Tavisten tarina III: Syntynyt saunassa

Jos oikein tarkkaan katsoo edellistä kuvaa voi mielikuvitusta käyttäen löytää sieltä Uuksun lahden länsirannalta saunan. Ylhäältä päin tultaessa tie kaartaa lahden oikeanpuoleista rantaa lähelle Kaitaa. Siinä se sauna on tai on ollut, ihan vähän ennen kapeinta kohtaa kannaksessa. Tie jatkuu useita kilometrejä Uuksalonpään niemeen päättyen niemen kärkeen. Lahden vasenta puolta edetessä tullaan Salmin kirkonkylään ja siitä edelleen entiselle valtakunnan rajalle. Saunalta sinne on matkaa noin 50 kilometriä ja Salmi on siinä puolessa välissä.

Sauna näyttää tässä nyt saavan korostetun aseman kun koordinaatit määritellään ja etäisyydet lasketaan sen sijainnista, mutta sillä on kyllä ollut tärkeä sijansa elämän menossa noilla kulmilla. Juuri tuossa saunassa olen syntynyt kuin myös meidän muu pesue, sisaret ja veljet. Siinä on myöhemmin tuhkavastoilla tarvittaessa kylvetty ja rantavedessä huuhdeltu. Kaksitoista ensimmäistä elinvuotta kuluivatkin tämän saunan palveluksista nauttien. Sen sivuitse kuljettiin kesällä uimaan, kalaan ja veneellä asioita toimittelemaan. Talvella mentiin jäälle vaikka pyykkejä avannossa huuhtelemaan. Kun sitten jälkeen vuosikymmenten palasin Pirkon kanssa noille paikoille, oli saunan paikka se mikä löytyi ensiksi ja sen perusteella suunnistaen vasta lisää. Todella mielenkiintoista tuo kohtalon kera kulkeminen. Ajan myötä saunaan on kasautunut kosolti monenlaista mystiikkaa.

Syntyä saunassa lienee ollut myös seikkailua ja selviytymistä. Näin voisi nykyisten normien perusteella hyvin olettaa. Ystävämme Leo kertoo syntyneensä samoin saunassa, mutta suurempana selviytyjänä mitä itse asiasta muistan. Heilläkin maalattia siellä missä ei kävelty. Lauteen alunen oli sellainen ja sinne kipattiin kiukaan kivet sitä mukaa kuin ne olivat tehtävänsä täyttäneet. Leo synnyttyään potkaisi pikkuisen ja luiskahti päästäjän käsistä lauteiden alle kiuaskiville, kovanlainen alusta vasta-alkajalle. Itku pojalta pääsi, ja niin hänet ongittiin ylös, pestiin ja puettiin. Ystävämme on ujostellut kertoa tästä epäillen tulkintaa, jotta tapaukseen liittyy jotain alkeellista, siksi nimimerkillä. Sauna ei kuitenkaan ollut rantasauna, se oli vain rantaan vesirajaan rakennettu. Tuolla rannalla sauna palveli monenlaisia tarpeita. Käynti saunaan oli mantereen puolelta, joten ranta ei ollut ollut hallitseva paikan valinnassa muuten kuin että kantovesi oli lähellä.

Uimassa toki käytiin, kun käytiin kylpemässä. Mutta saunassa tehtiin paljon muutakin kuin synnyttiin ja kylvettiin. Ruumiin kuntoa hoidettiin ainakin kupparin sarvilla ja talouden huollossa sauna oli apupaikka monella tavalla. Kupparia tarvittiin jos halusi keventää oloaan. Paha veri siinä saunan penkillä pois imettiin. Se oli vanhan kansan terveydenhoitoa. Ihoon lyötiin pieniä haavoja joiden kautta veri saatiin vaivatta ja vaaratta tulemaan ja tilalle tuo kevyt olo. Aikuinen makasi laverilla, ja veri siinä virtasi, mikä sitten runsaalla vedellä huuhdeltiin pois. Kukaan ei valittanut. Päinvastoin tunnelma oli leppoisan oloista, vähän kuin talkoohenki päällä, vieras talossa ja kahvittelut päälle.

