käsitykseni eläkejärjestelmästä myös nyt, kun ajan myötä on tullut mukaan se poliittinen tahto, joka eläkejärjestelmää muuttaa ja murtaa pala palalta. Siis vika ei ole järjestelmästä tai järjestelmän rahoituksesta. Vaikuttamassa on muuttunut poliittinen tahto. Silloin eläketulo perustui neljän viimeisen työvuoden palkkatuloon. Siitä poistettiin pienin ja suurin vuositulo ja jäljelle jäävien keskiarvo oli eläkepalkan perusta, josta 60 prosenttia oli eläkkeen suuruus. Tätä kirjoitettaessa neljän vuoden asemesta lasketaan mukaan koko henkilön työhistorian aikaiset tulot. Menetelmän muutoksella on saatu lähtötasoksi 50 prosenttia, joskus ei sitäkään ja taitetulla indeksillä tätä edelleen heikennetään vuosittain. Siis poliittinen tahto on saatettu tiedoksi. Kansaneläkkeen perusosa, joka Kela-maksuilla aikanaan palkasta maksettiin, poistettiin osin kahteen kertaan (esittelijä hallituksessa Soinivaara, vihr.) Leikattu indeksi (Lipposen hallitus.), jossa elinkustannusindeksillä on vain 80 ja ansiotasoindeksillä 20 prosentin painoarvo, estää eläketulon ostovoiman kasvun muiden tulonsaajien tapaan. Esimerkkinä tästä, kun palkkatulon kasvu on vaikka 4, on eläketulon korotus 0.98 prosenttia. Tällä alennetaan eläketuloa ratkaisevasti. Valtion talous voi hyvin, yritykset tekevät hyvää tulosta, palkkatulo vuositasolla kasvaa ja kansa on tyytyväinen, eläkeläinenkin. Kaikkihan me samassa veneessä ollaan. Tuloerot kasvavat. Sen siunauksellinen vaikutus piti ulottua laajalle yhteiskuntaan. Kävi kuitenkin niin, että ne jotka saivat ja jatkossa tulevat saamaan rahaa suurissa erissä tarvitsevat sitä seuraavalla kierroksella lisää. Nämä sijoittavat sitä pörssiin, pääosin suuryrityksiin jotka panostavat tuotekehittelyyn ja suunnitteluun, jonka tarkoituksena on alentaa työpanosta ja palkkapottia, eli tehostaa toimintaa. Joilla menee huonosti ajattelevat, antaa mennä kun on alamäki taas. Mieleen tulee ne pätkä, vuokra, tilapäiset ja tilapäisten sijaiset jotka aikanaan lyövät pöytään koko työhistoriansa, joka on täynnä valkoisia läiskiä ja sanovat että laske tuosta. Ehkä yllättyvät, tai sitten ei.
E-seniorien toiminta eteni sitten niin, että vuosittaisiksi tapaamisiksi vakiintui kymmenkunta. Harrastettiin kulttuuria, ja yrityskäyntejä, järjestettiin matkoja ja pidettiin yllä yhteyksiä entisiin taustayhteisöihin Eka:aan ja Elantoon. Muutaman vuoden kuluttua myös Pekka Alenius tuli eläkeikään. Tuli myös valituksi jaoston toimikuntaan ja siellä uusi työnjako, jossa Pekka puheenjohtajaksi ja minä sihteeri-rahastonhoitajaksi. Siitä eteenpäin Pekka valittiin myös emoyhdistyksen E-seniorit ry:n puheenjohtajaksi. Sihteerinä ja rahastonhoitajana siellä olivat Kaarina ja Sinikka. Pekan kärsivällisyys naispariin ennen pitkää petti, ja hän päätti luopua. Ehdotti kuitenkin, että jos minä otan heidän hommat niin hän jatkaa. Suostuin järjestelyyn. Hommia tuli lisää, mutta Pirkkokin pääsi jo eläkkeelle ja tehtiin niitä yhdessä. Tuo joukko kaikkinensa tuli Pirkolle yhtä tutuksi kuin oli minulle ollut, ja kaikki luulivatkin, että Pirkko se varsinainen toimija yhdistyksessä on. Toivoivat kuulemma, että Pirkko olisi vastaamassa kun meille soittavat. Kirjeet ja esitteet olivat varmaan Pirkon tekemiä, sanoivat. Kotona sovimme että sisäisestä työnjaosta ei selvitystä ulkopuolisille tehdä. Luulo saa olla tiedon väärtti.
