Tavisten tarina XIII: 1+1=2+, Osa 3: Matka pääkaupunkiseudulle

Lahden Osuuskaupassa oltiin tiukkoja tulosten suhteen. Myymälän tavaratiliä seurattiin myyntihintatilin kautta. Kaikki myymälään toimitettu tai hankittu tavara hinnoiteltiin aikaisemmin osto- ja myyntihinnoin, myöhemmin vain myyntihinnoin. Myymälänhoitaja asetettiin vastuuseen myyntihintatilistä. Yleisesti oli sovittu 1,5 prosentin mittahävikin mahdollisuus vielä siedettäväksi tasoksi. Ylimenevä osa oli myymälänhoitajan korvattava osuusliikkeelle. Tämä kirjattiin toimisopimukseen. Siinä edellytettiin raha- tai henkilötakuun asettamista. Meillä Pirkon kanssa ei olut rahanippua pöytään lyötäväksi, meitä tulivat takaamaan sukulaiset ja tuttavat.

Todistus takaajien varallisuudesta.

Mauri ja Esa takaajina.

Lahdessa asetettiin tuloksille muita tiukemmat rajat. Johtaja Halme kertoi kokouksissa liikkeen periaatteena olevan yhden prosentin rajan. Jos mittahävikki inventaarion mukaan osoittaa yhtä prosenttia suurempaa, tulemme inventoimaan uudelleen. Mikäli se on sitä edelleen, olemme pakotetut kehottamaan asianomaista hoitajaa hakeutumaan muualle. Johto perusteli tiukkuutta sillä, että LOK tarjoaa yrityksenä sellaiset välineet ja puitteet, että hyvin hoidettuna meillä ei hävikkiä synny. Nuo ehdot sopi meille. Emme koskaan joutuneet niiden kanssa vaikeuksiin.

Lahdessa johto kiinnitti huomiota myös myynnin määrään omalla tavallaan. Johtaja Halme oli ottanut selvää myös S- ryhmän myynnin kehityksestä. Siellä missä oli selvä kilpailusuhde ja heillä oli hyvin, hän kysyi asianomaiselta hoitajalta kuinkas se meillä menikään. Johtaja kyllä tiesi tilanteen, mutta halusi kääntää puukkoa haavassa. Ehkä tuo asenne teki LOK:sta kilpailukykyisemmän kuin osuusliikkeet yleensä olivat. Kaarlo Halme olikin OTK:n hallituksen puheenjohtaja ja sitä kautta henkinen ruoska muillekin osuusliikkeille. Näin arvelin.

Yrittämistä myymälätasolla ja työn luonnetta kuvaa eräs tapaus. Terriniemen sillanrakennus oli päätetty aloittaa. Menin tapaamaan vastaavaa rakennusmestaria mielessä sementtikaupat. Tuntui joustavalta kaverilta ja toimituksesta sovittiin. Tiukka hinta pani miettimään keinoja selvitä kuiville. Päätin noutaa sementit Lohjalta itse. Lainasin Pukkilasta Koivulalta sahalta rekan. Ja varhain aamulla ajoon. Meno Lohjalle sujui kuin leikiten, sieltä se lava kolisti perässä. Lohjalla rännin alle ja rännimies kysyy tonnimäärän. Minulla oli tiedossa auton kantavuus ja sanoin sen. Tonnit siististi lavalle ja piti antaa tilaa seuraavalle rekalle. Ohoh! Painavalta tuntuu. Lisää kaasua ja varovasti kytkintä. Kyllähän se siitä. Kortti minulla oli, mutta se oli sellaisesta koulusta, jossa mukana ollut oppilas, naispuolinen ei osannut parkkeerata mutta vakuutti inssille että kyllä minun mieheni osaa. Suoritus hyväksyttiin. Minä läksin siis Lohjalta sementtilastissa kohti kotia. Helsinki oli tarkoitus ohittaa Espoon ja nykyisen Vantaan kautta. Ensimmäisessä Espoon mäissä alkoi tökkiä. Toiseen hyytyi koko lasti. Jarru piti huonosti. Piti olla nokkela. Kopin takana oli jarrukenkiä, sellainen piti saada rivakasti pyörän taakse. Auto ehti kuitenkin hiukan liukua, meni sen verran poikittain jotta liikenne sulkeutui. Väkeä kertyi päivittelemään. Tilasin vetoauton joka veti minut mäen päälle. Jatkoin vielä seuraavaan mäkeen jossa lähes sama tilanne. Nyt uskoin jo ja bussilla kotiin. Koivula haki auton seuraavana päivänä ja tuli kuulemma ihan kevyesti. Se keikka meni pahasti puihin