Saunan eteisessä käsiteltiin pellavat. Niitä loukutettiin, se on karkeampi käsittely ja lipsutettiin, jo hienompaa kuitujen muokkausta. Syksyllä sitä tehtiin, eikä se mennyt päivässä. Pellavahommassa oli talkoohenkeä kun siinä muutamia kylän naisia pellavia pöllytteli mukavan jutustelun säestyksellä.

Pitkä siima huollettiin saunan eteisessä kalastuskuntoon. Kastemadot pujotettiin syötiksi siiman koukkuihin, 400 koukkua, laatikko ja siima. Illalla siima laskettiin Uuksunlahteen saarien tuntumaan pyyntiin. Aamulla se käytiin nostamassa ylös oli ilma mikä tahansa. Kalat poistettiin koukuista, koukut asetettiin paikoilleen loviin laatikon laitoihin. Myöhemmin kalat perattiin ja koukut puhdistettiin madon rippeistä. Sekin tehtiin saunan eteisessä.

Saunassa keitettiin eläinten suolet saippuaksi. Tuotteena saatiin pahanhajuista muilua (saippuaa) pitkäksi aikaa kerrallaan. Kotona keitetty saippua oli lähelle samanlaista kuin kaupastakin sai, eli muottiin valettuja tankoja ja paloja väriltään ruskeaa, paitsi hajusteet puuttuivat. Ei niitä kyllä ollut juurikaan kaupankaan saippuassa jota pyykkisaippuaksi kutsuttiin. Se oli sen aikaista teuraseläinten sivutuotteiden tehokäyttöä.

Kiuas paitsi lämmitti saunan ja kuumensi samalla saunaveden, siinä aika ajoin kärvennettiin lehmän sorkat stutenin (lihahyytelön) valmistukseen. Näin tehtiin jos sorkkia oli saatavissa. Nehän olivat teurastuksen sivutuotteena ja teurastus tapahtui yleensä taloissa. Stuteni oli maukasta lihahyytelöä. Liha siinä oli muualta kuin sorkista, mutta hyydytysaine tuli luusta ja hyvä maku käristyksen myötä.

Muistan hyvin veljeni Severin syntymän, hänkin ilman muuta samassa saunassa. En tietysti ollut synnytyksessä mukana, mutta kohta sen jälkeen. Herätessäni eräänä aamuna viiden ikäisenä huomasin tuvassa jotain erikoista. Oli poikkeuksellisen siistiä, laitetun näköistä ja juhlan tuntua. Lesonkalla (penkki uunin sivustalla) oli puhtaan vaaleaksi sisustettu kori. Veljeni Severihän se siellä availi nyrkkejään. Severin syntyessä kömmin unisena kammarin puolelta tupaan ja havaitsin siellä vallitsevan tunnelman. Sen on täytynyt olla poikkeava, merkittävä ja hyvin valmisteltu. Pysyvät muistijäljet ovat harvinaisia, ja siksi niitä pitäisi osata lukea paremmin. Vaistosin, että minultakin halutaan lausuntoa, mutta tuli yllättäen ja en ottanut kantaa. Hyvän elämän merkit tuosta aamun tuokiosta jäi.

Savusaunan lämmitys oli astetta pitempi prosessi mitä saunat ovat myöhemmin olleet. Öljylyhty ikkunalaudalla valaisi hämyistä saunaa ja kotona keitetty saippua puhdisti saunojan. Lankkulattia sillä osalla jossa liikuttiin piti huolen hygieniasta, lauteiden alla toimi maalattia samalla viemärinä. Eteisessä riisuttiin ja puettiin. Sattumoisin myös vilvoiteltiin. Eteläpuoleisella seinustalla kasvoi tomaatit. Sillä seinällä oli myös räppänä, jonka kautta samalla ovea raottaen savu ja häkä poistui saunasta ennen kuin aloitettiin.