Pitää muistaa, että haukuin Pekan tuutista lähtiessäni. Sen jälkeen en. Kerran Tukholman risteilyllä, muuten yksi monista, Pekka ja vaimonsa Virpi myöhemmällä kattauksella ruokaryyppyjen lomassa halusivat tilittää vanhaa tapausta. Minun eläkkeelle lähtö oli ollut heillä kotona perhetapahtumana Myllypurossa. Pekka töistä tultuaan oli kertonut miten vaikean tehtävän edessä hän oli tänään ollut. Sitä hän ei olisi halunnut tehdä. Paulilla talonrakennus menossa. Virpi oli sanonut, että noin et voi tehdä. Harkitsi jo avioeroa. Pekka vakuutti, että mitään henkilökohtaista ei tapaukseen liittynyt. Sen hän oli sanonut jo aikaisemminkin useaan kertaan, mutta en ollut reagoivinani asiaan. Kyllähän minä suurin piirtein tiesin miten asiat meni, mutta keskustelut oli hyvä käydä.
E-seniorit ikääntyivät kuten muutkin seniorit kalenterin mukaan aina vuosikerran verran. Kierto tuntui vain nopeutuvan, tai se vain tuntui siltä. Kuitenkin uudet jäsenet alkoivat olla jo uutta sukupolvea. Ensimmäinen airut tästä oli Jorma Tuukkanen, minua 10 vuotta nuorempi painos. Valintatalo-ketju oli tuotu omalla ilmeellään markkinoille, pantu toimintakuntoon ja voitiin jättää turvallisesti toisiin käsiin. Jo nuorena miehenä Jorma synnytti Siwan, mutta luovutti sen seuraaville. Siwa myymäläketjuna elää edelleen Suomen suosituimpana lähimyymälänä ja voi hyvin. Jorma siirtyi Valintatalo-ketjun johdosta asiakkaaksi Hämeentien Valintataloon ja tuli jäseneksi senioreihin. Ennen pitkää yhdistys sai hänestä idearikkaan, jämäkän puheenjohtajan. Puolisonsa Eila on ollut uskollinen seuralainen yhdistyksen riennoissa, mutta ihana seuralainen myös meille. Korsossakin on pidetty virallisen ohjelman ulkopuolella pari ”seminaaria”. Jorma on Joroisten yrityskummi ja toimittaa kesäajan paikallislehteä Tahkosaaren Sanomia.
Painopaikka on Joroisten Kuvansi, josta käsin lehti seuraa myös tapahtumia Varkauden kaupungista ja kilpailee Varkauden paikallislehden kanssa tasaväkisenä paikallisen tiedon jakajana. Meille lehti on tullut kestotilauksena jo vuosia. Kesällä 2005 meillä oli tilaisuus myös käydä lehden toimituksessa Haukiveden Tahkosaaressa. Laskimme veneiden määrän heidän mökkirannassa. Niistä he taitavina kalastajina valitsevat kulloinkin tarkoitukseen sopivan aina odotettavissa olevan saaliin perusteella. Haukivesi on iso kalaisa järvi jossa isot kalat saavat vapaasti uiskennella. ”Pienin” hauki, mitä Haukivedestä on veneeseen nostettu, painoi alle 10 kiloa. Eila ei pyydystä pieniä, joten tämäkin haudattiin asianmukaisin menoin oman maan multiin. Mutta ihan oikeasti. Eila ja Jorma ovat Joroisissa juurillaan ja Kuvansi on toinen koti Hämeentiellä asumisen ohella. Väljät vapaa-ajan tilat antavat mahdollisuuden jatkettuun kesäaikaan. Tapaamisemme ovat olleet miellyttäviä ja isäntämme panostavat niihin osaavasti sekä sisällön että muotoseikkojen osalta. Toivomme tämän yhteyden jatkuvan.