Hinnoittelussa oli kuitenkin sen verran varaa, että yksi virhe ei koko asiaa kaatanut. Pirkon kanssa hinnoittelimme suuren osan tavaroista. Hintaa voi harkiten muuttaa annetusta ohjehinnasta. Ja paikallinen hankinta toi aina pelivaraa. Varaston arvon me tarkistimme yhdessä ennen virallista toimitusta. Sitähän seurattiin tietysti laskennallisena juoksevasti kuukausittain. Vuoden vaihteessa sen voi itse selvittää nopeasti jos halusi. Myynti tiedettiin, samoin muut muuttuvat tekijät ja saatiin varaston oletusarvo vuoden vaihteessa. Sitten varasto inventoitiin Pirkon kanssa kahdestaan. Pysyvät hyllytavarat voitiin luetteloida koska tahansa ennakkoon, ja loput viimeisen illan ja yön aikana ennen inventaariopäivää. Uni jäi lyhyeksi, mutta saatiin selville piisaako vai onko yli. Ylimenevä osa pantiin sivuun ja huomenna syntyy kaikkia tyydyttävät tavaraluettelot. Ei tässä mitään väärin tehty. Kauppiaallinen varovaisuus oli viisasta oman turvallisuuden takia, ja se mitä jäi yli oli arvoltaan toisarvoista. Kaarlo Halme kyllä kiinnitti tähän huomiota. Eräässä vaiheessa kun autoistuminen alkoi yleistyä ja myymälänhoitajat alkoivat ostella autoja hän kirjoitti ukaasin. Hän sanoi tietävänsä hoitajien palkat ja sanoi tietävänsä, että niillä palkoilla ei autoja ostella. Lupasi seurata myymälöiden tuloksia niissä tapauksissa kun autoja hankittiin. Me Pirkon kanssa ostettiin IFA F 9 Lahden Jaloselta hintaan 420 000 markkaa. Kukaan ei perään kysellyt. Autoa tosin käytettiin myymälän monenlaisiin tarkoituksiin maksutta, mutta siihen työnantaja ei kiinnittänyt huomiota, tuskin tiesikään. Esimerkistä käyköön reissut Maurin matkassa kylällä. Siellä sattui olemaan vasikka myytävänä. Meillä ei ollut tappovälineitä, mutta kun halvalla saatiin pitihän se ostaa. Vasikka vaan takapenkille istumaan ja ajelulle. Ajon aikana se nuuhki ja nuoli niskaa, mutta ei sitä liukkaalla kelillä voinut hätistelläkään. Pahempi oli jännitys minkä vasikka vieraassa tilassa koki. Vatsa meni sekaisin ja sontaa tuli penkille ja lattialle. Kyllähän me tilanne ymmärrettiin eikä vasikkaa tullut siitä moittia. Ajopäiväkirjoja ei pidetty, ajoja ei laskutettu, ajettiin vaan. Mallusjoella oli Ruhan kartano, jolla oli oma meijeri. Se oli sitä aikaa, että kunnon kartanolla kuului olla oma meijeri. Valio oli vasta luomassa verkostoaan johon olennaisena osana kuului maidon nouto säännöllisesti tilalta tai tien varresta. Kartano oli kenraali Oech´in omistama suuri tila. Hän oli viime sodan kuuluisia kenraaleita ja ajoi kylän ainoalla Jaguaarilla. Minulla oli kylän ainoa Ifa F 9 jolla hain hänen meijeristä joka aamuisen annoksen maitoa voita ja juustoa myymälään. Halmaan perukoilta kulki kyllä maitoauto meijeriin päivittäin, mutta se ei halunnut tuoda meidän maitoa. Yksi syy mikä tässä tökki oli, luulisin kun kuljetin joitakin tuttuja johonkin. Hän siitä minua kerran huomauttikin. En tiedä miksi huomautti, hän itse oli kuorma-autoilija., ei taksi. Jari oli vielä pieni, mutta joskus mukana autossa. Ei tosin mainitussa tapauksessa vasikan kanssa takapenkillä. Etupenkillä oli lapsen paikka. Siinä missä nyt on lasten turvaistuin, siinä meillä oli irtonainen auton ratti. Jari seisoi etupenkillä, siitä näki hyvin ja leikisti ohjaili omalla ratillaan kuljettajaa jäljitellen vaaroista välittämättä autoa ihan leikin varjolla.

Osuuskaupan hallintomalliin kuului paikallisena elimenä myymäläneuvostot ja Naiset Mukaan toimikunnat. Mallusjoella jälkimmäinen oli toimimaton elin, edellinen kyllä jollain tavoin. Myymälätoimikunnan tehtävä lienee ollut yhteydenpito ja palaute asiakkailta. Naiset Mukaan oli tarkoitus vetää naiset mukaan kodin harrastuksiin oman myymälän tukemana. KK:n ohjauksessa näillä oli hieman byrokratian makua ja ne eivät eläneet niin kuin kaunis ajatus oli ollut. Toinen este oli, että asiakaskunnassa ei aina ollut tuolla tavalla yhteistoimintaa ymmärtäviä, koska tehtävä oli varsin haastava. Mallusjoella oli tämä ongelma. Samat ihmiset joskus työväenyhdistyksestä valittuina olivat sitten ikuisia edustajia. Sivukylällä ei myöskään ollut olemassa henkilöitä, jotka kunnanvaltuuston tai muun yhteiskunnallisen kanssakäymisen muodossa olisivat saaneet kokemusta yhteisiin asioihin vaikuttamisessa. Nähtiin vain oma napa ja arvosteltiin herkästi muiden napaa. Meille opetus oli se, että yhteisissä asioissa tietty linjakkuus on tärkeämpää kuin läheisetkään suhteet. Varsinaisten asioiden edessä ei tule päästää vieraita liian lähelle ihoa. Tämä oli tälle paikalle ominainen piirre ja opetus vastaisen varalle.

Ruhan meijeri myi voinsa muottiin mätkittynä noin kilon paloina. Myymälässä teimme palat tasapainoisiksi eteenpäin myytäviksi, otettiin liika pois. Ne myytiin edelleen irtovoina. Ruhan voi oli hyvin suosittua, se maistui kotivoille jota sitäkin ostettiin ja myytiin. Antikaisen tyttö, yksi myyjistä oli tehnyt meistä kantelun konttorille ja ilmeisesti perheensä tukemana. Vasta myöhemmin kun emme enää siellä olleet tuli jostakin selville, että kantelu koski juuri tuota voipalojen manipulointia. Kerran tarkastaja käynnillään käyttäytyi omituisesti, mutta emme yhdistäneet sitä mihinkään kun mistään ongelmasta ei puhuttu. Myöhemmin Risto Karhu kävi sieltä vielä arki-iltana pimeän aikaan ja kävimme Antikaisten kotona. Silloinkaan ei selvinnyt mistä nyt on kysymys. Asia jäi silleen. Selvittämättä jäi miten tyttö asian oli ymmärtänyt ja kantelunsa esittänyt.