Vesi oli tuolla seudulla aina lähellä. Se ei ollut erityinen nautinnon lähde, tai virkistystä tai vapaa-aikaa palveleva, vaan se oli työtä, kalastusta ja vesihuoltoa varten välttämätön ja itsestään selvyys. Arki pyöri paljolti tuvan ja rannan välillä. Tämän koin yllättävänä havaintona omakohtaisesti vasta, kun olin ollut jonkun aikaa Orimattilassa. Kuulin ihmisten puhuvan järvestä, vedestä, uimisesta ikään kuin sitä olisi haluttu enemmän. Aina mentiin jonnekin mistä sitä sai. Sitten tuli vastaan Kalliojärvi, jonne mekin Pirkon kanssa kerran menimme ”virkistäytymään”. Mikä sumppu ja mitkä rannat. En osannut kommentoida, mutta herääminen alkoi itää. "Eihän täällä ole vettä, ei ainakaan lähellä." Se oli tärkeä oivallus, ja aloin arvostaa asioita, joilla aiemmin ei ollut mitään merkitystä.

Hirsirakenteinen uudehko sauna sijaitsi rannasta taloon vievän tien vasemmalla puolella. Lahdelta katsottuna oikealle kaartui hiekkarantaa aina seuraavaan niemeen, josta se jatkui kivikkoisena niemen ympäri. Vasemmalle ranta oli samoin kivikkoinen aina Kaijan sahalle asti. Hiekkarannallekin oli jostain eksynyt iso yksinäinen kivi. Tällä alueella kului ensimmäiset leikki- ja kouluvuodet.

Suosituin osa rannasta oli hiekkaranta. Iso kivi oli sopivasti paikalla ja sille piti kiivetä ylös ja liukua alas. Pyöreähkö ja ilman kulmia kivi oli monilla housupareilla kiillotettu. Ranta oli sopivasti matala ja menopelinä oli soutuvene. Se vedettiin maihin joskus ison kiven viereen. Rantaveteen pääsi polskimaan jo ennen ruohikkoa joka oli varsin tiheä.

Kivikkoranta saunalta Kaijan sahalle oli kovassa käytössä sekin. Kumma kyllä kiviä kääntelemällä löytyi niiden alta aina uusia ötököitä. Kivien koloissa eleli joku piikikäs kalakin, mikä oikeastaan olikin se, mitä etsittiin. Konkurssin tehnyt Kaijan saha oli jännittävä juttu. Sen rapistuneet laiturit ja lastaussillat piti tutkia veneestä käsin. Punatiilinen tehtaanpiippu ja tehdasrakennukset sen juurella olivat niin mahtava näky, että emme koskaan rohjenneet nousta siinä maihin tai lähestyä niitä mantereen kautta. Ei niistä ollut varoitettu, mutta ei me niissä käyty.

Ruohikon takaa avautui lahden selkä. Keskellä oli saaririvi, joka jäi vieraaksi. Niiden lähistöllä kalastettiin pitkällä siimalla, mutta koskaan ei noustu maihin. Tämäkin kertoo vähäisestä kiinnostuksesta sellaiseen, mistä ei ollut suoranaista hyötyä. Etuoikealla oli muita suurempi Kirsun saari. Se oli tuttu paikka. Saarella oli merkitystä puutavaran uitossa ja saaressa oli iso tukkikämppä. Jostain syystä olin poikasena siellä öitäkin tukkimiesten kanssa. En tiedä miksi, koska ei se niin kovin kaukana mantereesta ja kotoa ollut. Yöpyvillä aikuisilla oli hyvä fiilis ja tuvassa tukeva tukkipuun tuoksu. Korttia ne pelasivat, öljylamppu valaisi ja ritsillä nukuttiin. Tukkilauttojen kanssa niillä oli jotain tekemistä. Hinaajat vetivät lauttoja etanavauhtia jokisuusta Laatokalle päin ja siellä sahoille ja sellulaitoksiin.

Lähipiirin lasten leikki- ja kohtaamispaikkana oli ranta meidän kohdalla ison kiven tuntumasta eri suuntiin. Näin erityisesti kesällä, talvella se oli jää. Käynti rantaan tapahtui saunan sivusta meille, matkaa n. 30 metriä loivaa nousua. Meiltä eteenpäin saman verran oli Heikin talo. Heikin lapset olivat meitä virkumpia. Ihmettelin usein sitä, että auringon ollessa jo korkealla ja uni vielä silmässä, rannasta kuului Heikin lasten mahdoton mekkala ison kiven ympärillä. Ovaskaisen perheessä, meistä Kaitaan päin 200 metriä oli vielä kaksi meidän ikäistä lasta, tyttö ja poika. Nämä kuitenkin luistelivat yhdessä talvella railoon ja hukkuivat.

Nuo kolme, myöhemmin kaksi pesuetta Ovaskaisen lasten poistuttua leikeistä traagisella tavalla, muodostivat ydinjoukon, joka vietti aikansa näillä rannoilla. Laatokan puolelle kannaksen yli ei ollut myöskään pitkä matka, mutta meiltä käytiin siellä harvemmin. Luonto sillä puolella oli erilainen. Laaja ulappa, isot saaret, kivikkoiset rannat. Häkellyttävää oli soutaa kun syvälläkin pohja näkyi ja pinnan väreilyt välkkyivät pohjakivissä.

Laatokan puolelle pääsi myös suoraan kannaksen poikki veneellä. Parin sadan metrin päässä meiltä oli Lysi- niminen kulkukelpoinen vesireitti ilman virtausta. Reitti alkoi Kirkkoniemen poukamasta Lysin sillan alitse jatkuen kylän halki ja päätyen poukamaan Laatokan puolella. Lysin varrella oli runsaasti asutusta, muun muassa monta Jestoi- nimistä taloa. Muutamia kylän naisia, minä heidän mukanaan kävimme tätä väylää pitkin soutuveneellä Laatokalla Varpasaaressa keräämässä bohorizzua. Se oli pieni varpukasvi ja sen lehtiä käytettiin teen valmistamiseen. Lehdet poimittiin, kuivattiin ja niistä keitettiin bohorizzutee. Se oli suurta herkkua jota juotiin hauvotun (haudutetun) maidon kanssa. Olen ottanut tuon kasvin puheeksi myöhemmin eri yhteyksissä, mutta en ole tavannut sen tuntijaa ei nimen, eikä käyttötavan perusteella.

Jo muutamassa vuodessa liikkumatila lisääntyy kasvamisen ja kehittymisen myötä. Niin kävi meidänkin pihapiirissä. Se oli sitä mitä päivittäin näkyi. Maisema, talot ja tavarat eivät muuttuneet noina vuosina tuumaakaan, eikä tavat piirun vertaa suuntaan tai toiseen. Tämä oli lapsen käsitys kouluikään mennessä. Mutta älähän nyt! Heikki rakensi uuden hirsitalon vanhan lisäksi. Muista sen rakennusvaiheesta jotain ja ehtivät asuakin siinä jonkun aikaa ennen lähtöä evakkoon.

Saunan kohdalla taloon menevän tien varrella vasemmalla puolella oli saran verran kasvimaata. Se antoi töitä kotona oleville ja ruokaa tasapuolisesti kaikille. Edelleen vasemmalle oli muutama peltosarka. Ensimmäinen oli heinällä, ja parilla kasvatettiin ruista. Saroilla laidunnettiin joskus lehmää liekaa siirrellen. Vasikka sai olla vapaana mukana. Severi kiintyi kotieläimiin. Lehmä ja vasikka olivat viehättävä perheidylli laitumella. Severi taputteli pientä vasikkaa ja loikoilivatkin nurmella pitkin pituuttaan sorkat suorana päivää paistatellen tuolla itärinteellä. Vasikka ei ollut pitovasikka ja sille kävi kuten näille on tapana ja Severistä se oli tosi paha juttu. Pojalle ei liha maistunut, ei vasikan eikä muukaan liha pitkiin aikoihin. Tänä päivänäkin Severi pitää ruokintapaikkaa linnuille Espoossa. Sarkojen jälkeen jatkui harva sekametsä.Tuolla kohtaa rantaa  ja siitä Kaitaan päin reunusti vahva lepikko. Saran päistä ja talosta ylemmäksi mentäessä maasto kohosi loivasti. Se oli pääosin hieman kivikkoista puutonta ahoa. Kaksi vanhaa tuomea ahon laidassa hallitsi näkymää aholle. Siitä eteenpäin jatkui lehmihaka aina maantielle asti.

Lehmihaka oli kokonaan aidattu alue. Sen erotti pohjoisessa Heikin maat, lännessä maantie, eteläässä uusikyläläisen Tunnisen maat ja itäsuunnalla oma pihapiiri. Meidän maat jatkuivat maantien yli, jossa Lamminsuo oli vain heinällä ja siellä lato sitä varten. Viikatteella niitettiin, haravalla karhilot käännettiin, illalla koottiin suatoksi suojaan yökasteelta ja aamulla levitettiin kuivumaan lisää. Kuiva heinä kannettiin sabilailla latoon, johon ne kasattiin kahden puolen käytävää kattoa myöten, poljettiin ja suolattiin. Suatto oli pellolle rinnan korkeudelle koottu heinäkasa suojaan yön kosteudelta. Sabilaat olivat kaksi pitkää seivästä, jotka työnnettiin suaton alle, ja kantaja kummassakin päissä sabilaita kantoi suaton latoon.

Palataan saunarantaan. Saunatien oikealla laidalla rannan ja talon välillä kasvoivat perunat sen mitä vuoden aikana syötiin ja pilaantui. Tässä kasvoi myös pellava, mutta se ei ollut jokavuotinen kasvi, vaan sitä kasvatettiin tarpeen mukaan. Pellavat kuivattiin pellolle levitettynä saunan lähellä. Sen jatkokäsittelyssä oli monta vaihetta. Langaksi kehrääminen oli niistä viimeinen ennen kankaaksi kutomista. Kaikki vaiheet tehtiin oman toimen ohella lipsuttaen ja loukuttaen - ei kun päinvastoin, saunan eteisessä kesän kestäessä. Siitä eteenpäin homma kävi jo sisätiloissa iltapuhteella öljylampun valossa talven mittaan. Muutaman kerran lähetettiin pellavat myös Tampereelle jossa Tampella teki ne langaksi. Posti ne sinne kuljetti ja toi takaisin valmiina lankavyyhtinä. Tampellasta kuulin myöhemmin lisää kun tämä Tampereen Pellavatehdas oli laajentanut toimialaansa kovemman luokan kaluihin.

Kotitaloon oli käynti mantereen puolelta. Asuttiin saman katon alla me talon väki sekä shiivatat (kotieläimet). Eteläpäässä me, välissä oli käytävä ja sen toisella puolella talli ja navetta. Siis kaksi huonetta karjalle kuten meilläkin oli tupa ja kammari tasa-arvon toteutumiseksi. Navetan takaa ulkoseinustalta löytyi puucee. Koko tämä komeus oli rannan suuntaan. Navetan ja puuseen kohdalle oli tosin päässyt kasvamaan puustoa ja pensaita, jotka häiritsivät näkymää tähän talon selkämykseen lahdelta katsottuna.

Näkymä lahdelta talosta oikealle oli tasaista peltomaisemaa. Ensin oli muutama Heikin sarka, sitten muutama Semin Jussin sarka ja peltoa riitti edelleen Laasoville ja ainakin kahdelle Jonniselle asti. Kaartaen oikealle oli kylän tsasouna pienellä töyräällä ja siitä edelleen kivikkorantainen niemi jossa kaksi taloa, kummatkin nimeltään Nieminen. Peltoaukean takana kulki maantie kiertäen pellot ja meidän asuinpaikan päätyen Uuksalonpäähän. Maantien takaa näkyi Jestoit, melkein Röynät, Patroset, Vaittiset jne. Koko kylässä oli 500 asukasta, mutta meidän elinpiiri kouluun menoon asti oli tässä lähimmät viisi taloa. Kamotskin on syytä mainita, iso talo ja paljon lapsia. Mukavia ihmisiä, sukuakin, paikka jossa käytiin usein. Sinne mentiin Jestoin Juulian kohdalta oikotietä metsän poikki kiveltä toiselle loikkien.