Alussa yhdistystä työllisti ja huomio kiinnittyi uhkaan osasta eläkkeitä. E-liikkeellä oli oma eläkevakuutusyhtiö Eläkekassa Tuki. Kun koko liikkeessä meni puurot ja vellit sekaisin, niin menivät myös erilaiset eläkkeet. Saneerausohjelmassa velkojat vaativat kaiken mahdollisen itselleen. OTK ei ollut maksanut osuuttaan eläkekassaan, ja nyt eläkekassan rahoitus oli vaarassa. Rahoitusosuus olisi pitänyt hoitaa vuosien varrella tuloksesta, mutta sitä vaan ei ollut koskaan liiennyt tähän tarkoitukseen. Kun eläkkeelle lähtijöitä sitten alkoi olla ruuhkaan asti, osan kanssa neuvoteltiin ennen aikojaan lähteville jotain. Näistä osa olikin helppo mitätöidä velkojien silmien alla. Toinen osa oli enemmän lakipohjaista, ja siitä käytiin oikeutta ja ne säilyivät. Tuelle saatiin valtiovallan voimalla siirretyksi OTK:n varoista omaisuus, joka takasi eläkesitoumukset. Mutta paljon siitä kahinoitiin. Minä myin oman Tuen osuuteni eläkkeelle lähtiessä hintaan 13 000 markkaa. Ilmeisen väärin tehty, koska eläkkeellä olo aika onkin muodostunut pitemmäksi, mitä vakuutusyhtiön laskelmissa oletetaan ja Tuki sai sittenkin taloudellisen perustan kuntoon vastuun kattamiseksi.
Yhdistys on tarjonnut hyvät yhteydet entiseen työyhteisöön. Helmikuun kokous on pidetty vuorovuosina Elannossa ja EKA:ssa, koska silloin heillä on edellisen vuoden tulos jo kerrottavissa. Hankintayhtiö Inex on ottanut avosylin vastaan aina, kun on tapaamista ehdotettu. Heidän viestinsä on tullut E-, ja S-ryhmän yhteisestä panostuksesta hankintaan. S-ryhmä on ottanut vastaan erikseen ja panostanut kiitettävästi tapaamisten onnistumiseen. Tuo kaikki on hyvä lisä siihen mitä lehdistä voi lukea ja radiosta kuulla. Erityistä on tapaamisista jäänyt selvä ero noiden osuustoiminnallisten yritysten välillä vallitsevassa loogisessa ajattelussa, ja ero on pysynyt ajan myötä muuttumattomana. EKA:n johtajana Antti Remes on vannonut aina olevansa ennen muuta yritysjohtaja, ei osuustoimintamies. S-ryhmässä johtaja Arto Hiltunen HOK:sta puolestaan korostaa joka käänteessä arvostavansa jäsenyyttä yli kaiken ja kielikuvilla omistaja-asiakas tai jäsenedut kerää joukkojen sympatiat. Hiltunen muun muassa tarkasteli eräässä tapaamisessa osuuskauppansa taloudellista tilaa meille ihan uudesta näkökulmasta käsin. Aikaisemmin johtamisen ongelmana oli miten saadaan rahat riittämään, hän sanoi, nyt tilanne on muuttunut. Nyt etsimme investointikohteita missä ja millä alueella on vajetta markkina-asemassa. Onneksi, hän kertoi oman kauppansa osalta Espoossa olevan vielä alueita joilla S-ryhmän markkinaosuus on keskimääräistä pienempi. Johtamisen ongelma ei ollutkaan enää rahan riittävyys, vaan sijoituskelpoiset kohteet. Samaan aikaan yritysjohtaja Remes E-liikkeessä valmistautuu saneerauksen jälkeiseen elämään ja Wihuri puhaltaa niskaan.
Merkillepantavaa yleishyödyllistä tietoa tarjosi meille mm. STAKES. Laitos on Sosiaali- ja terveysministeriön tutkimuksia suorittava yksikkö Sörnäisten Rantatiellä entisessä Elannon korttelissa. Teimme sinne yritysvierailun. Laitos on sijoittunut Elannon entiseen vihannesvarastoon ja oli mielenkiintoinen jo paikan historian vuoksi. Elannon korttelissa ei ole enää Elannosta mitään jäljellä, vaan sitä on näin muutettu monelta osin jo muuhun käyttöön. Mutta purkamista ja rakentamista korttelissa riittää uusille omistajille vielä pitkäksi aikaa. Vanha vihannesvarasto on saneerattu tosi loistavaan kuntoon. Säilytetty on pilarit ja paksut ikkunapenkit kuten kunnon varastossa on ollut. Ryhmätyötiloja löytyy nimillä Porkkana, Lanttu ja Palsternakka. Äänettömät hissit vievät tutkijat ja kävijän vauhdilla kerroksiin ja kierreportaat tuovat alas, jos niin haluaa. Muutos kaikilta osin on loistokasta, mutta arvonsa mukainen. Tuottelias virasto selvittää yhteiskunnan tilaa saattamalla tutkittua tietoa mitä moninaisimmilta alueilta sosiaali- ja terveysministeriön päätösten tueksi. Kun kuulemme tutkimuksista alkoholin haitoista, asumisesta tai lasten pahoin- tai hyvinvoinnista jäljet johtavat sylttytehtaaseen vanhassa vihannesvarastossa. Meidän kysymykseen kansalaisena heidän toimialansa viidakossa pääjohtaja Vappu Taipale antoi neuvoksi ”vaatikaa, kysykää, älkää tyytykö, jos vastaus ei tyydytä, olkaa aktiivisia”. Pääjohtajasta jäi käsitys virkamiehenä, joka on henkisesti alansa sisäistänyt välitön ihminen ja ulkoisesti kuin pirteä Barbie-nukke punaisessa jakussa.