Jari alkoi olla jo iso poika. Epämääräinen sähläys sekä konttorin että ystävämme Antikaisen roolissa ja tympääntyminen paikallisiin aktivisteihin johti ajatuksiin muuttaa pois. Osoitteeksi valittiin tällä kertaa Hämeenlinna. Mallusjoesta jäi kokonaisuutena hyvä kokemus. Olimmehan siellä monta vuotta ja kauppa kävi koko ajan hyvin. Mutta olo oli kuin osuuskaupan hoitajalla, kukaan ei ollut ikuisesti paikallaan. Haettiin jotain kiinnostavaa, uutta, en ihan tarkkaan tiedä mitä. Meidän hakukone osui jossain vaiheessa Hämeenlinnan kohdalle. Mallusjoelle jäi paljon tuttuja, enimmäkseen hyviä sellaisia ja palasimme sinne myöhemmin heitä tapaamaan. Autoilija Oksan kotona oli erityisen hyvin lakatut lattiat.

Hämeenlinnassa Osuusliike Hämeen myymälä oli Ojoisten kaupunginosassa, muutama kilometri keskustasta. Myymälä oli taas uusi, tavaroita vielä sijoiteltiin paikoilleen. Se oli KK:n insinööriosaston oma tuote, perusmalli myymälätyypiksi ja muistaakseni ensimmäinen sarjassa. Asunto ja myymälä samassa tasossa. Asunto oli tosi hyvä, sauna kellarissa ja varusteena pyykinpesukone, mankeli ja muut mukavuudet. Uutta ostimme ainakin kalusteet keittiöön, keittiön pöydän ja tuolit jotka ovat vieläkin olemassa. Pöytä on mökillä kuistilla ja pinnatuolit odottamassa saneerausta. Tontilla oli tilava piha.

Asutus oli omakotitaloja. Myymälän vaikutuspiiri ei yltänyt juuri yli oman alueen ja kadun toisessa päässä oli vanha yksityiskauppa joka näytti olevan niskan päällä. Meille kaikki oli taas uutta. Tällä myymälällä ei ollutkaan sitä painoarvoa eikä Osuusliike Hämeellä sitä hegemoniaa mitä oli Lahden Osuuskaupalla omalla alueellaan. Yritin tarjota tavaraa myös suoraan, sellaisiksi sopi täällä Hooverin imurit tai muut kodin koneet ja havaitsin yllättäen, ettei minua otettu ihan tosissaan. Se oli toisin kuin Lahdessa.

Tavaran toimittajana oli Jakelukeskus. Se oli sitä aikaa kun luotiin keskitettyä jakelujärjestelmää. Lahdessa oli vielä osuuskaupan oma keskusvarasto ja simppelit systeemit. Täällä oli moderni tilaus- ja toimitusjärjestelmä. Tietotekniikka oli tullut mukaan. Suuruuden ekonomia alkoi vallata alaa. OTK panosti nyt keskitettyyn hankintaan, varaston kiertoon ja jakelun logistiikkaan. Tällä oli nyt niin suuri merkitys johdon visioissa, että myymälä unohtui hetkeksi. Kun se sitten havaittiin tapahtuneen, se oli jo myöhäistä, K- linja oli ehtinyt tehdä myyräntyötä tahollaan.

Tuo edellä sanottu konkretisoitui sillä tavalla, että kaikissa järjestelmissä tuppaa olemaan lapsentautinsa. Myymälää oli jo alettu täyttää tavaroilla ja perusvarasto oli määritelty. Me otimme loput vastaan ja tarkistelimme mitä tuli. Myymälänhoitajahan vastasi myyntihintatilistä. Jo seuraava inventaario näytti jonkin verran ylimääräistä mittahävikkiä syntyneen. Paperisota Jakelukeskuksen kanssa oli outo, ja kuten aina alussa, ei niin selkeää. Toimituksia yritimme jälkikäteen Pirkon kassa selvitellä, mutta hävikkiä selvitykset eivät selvittäneet. Se kulki koko ajan kirjoissa kun siellä olimme ja pois lähtiessä maksoimme pienehkön summan. Ei olisi pitänyt maksaa. Se oli typerää ja tyhmää. Joku oli tavaroiden vastaanoton jo pannut alulle kun menimme, eikä meidän olisi pitänyt ruveta vastuuseen siitä osasta. Konttorilta oli turha toivoa tukea, heitä meidän ongelma ei kiinnostanut pätkääkään. Meidän olisi vaan pitänyt siirtää vaje heidän syliin. Onneksi summa ei ollut suuri. Koko tämä vastuujärjestelmä sitten kyllä romuttuikin. Joitakin mittahävikkitapauksia vietiin nimittäin oikeuteen asti. Oikeuskäsittelyssä osuuskaupan vaatimukset kumottiin ensin muutaman kerran ja sitten koko tämänkaltainen takausmenettely tuomittiin pätemättömäksi. Se oli päättyvä myös aukioloaikojen pidentymisestä yli työsopimuksen velvoitteen vastuuhenkilön paikallaolosta. Pirkko oli samassa myymälässä niin kuin olimme jo tottuneet tekemään.

Jari pystyi ja sai olla kotona koska voimme hyvin seurata hänen touhuja päivän mittaan. Piha-alue oli iso ja liikenteestä vapaa ja jossa oli tilaa leikkiä. Sieltä löytyi kuitenkin se sudenkuoppa, avoin louhos johon Jari putosi ja pelastui omalla nokkeluudella. Asiakas tuli kauppaan kertomaan näkemästään kun vaara oli tavallaan jo ohi. Pirkko oli pyykillä kellarissa ja kiirehti apuun.

Joulukiireiden aikana Pirkko haluttiin tavarataloon kaupungin keskustaan jouluapulaiseksi. Näin tehtiinkin. Jari tarvitsi hoitopaikkaa päiviksi. Se järjestyi Pelastusarmeijan päiväkodissa, jonne Pirkko hänet vei työmatkalla. Jari pisti kuitenkin hanttiin. Pani niin lujasti, että takertui portaiden kaiteeseen ja sanoi ei. Se päivä meni jotenkin, mutta sen jälkeen Jari saikin olla kotona. Minä pidin häntä silmällä siinä sivussa ja hyvin meillä sujui.

Kanssamme samoihin aikoihin Meeri ja Pauli Planting tulivat Hämeeseen Alvettulan myymälään Ii:n Osuuskaupasta. Meistä tuli elinikäiset ystävät. Katselimme Hämeenlinnaa kummatkin uudisasukkaina ja kävimme yhdessä myös Helsingissä messuilla. Heille jäi mieleen käynti messuravintolassa. Molemmat tilasimme samat ja kumpikin pariskunta yksi annos kahteen pekkaan. Syy tähän ei ollut ravintolan liian suuret annokset vaan niiden hinta.

Olo Ojoisilla kuului sarjaan ”oppia ikä kaikki.” Esikaupunkialueen asiakaspiiri ei ollut meidän heiniä. Ostoksina paketti kahvia ja puoli kiloa jauhelihaa ei ollut juuri mitään. Jos muuta yritti, Hämeen edustajaa ei otettu tosissaan. Huomasi heti, että oli totuttu ostamaan jostain muualta. Osuusliikkeen liikekuvalla oli merkitystä sen toimipaikan menestymiseen. Sitä emme silloin vielä tajunneet. Muita havaintoja oli flegmaattinen johto. Tarkastaja oli ja neuvoja oli, mutta ne vain eivät olleet kiinnostuneet kauppapaikasta. Pirkon havainto oli tarkastajasta, kun se kurkki näyteikkunan takana poikkeamatta sisälle. Kaikki tuo pani epäilemään. Puoli vuotta kului ja minä soitin taas Lahteen.

Vuorossa Järvelä
Nyt oli vuorossa toimipaikka, jonka kiinteistö oli tosi vanha. Puucee ja sauna piharakennuksessa. Ulkovarasto tien yli radan varressa. Asunto yläkerrassa oli tilavin tähänastisista. Yläkerrassa asui meidän lisäksi myös kaksi sinkkua kaupan myyjiä kumpikin. Samoin seinänaapureina asuivat ostoasiamies Heino ja vaimonsa Birgitta joka oli myös myyjänä myymälässä. Lisäksi oli vielä huone kotiapulaiselle sitten kun Tarja syntyi ja tarvittiin lapsille hoitajaa. Apulaisena oli ensin tyttö lähikylästä, joka laittoi ruuan jo aamulla ennen kuin läksimme töihin. Seuraavana oli vanhempi avioeron tehnyt ihminen. Viimeisenä lapsia hoitamassa siellä oli Samiselän Ritva Varkaudesta. Hänellä oli kuitenkin niin kova kaipuu Varkauteen, että eräänä lauantaina yllättäen astui junaan.


Järvelä oli Kärkölän kunnan keskus ja toiminnallisesti tuolla alueella oli monia hyviä puolia. Osuusliikekentässä oli alkanut yhdistymisten aika, kun pieniä osuusliikkeitä liitettiin isompiin. Järveläkin oli tällainen liitännäinen. Paikallinen osuusliike, päätoimipaikka Lappilassa, oli liitetty Lahden Osuuskauppaan pari vuotta aikaisemmin. Sen johtaja oli saanut myyjän paikan rautaosastolla Lahdessa. Tulin tuntemaan hänet hyvin. Järvelä oli radanvarsikylä ja asemapaikka Riihimäki - Lahti rataosuudella. Rautatie jakoi kylän kahtia. Toisella puolella rataa oli Kärkölän Osuuskaupan päämyymälä ja kauan kylässä toiminut vahva K- kauppias. Tällä puolella oli meidän lisäksi pari pienempää yksityiskauppaa. Toinen niistä oli myös leipuri ja osti meiltä osan myymistään tavaroista, vähän erikoista mutta helppo hankintatapa. Jari kertoi paljon leikeistä tuon kauppiaan samanikäisen pojan kanssa.

Meillä oli kylällä vahva asema, eikä vanha kiinteistö ollut haitta. Se sopi hyvin yleiskuvaan tuolla alueella. Keskustassa oli monimuotoista asutusta ja paljon pienimuotoista ammatin harjoittajaa. Ympärillä oli elinvoimainen maanviljelijäväestö. Myymälän myyntiin Järvelässä vaikutti myönteisesti perinne tällä paikalla. Toiminta pienen liikkeen myymälänä oli ollut läheisen tuntuista ja vakiintuneet asiakassuhteet vaikuttivat vielä. Nyt Lahden Osuuskaupan osana entistä parempi kilpailukyky toi vielä lisäarvoa. Järvelässä oli helppo tehdä kauppaa ja tehdyt tarjoukset otettiin todesta. Liikkeeseen luotettiin. Esimerkistä käy rautakauppa. Kärkölän Osuuskauppa (S) alkoi rakentamaan uutta päämyymälää uuteen paikkaan lähelle meitä. Rakennustarvikkeet tähänkin hankkeeseen myimme me. LOK:n rautaosasto oli niin vahva toimija ja Toivosen Jaska osaston johtajana sellainen markkinoija joka ei kuvia kumartanut. Urakoitsijat olivat usein meidän asiakkaita, ja niin oli myös naapurikaupan rakennusurakan saanut, joka osti mistä tahtoi ja nytkin meiltä. Se pantiin kylällä merkille ja oli myyntipuheissa käypää tavaraa. Tämä tuli puheeksi vielä vuosien jälkeen kun tapasimme järveläläisiä. Toivonen ja Vilen olivat se aisapari rautaosastolla joka pyöritti rakennuskauppaa tämän 12 kunnan alueella, ehkä laajemminkin ja sen myötä myönteinen liikekuva edisti kaikkien sivumyymälöiden toimintaedellytyksiä.

Valikoima Järvelässä sisälsi vähän kaikkea elintarvikkeista hevosenkenkiin. Varastosta löytyi vernissaa, lyijyvalkoista ja sinooberinpunaista. Kaikki ei käynyt ihan siististi. Pirkko painostikin minua vaihtamaan vernissahousut suoriin ennen kun läksin Lahteen keskusvarastolle, mutta ei siinä onnistunut. Nyt jälkeenpäin nähtynä Pirkkoa olisi pitänyt kuunnella, tässäkin asiassa. Lannoite- ja rehukauppa oli tällä alueella iso juttu. Melassia lehmille ja kevyempää kanoille. Jarikin oli joskus mukana kun tuota kevyempää kuljetettiin omalla autolla kotiin tuotuna. Lannoitekauppa oli isompien autojen asia.

Lannoitteet tuottaja hinnoitteli ohjehinnoin. Pienehkö marginaali ei kestänyt juuri poikkeamia, se tiedettiin. Hinnalla kilpailu, jos sitä halusi, oli mahdollista vain käsittelykustannusten kautta. Meillä oli varasto asemalla, oli tuttuja autoilijoita joilla oli mahdollisuus paluukuormana tuoda tavaraa silloin kun se heille sopi. Ja minä olin valmis purkamaan kuormaa milloin se taas näille sopi. Olin voiman tunnossa. Säkki kulki kevyesti varastoon niin auton lavalta kuin junan vaunusta. Junasta sillä erotuksella, että purku oli yksinäistä puuhaa, mutta kun purettiin autosta oli kuski kaverina. Kävin välillä puntarissa ja se näytti tasaisesti 72 kiloa. Siirtokäsittelyyn tuli vain oman työn arvo jonka sain itse määritellä. Naapurin kauppias (S) oli johtajan vakanssilla ja tiesin varmasti, että hän ei tähän rääkkiin ryhdy, ja tiesin varmasti, että hän joutuu maksamaan siirtokäsittelystä täyden hinnan. Näin syntyi kilpailukykyinen tarjous, jossa pennitkin merkitsi jotain kun kyseessä oli tonnit.

Paikkakunnalla viljeltiin ja asiakkaat tarjosivat kauppaan tuotteitaan ja metsän antimia. Peruna- ja omenasato olivat heille tärkeitä saada ne markkinoille. Pari esimerkkiä yrityksistä palvella heitä vaikeuksista välittämättä. Koko perunasatoa ei kauppa voinut koskaan ostaa syksyllä sisään. Sitä varten, ja muutenkin oli Lahdessa perunajauhotehdas. Eräänä syksynä oli sekin tie tukossa. Perunatehdas oli priorisoinut hankintansa ensin viljelijöiltä ja toissijaisesti, jos ja kun tilaa syntyy myös välikäsiltä eli liikkeiltä. Minä olin asiakkaille lupaillut, että kyllä me jossain välissä teiltä perunat noudetaan. Sato oli sitä luokkaa, että sitä tilaisuutta ei tullut. Niinpä päätin, että tämä on saatava pois päiväjärjestyksestä. Ilmoittauduin Perunajauhotehtaalle maanviljelijä Kariluotona Orimattilasta. Sain toimitusajan. Tuona päivänä tehtiin keräily Järvelän kulmilta ja kuorma Lahteen. Minä istuin apumiehen paikalle ja tervehdys tehtaan portilla, ”päivää, Kariluoto Orimattilasta”. Kuorman purku alkoi ja lavalle tuli näytteenottaja. Kuorma oli keräilytavaraa ja kylmä hiki alkoi nousta. Minä annoin säkkejä, avasin niitä ja esittelin. Samalla ajattelin että kaikkeen sitä… mutta läpi meni mukinoitta ja tilitys tuli perässä. Uusi ongelma oli kun kuormasta oli vain kokonaispaino. Minun arvioksi jäi paljonko oli kenenkin osa kuormasta, mutta eipä hekään olleet niitä punninneet, joten palvelu tuli loppuun suoritetuksi.

Omenaruuhkaan jouduttiin samalla tavalla ja selvittiin suunnilleen samalla tavalla. Sen kuorman vastaanotti Aholan varasto Lahdessa. Puolukkasato kävi aina kaupaksi. 100 litran tynnyri oli sitä varten varaston nurkassa. Pieni liraus vettä sekaan oli hävikin torjuntaa. Kaupan monipuolisuus ja toiminnan vapaus olivat maaseutumyymälän hyvät puolet kaupanhoitajan kannalta. Kääntöpuoli oli työn yletön määrä.

Kaupan ajoja oli paljon ja auton vaihto oli edessä. F9 oli kulunut lattiasta puhki. Märällä kelillä lattian aukosta roiski vettä housuille. En muista muuta vikaa siinä olleen, mutta vaihtoon päädyttiin. Jarin kanssa haettiin Helsingistä väritykseltään musta-valkoinen Wartburg. Ensi töiksi siinä tehtiin perusteellinen alustan suojaus. Jopa lokasuojat irrotettiin jotta suoja olisi täydellinen. Tulos jäi kokematta kun se myytiin Koskiselle ennen lähtöä Järvelästä. Tapasimme Wartburgin vielä kerran myöhemmin kun Koskiset kävivät kylässä Lähderannassa.

Järvelä oli paikka jossa syntyi hyviä henkilösuhteita, joitakin pitemmäksikin aikaa. Siihen liittyi hyvät kokemukset myös ”kulkukauppiaana”. Se tarkoittaa sitä kun mentiin asiakkaan luo vapaa-ajalla tarjoamaan kodin koneita. Myymälän valikoimassa niitä ei ollut. Silloin toimi järjestelmä, jossa maahantuoja satsasi alueellisiin edustajiin jonka puoleen paikallinen kauppias voi kääntyä. Käytännössä minä keräilin nimiä mahdollisista pölynimurin tai pesukoneen tarvitsijoista. Illalla sitten Hooverin edustajan kanssa ajettiin osoitteet läpi pakettiautolla tavarat mukana. Siitä tuli myyntiä ja sain pari palkintoakin. Muovisaappaat ovat edelleenkin käytössä mökillä. Toinen palkinto oli Lontoon matka. Viikko Lontoossa, matka juhlajunalla Wales´in maakuntaan ja siellä tutustuminen Hooverin tehtaisiin. Matka oli ihan tasokas ja perillä oli monipuolinen ohjelma. Junamatkalla oli pöytiin tarjoilu ja syötiin hyvin mennessä ja tullessa.

Jari muisti pitkään kun Järvelässä oli sirkus ja se oli pystytetty aivan myymälää vastapäätä. Hän meni yksin sinne tutustumaan eläimiin jo ennen sen virallista avausta. Työnsi nenänsä liian lähelle verkkoaitaa ja aasi oli vähällä haukata nenän päästä. Se oli ankara opetus hänelle. Huvittelupuolta Järvelässä palveli kiinteä elokuvateatteri ja kesäisin vetovoimainen tanssilava.

Maila ja Osmo Rantasen tuttavuus seurasi meitä aina Vantaalle asti. Osmo oli isänsä kanssa muurari ja olivat hyviä sellaisia. Maila oli myymälässä apulaisena. Jari muistanee ikäisensä pojan Jorman, jonka kanssa oli yhteistä puuhaa poikien tapaan. Isänsä kuoltua Osmo sai mahdollisuuden lähteä oppiin Sirola Opistoon. Sieltä Tampereen Yliopistoon ja sieltä eri vaiheiden kautta reviisorin virkaan Vantaalle. Tapailimme heitä noissa kaikissa vaiheissa. Järvelässä oli myös mallikas myymäläneuvosto. Kuntakeskuksessa kun oltiin, jäsenet olivat valtuuston jäseniä tai muulla tavalla yhteiskunnallisesti valveutuneita. Asioista puhuttiin sivistyneesti. He tunsivat yhteistoiminnan hyvät tavat. Se voi olla myös perua ajalta kun osuusliike oli tällä paikalla pieni ja läheinen. Pollarin kanssa ihailtiin sputnikin lentoa ja hän toi terveisiä Leningradin matkalta. Siellä oli kaikki aivan ihanasti ja kadulla voi kävellä kenenkään häiritsemättä. Voiko toivoa enempää.

Tarja syntyi pienenä tyttönä 21.04.1961. Paino 2410 grammaa.Kuvat Tarjan kastetilaisuudesta kotona Järvelässä puuttuvat pikkujutun takia; Jukan kamerasta puuttui filmi. 

Tarja syntyi Järvelässä ja syntymäkunnaksi tuli Kärkölä. Huhtikuun 21. päivänä aamulla kelo 5 oltiin valmiina lähtöön. Jari vietiin Orimattilaan Sievän luo ja sieltä Pirkko Kätilöopistolle Helsinkiin. Kätilöopistolle siksi koska Naistenklinikalta oli vähän huonot kokemukset. Sieltä hänen oli kuitenkin kohta mentävä taksilla Naistenklinikalle, koska siellä oli tiedot edellisestä käynnistä. Minä palasin Orimattilaan ja vein Jarin Hankoon. Siltä ajalta on Hangosta kuva, jossa iso kala ui Jarin haaviin. Pirkko viipyi Naistenklinikalla pari viikkoa, pääsi pois vasta Vapun jälkeen. Minä hain silloin Jarin Hangosta ja Pirkko ja Tarja otettiin matkalla klinikalta. Päivä oli poikkeuksellisen lämmin kevätpäivä. Ensimmäinen tutti ostettiin Stuuren- ja Mäkelänkadun kulman apteekista. Sitten oltiinkin kotona ja siitä se elämä jatkui. Pirkko hoiti Tarjaa normaalisti ne sallitut kuukaudet ja myöhemmin turvauduttiin kotiavustajan apuun.Pirkon passitus Kätilöopistolta Naistenklinikalle, vaikka se tuli näin yllättäen oli asiallista. Siellä oli tiedossa aikaisemmat kovat kokemukset, mutta vain siltä osin kuin oli siellä ollut, ei mitä sen jälkeen tapahtui. Pirkkohan toimitettiin kotiin Naistenklinikalta vaikka hän ei ollut vielä terve. Olisi saattanut olla vaikka arvostelun paikka. Tarjan hakeminen oli jo ihan toista. Näitä hakuja olisi voinut vaikka jatkaa, mutta siihen se jäi. Pirkko oli terve mennessään ja siellä ollessaan. Kaksi viikkoa siihen meni, mikä oli normaalia siihen aikaan.

Tarja 2 v. Lähderannassa

Tarja tarvitsi myöhemmin jalkahoitoa. Synnynnäiset vaivaisenluut muodostuivat kiusallisiksi jo pienenä. Niitä yritettiin hoitaa oikaisevilla varvastuilla saamatta merkittävää tulosta. Leikkausta ei suositeltu pienenä, koska nekin kasvun myötä kasvavat. Ennen pitkää hakeuduttiin sitten Auroran sairaalaan, leikattavahan ne oli. Erikoislääkäri Vahvanen tämän hoiti. Tarja meni leikkaukseen 11.6. ja pääsi pois 12.8.1975. Kaksi kuukautta oli pitkä aika keskellä kesää sairaalassa. Siitä eteenpäin ties kuinka pitkälle jalat kipsissä. Ei hyvä. Jalat kipsissä kyllä ajelimme Savossa ja kävimme Lintulan Luostarissa jolla matkalla minä kantelin Tarjaa sylissä. Mutta Sairaalavaihe oli Tarjalle kova kokemus. Leikkaus meni kai hyvin ja paraneminen tapahtui parissa viikossa. Silloin oli sairaalasta pois pääsyn aika. Pirkko kävi päivittäin katsomassa koska asuimme Pengerkadulla. Minä olin noihin aikoihin kiivaimmillaan matkatöissä. Pirkko oli pannut jo käynneillään merkille jotain erikoista kääreissä. Kun sitten tuli kotiin lähdön aika, Pirkko kiinnitti vielä enemmän huomiota siteisiin. Nyt hän pyysi hoitajaa mukaan tarkistamaan asian. Hoitaja oli huoleton, koska nyt oli harjoiteltu kävelyä kainalosauvoilla ja jotain vaikutusta sillä on saattanut olla, mutta vaaratonta. Mutta jospa katsotaan kuitenkin. Hoitaja työnsi pitkän topsin siteen alle ja kauhistui. Mätää. Heti lääkäri. Tarja vietiin kylpyhuoneeseen, koska vuode oli jo luovutettu seuraavalle. Hoito käynnistyi nyt uudelleen lääkärin ohjauksessa. Pirkolta kysyttiin tytön allergiaherkkyyttä. Pirkko tiesi vain mysiinin jolle Tarja reagoi voimakkaasti. Ja se on tässä ainut joka auttaa, totesi lääkäri. Hoito aloitettiin ja se aiheutti kuume- ja pahoinvointireaktiot. Sanottiin että kehon mukautuminen on mahdollista ja toivottavaa. Entä jos, kysyi Pirkko. Se onkin suuri kysymysmerkki. Päiviä kului, ja lääkäri totesi yhden päivän vielä mahdolliseksi jatkaa. Seuraavana päivänä oltiin taas paikalla ja lääkäri kertoi ihmeen tapahtuneen. Mysiini alkoi toimia. Toiset kaksi viikkoa vielä sairaalaa ja sitten taas kipsit ja kainalosauvat. Sellainen oli tapaus yllätyksineen puoleen ja toiseen.

Nyt me olimme sitten ”oikea” perhe, kaksi lasta tyttö ja poika. Aloimme ensi kerran keskustella tulevasta. Aloimme kyseenalaistaa eräitä asioita jotka olimme pitäneet tähän asti itsestään selvinä. Työtä oli, asunto oli, hyvin meni. Ensimmäisen herätyksen antoi tämän pienen liikkeen entinen johtaja joka oli saanut nyt myyjän paikan rautaosastolta Lahdesta. Hän aprikoi kun keskustelimme, että voisin hakeutua liikkeenjohdon harjoittelulinjalle. Kyseli ikää. Kerroin olevani 35 vuotta. Ei paha, sanoi mutta siinä rajoilla. Tässä tuli ikä ensi kertaa vastaan. Ai se on niin, että iälläkin on merkitystä. Minun kalenterissa sillä ei ollut ollut. Aihe jäi muhimaan. Aloimme puhua asuntosidonnaisuudesta. Voisi olla vapauttavaa jos työ ja asuminen eivät olisi kytköksessä. Myös työn mielekkyyskin alkoi tulla kyseenalaiseksi. Usein olimme ehtineet jo illalla nukahtaa, kun autoilija Lappilasta painoi torvea. Se oli kutsu. Pihassa oli rekkakuorma apulantaa mikä piti purkaa heti, jotta kuski pääsee aamulla uudelle keikalle. Purku sujui aina rattoisasti kahdestaan kun 50 kilon säkki ei vielä silloin paljon painanut. Mutta onko tässä järkee oli kysymys. Kuormahan purettiin yöllä siksi, ja omalla lihasvoimalla jotta hinta saatiin kilpailukykyiseksi. Niin saatiin, mutta entä sitten. Myyntiä tuli, mutta ketään ei kiinnostanut miten se saatiin aikaan. Myytiin vaikka takapuolen kautta jos kysyntää oli. Järvelässä sunnuntaiaamuna aamukahvin aikaan ovikello soi. Tuttu mies ovella, tarvittais terveyssiteitä. No siitä vaan, mennään kauppaan ja jatketaan aamukahvia kun laastarit, niistä tässä olikin kysymys oli saatu. Haakanan Eikka Niinikoskelta kertoi takapuolen kautta ostoksille pyrkijöistä, että hän lauantai-iltaisin asettui seinäviereen sohvalle matalaksi, sillä jos ei avannut niin kurkistelivat ikkunoista sisälle. Keskustelin osuuskauppamiesten, ikäisteni ja vanhempien kanssa miten he järjestelivät mahdollisuuksia lasten koulutukseen. Joku osti Helsingistä asunnon, josta käsin lapset voi käydä koulunsa. Tästä tuli suora yhteys meidän tilanteeseen. Näistä se kipinä syttyi että tarttis tehrä jotain.

Matkustin Helsinkiin, Keskon pääkonttoriin Katajanokalle ja etsiydyin toimipaikkaosastolle. Joku siellä kuunteli kertomukseni ja tutkaili kiinnostustani alasta. Virkailija kävi välillä jossakin ja kotvan kuluttua palasi. Kertoi käsityksenään että mikäs siinä. Hänellä oli muutama paikkakin tarjolla ja antoi osoitteet tutustumista varten. Lupasimme palata asiaan. Yhdessä osoitteessa kävin. Paikkaa en muista, mutta kivijalkamyymälä se oli muutama askelma katutasosta alas. Kauppias oli työnsä ääressä. En ostanut enkä esittäytynyt. Suojelusenkeli oli tullut taas mukaan.

Matkustin uudestaan Helsinkiin. Marssin OTK:n pääkonttorin työhönottoon Käenkujan puolella. Yrjö Toivonen tuon osaston päällikkönä otti minut vastaan. Kerroin asiana ja ymmärsin että minua kuunneltiin. Sain mennä hetkeksi vielä odotushuoneeseen, josta kutsuttiin uudelleen sisään. Toivonen kertoi että heidän puolesta asia on selvä. Voisin tulla tavarakaupan puolelle Helsingin myyntitoimiston rautaryhmään. Sehän sopi, kättä päälle, tavataan silloin kun tuohon paperiin nyt oli merkitty. Toivonen oli sympaattinen henkilö. Hän yleni siitä OTK:n johtoryhmään ja oli yksi kuudesta Hän huomioi minut myöhemminkin missä kulloinkin tavattiin. Tuo oli sitä vanhaa hyvää aikaa OTK:ssa ja sen osuusliikkeissä. Ministeri Uuno Takki oli pääjohtajana ja joskus samassa hississä sitten kun olin tullut taloon. Ehdin olla siellä mukana vielä, kun talo tarjosi henkilökunnalle kuukausittain ilmaiset päiväkahvit uuden myyntiennätyksen kunniaksi.

Kauan tuota menoa ei kestänyt kun myynti ei enää kasvanut kohisten. Ylin johto vaihtui ja uudet strategiat tulivat, taantumisen merkit alkoivat olla ilmassa. Johtaja Yrjö Toivonen aavisti tilanteen, ja otti sen niin raskaasti että päätti päivänsä.