Yhdistyksen rientoihin on sisältynyt myös matkustamista kotimaassa sekä muualla. Viime vuosina on EJL avannut kukkaron nyörejä järjestämällä itse jotain ja tukemalla yhdistyksen järjestämiä ulkomaanmatkoja. Liiton tarkoitus onkin käyttää jonkin verran varojansa nyt, kun olot ja ympäristö on ratkaisevasti muuttumassa.
Hyvin järjestetyistä EJL:n kotimaan tapahtumista muistamme kaksi tilaisuutta lentokentän maastossa Vantaalla paikkana Hotelli Rantasipi. Muita kohteita ovat olleet Aulanko Hämeenlinnassa, Tampere tai Imatran Valtionhotelli - ainakin nuo. Kaksi päivää ja yön yli hotellissa jäsenhintaan 34 €/huone kahdelle on ollut kustannuksiltaan kohtuullinen. Varsinkin, kun siihen on sisältynyt iltaohjelma ruoka- ja juomatarjoiluineen, sekä tutustuminen paikallisesti valittuihin kohteisiin. Ulkomaanmatkoja on tuettu tietyllä summalla per jäsen, mutta seuralaiset ovat maksaneet täyden hinnan.
Olemme käyneet ainakin Moskovassa, Pietarissa, kaksi kertaa Riikassa ja Tallinnassa, kerran Tartossa ja Pariisissa sekä Lissabonissa ja Fuengirolassa Espanjan aurinkorannikolla. On risteilty laivalla Ahvenanmaalle, Tallinnaan ja Tukholmaan. Matkat ovat olleet tutussa seurassa mukavia ja aina räätälöityinä sellaisiksi kuin kulloinkin osasimme sen esittää.
Räätälöidyistä matkoista voisi mainita muutaman. Pietarin matkan teema oli suomalaisuus Pietarissa. Teema johdatti meidät historian siihen vaiheeseen, kun Pietari oli toiseksi suurin suomalainen kaupunki. Juuriltaan pietarilaisia löytyy mainiten kultasepistä, virkamiehistä tai kuten tunnettua sotamarsalkkamme. Opas Tatjana oli ryhmämme mukana aamusta iltaan. Eremitasin esittely hänen suorituksena oli aivan loistava. Ohjelmaan sisältyi myös muutama palatsi, joita heillä on sekä keskustassa että sivummalla. Hyvästelimme hänet ehdittyämme Kronstatin linnoitukselle, josta suunnistimme Kannaksen halki kotiin.
Toinen matka Riikaan oli samanveroinen. Opas oli mukana bussissa alusta loppuun. Ajoimme halki Viron ja Latvian poiketen myös Liettuan puolella. Yövyimme Riikassa, jossa iltaohjelmissa oli ainakin kaksi oopperaa ja kirkkokonsertti. Opas oli valinnut ruokapaikat ja ateriat kertomaan aina jotain paikallisuudesta. Kun viikon päätyttyä hyvästelimme hänet Tallinnassa, tuli tippa silmään - ainakin oppaalle mikä kertoo jotain viikon onnistumisesta.
Moskova viehättää jo suuruudellaan. Majoituimme ammattiliittojen hotelliin sen 26. kerrokseen. Silloin oli vielä muistissa saksalaisen Matias Rustin lento kenenkään havaitsematta yksityiskoneella Helsingistä suoraan Punaiselle torille. Kysyttäessä opas kertoi, mistä päin se kone tuli ja mihin laskeutui. Meidän pojat vetivät povitaskusta viinipullon ja pikarit ja kohotettiin malja rohkealle saksalaiselle. Hys, hys, sanoi opas sormea heristäen, kunnes esityksensä päätyttyä kysyi ”jäikö sinne pulloon yhtään?” Kyllä jäi ja ilo oli yhteinen. Siitä eteenpäin sinä päivänä opas viihtyikin bussin takapenkin ringissä. Se oli vielä sitä vanhaa hyvää aikaa. Yksi käyntikohde oli lamppukauppa. Valikoima valaisimia ja sähkötarvikkeita, henkilökuntaa oli 25. Meitä oli vastassa kymmenkunta henkilöä jotka edustivat erilaisia järjestöjä puolueesta, ammattiliitosta, nuorisojärjestöstä. Myymälän takaosassa oli huone jossa tv, radio, sohvat mm. sitä varten, että myyjät voivat viettää siellä aikaansa jos myymälässä on hiljaista. Toinen tila oli henkilökunnan ruokailua varten. Tilassa oli myös keittiön kalusteet jotta vanhemmat myyjät voivat opastaa nuorempia ruoan valmistuksessa. Johtaja tiedusteli mielipidettämme kaikesta nähdystä ja kysyi miten meillä nämä asiat on käytännössä järjestetty. Hetken mietittyämme saimme sanotuksi, että hyvältähän tämä näyttää, mutta meillä on myymälän puolella vähemmän palvelua ja enemmän itsepalvelua. Käyntikohteena oli myös Lenin-museo Näimme missä Iljitsh asui ja puhelimen, jolla lapset soittivat Lenin-sedälle Kremliin kun heillä oli asiaa.
Lissabonissa maakuntaa kiertäessä kohtasimme valtavan pontikkapannun. Viinitilan tuotanto oli 1,2 miljoonaa litraa viiniä kuukaudessa. Laajat pellot ja isot tynnyrit. Maistaakin sai. Hyvä niin, koska Suomeen ei ole koskaan oltu kauppasuhteissa. Kaakelitehtaalta tuli ostettua nimikirjaimet kotioveen. Heillä kaakelien käyttö oli merkittävää jopa rakennusten ulkoverhoilussa. Matkan varrella oli Setubal, nimi kaupungin, jossa pyykkiä pesi Niina, oli pyykkilauta ja paljaat varpaat, kuten sen ajan muoti-iskelmässä kerrottiin. Kävimme Lissabonin hautausmaalla. Siellä vainaja saa paikan korkeintaan kahdeksi vuodeksi, jonka jälkeen pitää korjata luunsa ja poistua. Tonttimaa on tosi vähissä ja uusi vainaja pukkaa päälle, tulee tilalle ja nimi hautaristissä vaihtuu. Pois muuttavan vainajan apuna olikin paikalla mies koiransa kanssa. Tämä kaivoi vainajia ylös, puhdisti luut jos jotain oli jäljellä ja asetti ne sitä varten rakennettuun pieneen majaan siististi hyllylle. Koosta päätellen luut taisivat olla pääasiassa raajoja. Ehkä koira sai sivutuotteena herkkupaloja koska oli isäntänsä apuna. Isäntä itse söi välillä omia eväitään. Yksi ilta kuunneltiin kansallista Fado- laulantaa. Yksi ilta meni taas Revyyteatteri Estoril´issa, joka jäljittelee Moulin Rouge´a yltämättä ihan siihen. Paikallisen Jumbo- marketin kalatiskin runsaus hämmästytti meitä maakrapuja suuresti. Meri on antelias.