Sanoin itseni irti Järvelästä ja kerroin mihin olen menossa. Ahola soitti kohta perään ja kertoi harkitun minulle paikkaa neuvojana tai tarkastajana LOK:ssa. Olivat sitä mieltä, että olen ollut tarpeeksi kauan tiskin takana. Hieman närkästyneenä totesin jotta havainto on vähän myöhässä. Vuosi oli 1962 ja tasan 20 vuotta tiskin takana oli kulunut. Se oli liikaa kaikilla mittareilla mitaten. Tapasin myöhemmin joukoittain ihmisiä, jotka olivat tietoisesti rakentaneet uraansa vain muutaman vuoden mittaisin tavoittein. Mietin usein miksi en minä. Syyksi itselleni selitin ne alkuvaikeudet jotka olin ehkä sieltä seurakseni saanut. Ja osatekijänä ilman muuta se itsestäänselvyys mikä oli mukana koko tämän pitkän perioodin. Oli asunto ja työ kuin manulle illallinen, kaikki selvää ja yksinkertaista. Ei vaan käynyt mielessä muut vaihtoehdot. Mutta hyvä näin että tässä kohtaa pysähdyttiin. Kaikki muut tarjolla olleet vaihtoehdot silloin olisivat olleet huonompia. Suojelusenkeli seurasi yhä meitä. Vielä työurani kestäessä sekä osuusliiketaso, että toimipaikkataso joutuivat erittäin suurten muutosten kuristavaan otteeseen.

Harjoittelulinjan kanssa jouduin tekemisiin sitten OTK:n aikana. Minut oli asetettu ehdolle ja kävin kaksi päivää kestäneet testit. Jälkeenpäin kuulin työmatkalla Savon puolessa kun siellä johtajana Arvo Perälä, nykyisin kauppaneuvos Katajanokalta kertoi kyselleen harjuria taloon ja kuulleensa silloin minusta mahdollisena. Niihin aikoihin oli kuitenkin jo osuusliikekentälle kasaantunut ongelmia, ja johdon rekrytoinnissa oli tehty merkittävä periaatepäätös. Nyt oli koulutustausta tärkeä. Haluttiin vain akateemisen tutkinnon suorittaneita saattamaan liikkeen horjuva tila uuteen nousuun. Heitä tulikin muutamia. Meillä oli yhteiset työtilat Hämeenkadun ja Mäkelänkadun kulmassa. Siellä meitä oli neljä sisäisen laskennan systeemineuvonnassa ja heitä neljä liikkeenjohdon konsultteina.

Konsultit olivat kovan paikan edessä. Suoritukset eivät voineet olla kovin kummoisia. Se oli ymmärrettävää lyhyen perehtymisen vuoksi. Kaupan palvelut alati muuttuvassa kilpailutilanteessa oli varasin laaja ja moniulotteinen ympäristö. Tarvittiin syvällistä sisäänajoa osuuskauppaan organisaationa ja siihen mitä osuusliikkeiden ohjaus johdolta edellytti. Kuvaavaa oli tarina siitä, kun Joensuussa johtajana olleen Kalle Lehtosen kerrottiin soittaneen konsulttiryhmän päällikölle. pyytäen vaihtamaan konsulttia, koska hän, Kalle, ei ymmärrä juurikaan kirkkomusiikista. Sittenhän kävi niin, että osuusliikekenttä hajosi ja liikkeenhoitajia joutui pilvin pimein ennenaikaiselle eläkkeelle. Nämä akateemiset kokivat myös itse henkilökohtaisesti, ei kaikki mutta useimmat, kovan kohtalon koska heidän tietotaitonsa ei ollut kaupallista eikä siten täyttänyt markkinatalouden tuntemisessa ilmennyttä tietovajetta liikkeessä. Kukaan heistä ei ollut enää liikkeen palveluksessa kun Elanto sulautui S-ryhmään ja Eka liittyi Wihuriin ja sen kautta ruotsalaiseen finanssiyhtiöön. Edistysmielinen osuuskauppaliike oli kulkenut tiensä päähän akateemisten sitä mitenkään häiritsemättä. Vastuu kulutusosuustoiminnasta siirtyi kokonaan S-ryhmälle ja onkin sillä tätä kirjoitettaessa tukevassa otteessa.

Irrottautuminen tiskin takaa sitten aikanaan alkoi, eikä se ollut ihan helppo. Tarvittiin ensin asunto Helsingissä. Se oli helppo juttu, Wartburg myytiin ja Kiinteistötoimisto Vasara Aikatalosta myi asunnon Lähderannasta. Rahoitus löytyi helposti. Lahteen oli juuri avattu Työväen Säästöpankin konttori. LOK:n maatalousosaston päällikkö Tatu Nöjd oli jäsen pankin konttorin isännistössä. Hänelle puhuin suurista suunnitelmistani. Hetkeäkään empimättä hän soitti pankkiin, esitteli minut ja suositteli sellaista lainaa mitä olin nyt hakemassa. Kävelin pankkiin ja sillä siisti. Se oli aivan liikuttavaa joustavuutta pankilta siihen aikaan.

Lähderanta oli vasta rakentumassa oleva asuinalue ja talo johon muutimme juuri valmistumassa. Siksi muuttokuorma meni ensin Orimattilaan Sievän talon kamarin puolelle. Siinä asuimme hetken aikaa Lähderannan valmistumista odotellessa. Jarin kannalta se oli huono järjestely, hänen piti lyhyen ajan takia yrittää sopeutua Orimattilan kouluun. Lapsen riepottelu tällä tavalla ei hyvä. Pirkko hoiteli Tarjaa, minä olin työssä OTK:ssa ja joskus tulin yöksi Orimattilaan, joskus yövyin hotellissa. Se on muuten sama paikka kuin nyt Cumulus Kaisaniemi. Tämä vaihe oli vain viikkoja, ei kuukausia. Muutto voi alkaa.