Espanjan matkalla teimme päivän retken Granadaan halki Andalusian maakunnan. Siellä Alhambran temppeli on afrikkalaisen kulttuurin mainio ja mahtava muistomerkki Euroopan mantereella. Asuimme Los Pacosissa Fuengirolan lähellä. Teimme retket myös pitkin rannikkoa länteen Gibraltarille ja Marbellaan Fuengirolasta itään. Los Pacos oli yhdistyksemme jäsen Jouko Hakulisen veljen tuote. Alue palveli sekä matkailua, että pysyvää asumista ja Hakulinen oli rakentanut tämän kaiken. Häntä oli edellisenä vuonna juhlittu kunniakansalaisena. Luimme paikallisia tekstejä joissa ”kaksikymmentä vuotta sitten ensimmäinen lapionpisto aloitti…”, ja muuta ylistävää tästä Joukon veljestä. Hotellissa oli, tottakai ihan oikea saunakin. Los Pacosissa oli myös toinen suomalaiskohde. Haka oli rakentanut sinne kylpylän. Kaarina kävi siellä ottamassa hierontaa ja me kävimme pienellä porukalla illalla syömässä annoksen jäätelöä altaan reunalla. Paikka oli täysin suomalainen. Keittiössä valmistettiin seuraavaksi päiväksi häitä. Morsiusparina oli laitoksen palveluksessa olevat kaksi nuorta. Oltiin Haka- yhtymän ulkomaalaisessa filiaalissa. Siihen aikaan Kela kustansi hoitoja Espanjan lämmössä sellaisille, joille tuo ilmanala oli todettu vaikutuksiltaan parantavaksi. Juuri noihin aikoihin kuitenkin Kela oli päättänyt lopettaa vastaavat korvaukset ja laitoksen toimintaedellytykset olivat vaakalaudalla. Tämä näkyi jo talon ilmapiirissä ja loppu oli lähellä. Ulkoisesti laitos oli vaikuttavan komea ja se kirjattiin yhtenä sudenkuoppana Hakan riskinotossa.
Matkalla Espanjaan oli koneessa Kari Salmelainen, sama joka veti televisiossa ohjelmaa Napakymppi. Piti nyt show´ta matkan aikana ja jakoi kellotukkuri Perkon sponsoroimat rannekellot jokaiselle. Ne kellot muuten olivat käytössä pitkään meillä kummallakin. Napakymppi ohjelma jatkui sitten hotellissa ja Einari Saarinen Imatralta ja eräs daami Elannosta voittivat ilmaisen matka Keravan terveyskeskukseen.
Viikko Pariisissa on ehkä matkoista mieleenpainuvin kokemus. Paljon nähtävää, helppo liikkua, sijainti Euroopan sydämessä. Yksittäisenä kohteena omassa luokassaan oli Punaisen Myllyn pitkä ohjelma. Revyyteatterilla on kaksi esitystä illassa, seitsemänä päivänä viikossa viisi vuotta samalla ohjelmalla. Siitä päätellen revyyllä on kysyntää. Käynti Versaillesin linnassa näytti meille Aurinkokuninkaan aikaisen loiston ja vallan käytön välineet. Iltaristeily Seinellä halki vanhan jo rakentuneen kaupungin auttoi huomaamaan miten paljon pysyvää ihminen on saanut aikaan. Sinne voisi vaikka palata uudelleen ja jotkut ovat niin tehneetkin. Kaupunkioppaana meillä oli siellä asuva suomalainen, kuvataidetta opiskellut ihminen, joten käynti Louvressa oli erittäin antoisa. Pirkko kiipesi Eiffeliin, ja molemmat kiipesimme Pompidou-keskuksen kerroksiin sekä Montmarten kukkulalle performanssi-esityksiin. Iltapalalle ja kahville pikkuravintoloihin meni meidän lisäksi muitakin tungoksesta päätellen. Meille matkan kohokohta oli tieto Teemun syntymästä. Jari lähetti faksin hotelliin. Juuri sillä hetkellä emme olleet sisällä ja palatessa viesti odotti. Kutsuimme huoneen täyteen tuttavia ja minibaari avattiin. Kyllikki Kukkonen Lohjalta otti Teemun ”kummipojakseen” ja on seurannut hänen kehittymistään siitä lähtien. Muistaa aina tavattaessa kysyä joko Teemu on oppinut kiroilemaan. Hänelle olemme vastanneet että meillä ei kukkoilla.
Jarin ilmoitus Teemun syntymästä tuli meille pariisilaiseen hotelliin matkan aikana.
Teksti haalistuu mutta muisto elää.
Teemusta tuli Teemu Olarissa isovanhempiensa kodissa. Nadja on tapahtumassa täysillä mukana.
Ryhmäkuvassa Jaana, Teemu ja Naja vähän myöhemmin.
Oli hyvä kun Jari toimitti viestin. Hyviin tapoihin olisi kuulunut, että viestiin vastataan, mutta mepä ei vastattu. Toivottavasti Jaana ja Jari ymmärsivät yskän. Kaksi jäykkäsormista vieraalla maalla eikä kännykkää ollut vielä keksitty käynee selityksestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti