Hakunilassa juotiin minun syntymäpäiväkahvit kun pyöreät viisikymmentä tuli mittariin. Tuuttilaiset kävivät kahvilla. Tuo viisikymmentä on kummitellut aina mielessä Villen kautta. Hän vietti vastaavaa merkkipäiväänsä aikanaan Varkaudessa, enkä jostain syystä ollut silloin paikalla, olin Lahdessa. Itsellä oli silloin vuosia vähemmän, enkä ymmärtänyt näiden asioiden merkitystä, ja sitä olen harmitellut. Ville kirjoitti jälkeenpäin, jotta ”meillä kaikilla oli niin mukavaa, jospa oisit voinut olla mukana”.
Nyt omana merkkipäivänä oli kulunut viisitoista vuotta pääkaupunkiseudun kiemuroissa ja hyvään suuntaan oltiin menossa. Pirkko on merkkipäivinensä laahannut jatkuvasti viisi vuotta minua jäljessä tyynesti osaansa tyytyen.
Asuntoon asennettiin ennen sisään muuttoa kokolattiamatot. Nehän olivat jo odottamassa Pengerkadulla. Oki (Heiniö) oli töissä Renlundilla ja häntä käytimme siinä bulvaanina. Hän tuli myös asentamaan ne paikoilleen iltatyönä ennen kuin tavarat kannettiin sisään. Tämä mattojuttu on merkinnän arvoinen ilmiönä meillä vallitsevasta suhtautumisesta erilaisiin asioihin. Kokolattiamatosta oli tehty terveysriski. Meille se ei sitä ollut ja siksi meidän lattioille matto laitettiin. Kun amerikkalainen perhe kävi meillä myöhemmin, asuimme silloin jo Korsossa jossa oli parketit. He ihmettelivät puolestaan sitä. Heitä askarrutti yhtälö ”kylmä maa ja kovat lattiat”, ja kysyivät miksi. Sitä mekin olemme kysyneet, mutta tähän liittyy monta totuutta. Asian tiimoilta on myös monta hauskaa tarinaa. Terveysriski tuli kuulemma pölystä jota matto sitoi ja syötti sen sitten asukkaille. Meillä matto sitoi samoin pölyn mutta se imuroitiin pois. Imuroinnin välillä pöly ei leijaillut vapaana nautittavaksi asti kuten tapahtuu liikuttaessa kovalla lattialla. Flunssat ja nuhat ovat edelleen todellisuutta onko matot lattialla tai ei. Asuimme osakkeessa 9 vuotta, jonka jälkeen Pirkon työtoveri Postipankista osti meidän asunnon mattoineen. He puolestaan muuton yhteydessä välittömästi repivät matot pois ja veivät ne roskikseen. Instiuutissa oli opettajanhuoneet Kartanon tiloissa, joissa siviiliasutuksen jäljiltä oli kaikissa huoneissa kokolattiamatot kunnes toimistossa koulutussihteerit heräsivät. Näiden vaatiessa ja toisten kannattaessa matot piti poistaa, paljastuneet lankkulattiat piti hioa ja lakata. Kun pitkä remontti oli sitten valmis ja matot pois pilaamasta viihtyvyyttä, samat henkilöt vaativat ja toiset kannattivat, että oli saatava mattoja lattialle. Nyt ne olivat irrallisia sijoiteltuna sinne tänne viihdykkeeksi. Näin tapahtui heidän tahtonsa.
Meidän tapakulttuuriimme kuuluu myös erikoisuus riisua kengät jalasta kun tullaan vierailulle eikä sen tarvitse olla pyhä temppeli. Näin keräämme sukkasillaan näytteitä vieraan talouden pölyvaroista kenkään muhimaan ja kotiin vietäväksi. Tapa lienee käytössä vain kahdessa maassa maailmassa, Japanissa ja Suomessa joissa olosuhteet, sisärakenteet ja tapa istua ja elää lattialla ovat muuten kovin erilaiset.
Muistinvaraisesti Voltaire:
Olen täysin eri mieltä kanssasi,
mutta tulen taistelemaan viimeiseen
hengenvetooni asti, että saat esittää sen
Jari pyrki Kauppakorkeaan. Hän kävi valmennuskurssin ja luki sen kautta saadun kirjallisen aineiston innostuneesti ja opiksi ottaen. Pääsyvaatimukset olivat tiukat ja monelle vasta usean yrittämisen tai lisäansioiden kautta oli mahdollisia saada opiskelupaikka. Sisäänpääsykokeet oli rakentuneet osin myös muuta kuin tiedollista tasoa mittaaviksi karsimaan ja rajaamaan hakijamäärää halutulla tavalla. Jarille ei opiskelupaikka auennut ja Jaria tuntien se oli meille yllättävää. Samaan aikaan hänen toveripiiristä oli muita hakijoita. Meille jäi prosessista sellainen vaikutelma, että toveripiirillä oli jokin vaikutus lopputulokseen. Keskustelusta tuli läpi ikään kuin pääsykokeissa olisi joku porsaanreikä, aukko jos sen vain hiffaa ja nyt huomiota hukattiin tähän. Meidän vanhempina olisi pitänyt tämä sudenkuoppa tunnistaa, osata keskustella asiasta, ja jos siihen tuo sisältyi ei antaa periksi.
Sittemmin kokemusta rikkaampana, siis vasta sitten ymmärsimme, että jos ykkösvaihtoehto ei vedä, otetaan esille kakkonen. Olisi tullut etsiä uusi reitti, ja taas uusi ja niin edelleen. Jari on sittemmin näyttänyt kykynsä selviytyä ja sen me jo tiesimme, mutta toivoimme opintietä jotta se olisi käynyt helpommin, vähemmällä ponnistelulla sitten myöhemmin. Kaiken tarpeellisen tähän Jari kyllä kantoi mukanaan.
Minua työ tuutissa sitoi tuohon aikaan kovasti. Salkku kulki aina mukana. Töistä tultua oli vakiopaikka makuuhuoneen kampauspöydällä. Esitykset ja tunnit valmisteltiin viiden minuutin tarkkuudella. Se edellytti tekstin ja kalvojen tuottamista, mutta Kuinka tarkkaan noita minuuttiohjelmia sitten käytännössä tuli noudatettua on eri juttu. Ainakin verenpaineen sain sillä nousemaan sekä siihen liittyvän lääkityksen alulle.
Työt E-instituutissa olivat alkuun laskentakeskeisiä, mikä tiesi ravaamista toisten kursseilla käsittelemässä tätä osaa. Se oli jopa niin kiivasta, että oli työ pitää allakka ajan tasalla mitä, missä ja milloin, eikä päällekkäisyyksiltä säästytty. Sitten tuli vuoroon kurssikokonaisuuksien junailu kuten kuvan sivu kertoo. Myymälänhoitajien kurssit oli kuitenkin se varsinainen posti. Noista erityisaloista jäi parhaana kokemuksena Luontaistuotteet marketin valikoimissa. Siinä ja erityisesti erikoisalojen ollessa kyseessä tarvittava taustatyö viehätti ja asiantuntijoiden löytäminen ja käyttäminen oli sitä millä sisältöjä saatiin kiinnostaviksi ja oppimisen paikaksi kurssilaisille.
E-instituutin kursseja 1977 esitteestä s. 19
Taloyhtiössä oli nyt sauna, meille harvinaista herkkua pitkästä aikaa. Oli omat saunavuorot ja lisäksi lenkkisauna johon mentiin ilman ennakkovaroitusta. Tällä tavalla ja muutenkin tutustuminen uusiin ihmisiin toi tervetulleen lisän arkiseen aherrukseen. Taloyhtiön tilintarkastajan ominaisuudessa tuli tuttuja omalla tavallaan, kun juotiin kahvia vuoroon meillä ja vuoroon heillä samalla papereita selaten. Anja Nikula oli ensin toisena, ja kun he muuttivat niin eversti Erkki Silvon kanssa jatkettiin. Mielenkiintoisia tuttavuuksia kukin tavallaan. Nikuloitten kanssa perhetuttavuus jatkui vielä pitkään kun rakensivat talon Hakkilaan ja muuttivat Kimokujalta pois. Eversti Silvo oli mielenkiintoinen jo taustansa vuoksi ja hänkin muutti sitten pois talosta, tosin meidän jälkeen, mutta heti kun kaupunki sijoitti samaa rappuun somaliperheen.
Kiertelimme Hakkilan maisemissa Nikuloiden kanssa päiväkävelyillä aina Kuusijärvellä asti. Näyttivät olevan matkalla tositarkoituksella, koska ostivat sitten tontin tuolta alueelta. Mekin aloimme kysellä heiltä neuvoja mitä tehdä kun asuntolainat uhkaavat loppua. Ei se niin paha, ottakaa lisää oli neuvo. Sen jälkeen minä tein iltalenkkejä yksin kiertäen pientaloalueita. Erityisen viehättävää oli lenkit kevään korvalla kun pihoissa haravoitiin, sahattiin ja leikattiin.
Työpaikkana E-instituutti oli vaihtelua tarjoava, monipuolinen ja kehittävä. Laitos oli valtion tukea saava erityisoppilaitos. Valtion tukeen liittyi opetusohjelmista tiedottaminen tuen maksajalle. Toinen sidosryhmä oli OTK ja sen osuusliikkeet. Budjetin kolmijalka muodostui valtion tuesta, keskusjärjestön tuesta ja osuusliikkeiden maksamista opiskelijoiden kurssimaksuista. Kukin maksoi kolmanneksen budjetista. Rehtorina toimi pääosan minun ajastani Veli Lehtinen. Hänen pyrkimyksenä oli muuttaa budjettirakennetta itsenäisempään suuntaan. Sen mukaan keskusjärjestön osuutta tuli vähentää ja kurssimaksujen osuutta budjetista nostaa. Tällä laitos halusi lisätä itsenäisyyttä suhteessa keskusjärjestöön ja saada enemmän päätösvaltaa kurssitarjontaan.
Pyrkimys oli huono. Se olisi edellyttänyt E-instituutilta ylivertaista tietoa kaupasta toimialana ja osaamisen tasoa mitä alan kilpailu henkilöstöltä kattavasti vaati. Tätä ylivertaisuutta laitoksella ei ollut, mutta sitä siellä ei tiedetty. SOK:n Jollas ja Keskon vastaava kurssikeskus olivat oman kaupallisen organisaationsa jatkeita, ei erillään oleva ideapankki. Kaupan strategioita pyrittävillä keskusjärjestöillä oli alan osaamista, niin ainakin oletettiin ja noissa siihen uskottiin. Meillä kouluttajavoimat koostuivat pääosin kasvatus- ja käyttäytymistieteilijöistä. Kuitenkin toimiala jota palveltiin oli kaupallista laatua. Ihan loppuvaiheessa kävi kaksi kauppakorkean suorittanutta palkkalistoilla, mutta hekin vain kääntymässä. Viihtyivät vain lyhyen ajan, jolloin toinen lähti Onniselle ja toinen Partekille. Heidän aikana markkinointi käväisi ohjelmissa.
Koulun kirjastoon tuli amerikkalainen painos markkinoinnin alalta, tiiliskiven kokoinen kirja jonka minäkin luin. Kirja sai aikaan innostuksen ja kielenkäyttöön ja teksteihin tuli uusia asioita, mutta liian myöhään. Minua harmitti kovin että palautin kirjan. Ihan hyvin olisin voinut sen pitää, ei sitä olisi kukaan perään kysynyt. Tuutissa oli nimittäin pätevä kirjaston hoitaja jolla oli langat käsissä joka suuntaan ja sitä kautta hyvin toimiva tietopalvelu. Voi valita mieleisensä lehtikierron tai kirjan.
Henkilökunnan kouluttajana E-instituutti pyrki toimimaan ajan haasteita seuraten. Laitos oli jatke Osuuskauppakoululle ja sen perintö olisi ollut hyvä säilyttää. Sitä olisi voinut kiillottaa, mutta ei hukata. Perusasiat oli omaksuttu ja puhekielessä oli käsitteet tulleet tutuiksi. Tuomalla E- kirjain toiminimeen on ollut ensimmäinen hämäysyritys tai halu paeta todellisuutta ilman pätevää syytä. Yhteys koulutuksen ja kaupan strategioiden välillä oli ohentunut. Budjettikäytännön kautta etäisyyttä jopa haluttiin lisää. Strategiat ja koulutus harhailivat kumpikin omilla teillään. Niinpä nimillä kikkailu sai voiton ja saavutti huippunsa kun myymäläketjussa oli Tennaa, Mantelia ja Markettaa joita erotti toisistaan vain sanataiteilu suunnittelijan kirjoituspöydällä. Kuluttaja sivuutti sujuvasti mitään sanomattomat nimet. Yrityskuvahan on myytävä markkinoille ja se on monen vuoden työ. Lisäksi tuote tulee olla edukseen erottuva muuten se ei mene kaupaksi, myös liikekuva. Koulutus ja toimenpiteet olisi tullut kuitenkin kohdentaa, ja niin tietysti tehtiinkin, mutta keinotekoiseltahan se maistui. Yhteistyö konsernin sisällä olisi hyvässä tapauksessa voinut tuottaa tiedon jyväsen, että monen liikeidean samanaikainen markkinoille työntäminen oli kallista, lyhyellä tempolla mahdotonta. Hyvässä tapauksessa markkinoiden tuntemus, markkinoinnin osaaminen ja koulutus aukkojen paikkaajana olisi voinut tuottaa hyvän lopputuloksen. Toimiva synteesi olisi ollut mahdollista syntyä.
E-instituutin perustamiseenhan fyysisenä ratkaisuna liittyy kaunis ajatus. Roihuvuoren Kartanon omistaja vapaaherra Wintter halusi vanhuuden päivinään luopua kartanosta. KK tarjoutui ostamaan tilan. Kuultuaan ostajien tarkoituksen, jonka mukaan nuoret ympäri maata tulisivat hankkiman täältä oppia elämäänsä varten, tuntui kartanon herrasta viehättävältä ajatukselta. Näistä syistä hän suostui kauppaan ja luopui tilasta kohtuulliseen hintaan. Kohokuva päärakennuksen seinässä on muistona jalosta ihmisestä. Kerran tuutissa ruokapöydässä Hannes Tiainen KK:sta kertoi tästä kaupasta. Hän edusti ostajana KK:ta erään toisen henkilön kanssa. Hinta oli edullinen ja se toinen ehdottikin, että ostetaan se itselle ja myydään KK:lle käypään hintaan. Tiainen ei suostunut ja niin tila ostettiin opiston rakentamista varten KK:lle. Hanke toteutui vuosikymmeniksi kartanon herran toiveiden mukaisena. Mutta kaikki päättyy aikanaan, niin tämäkin taru. E-liikkeen kujanjuoksussa Osuuskauppakoulu kiinteistöineen joutui mutkien kautta Helsingin kaupungille. Kaupunki sijoitti kartanorakennukseen Itä-Helsingin musiikkiopiston, ja muu osa rakennuskompleksista on sosiaalisesti syrjäytyneiden ruoka- ja lepopaikka. Kohokuvasta käsin talon kulmalta katsottuna näyttää unelma edelleen täyttyvän osin, osin ei.
Rimpuilu irti keskusjärjestön holhouksesta, tai halu vähentää sitä sai aikaan kritiikkiä. Veli Lehtinen oli tullut SAK:sta Niilo Hämäläisen organisaatiosta ja tämän sanottiin sanoneen, että Veli olisi pitänyt erottaa jo ajat sitten. NH oli tuolloin KK: n johtajana ja Veli tavallaan taas Hämäläisen organisaatiossa. Me puolestaan vastalahjana irvailimme lausumaa rehtoria tukien. Lisää perusteita saimme kun Hämäläinen meni sittemmin eduskuntaan teemalla ”ääneen puhuja”, mutta ei eduskuntakautenaan käyttänyt yhtään puheenvuoroa. Eero Rantala EKA:n pääjohtajana käytti tuutin viisikymmenvuotispäivänä juhlijaa kipakasti arvostelevan puheenvuoron jota sitäkin sitten kummastelimme kuorossa. Yleisvaikutelmaksi jäi, että jossain mättää, mutta rehtorin tai kenenkään ilme ei tuutissa värähtänyt.
Kaikesta huolimatta johtavat kouluttajat nauttivat suurta arvovaltaa alansa osaajina. Kirkkain tähti Raimo Vainio halusi näyttää kykynsä myös käytännössä. Hän hakeutui Kansayhtiöön johtamaan sen markkinointia, mutta kahden vuoden kuluttua löysi itsensä työttömänä. Menestystarina Kansa-yhtiölle ei tätä kautta syntynyt.
Hyvää E-instituutin koulutuksessa oli äärettömän paljon, ja minulle työpaikkana parasta mitä toivoa sopi. Kokemuksia voi hankkia niin paljon kuin kantti kesti, ja tiedon jyväsiä noukkia talteen eri alueilta mihin vain aika ja voimat riitti. Itse voi osallistua laitoksen omille kursseille miten halusi, ulkopuolisille kursseille voi hakeutua kenenkään estämättä, toisten kursseilla voi pistäytyä katsomassa siitä paloja. Kesäyliopiston kursseille otin osaa joka kesä. Tapaamiset muiden vastaavien oppilaitosten kanssa rikastuttivat tiedon tasoa omalla tavallaan. Sellaisia olivat käynnit Säästöpankkiopistolla, OKO- pankin vastaavassa kohteessa Vuosaaressa tai Työnjohto-opistolla Matinkylässä sekä kaupan puolella SOK opisto Jollaksessa ja erään projektin yhteydessä K-instituutin tiloissa istuen tuli tuntuma siihen taloon ja jotain noista syytä merkitä muistiin.
Kesäyliopistot ovat alakohtaisia jatkokoulutuspaikkoja. Paria niistä muistan jollain tavalla. Lahden Mukkulassa oli viikko viestinnän kentästä. Se oli rakennettu Sanomatalon lehtimieskoulutuksen ja Yleisradion toimittajakoulutuksen käytäntöjen pohjalle. Mielenkiintoista ja konkreettista. Kouvolassa oli laskentatoimen teemalla viikko lineaarista tietojenkäsittelyä ajankohtaisena atk- guruna Kim Kuusi. Teoreettista oli, mutta toisella tavalla antoisaa oli vierailu Keskon paikallisessa filiaalissa. Paikallisjohtaja oli kutsunut kurssin vierailulle, tarjosi illan ja kertoi toiminnasta sillä alueella ja laajemminkin Keskosta. Minä olin kärpäsenä katossa. Heillä oli uusi ote niin sanottuun sisään veto artikkelit markkinoinnissa ja se kiinnostikin lineaarista laskentaa enemmän. Tosin sillä tavalla kiinnostavaa, että toimintoja ohjaava atk oli vielä alkumetreillä, mutta meillä oli jo yksi toimiva sovellutus.
Tukon Kauppiasopisto Hämeenkylässä oli useamman kerran käyntikohteena erityisesti opiston rehtori Raittilan ansiosta, joka välitti asiaa kevyellä otteella.
Oulussa oli Työnjohto-opistolla syvältä kouraiseva seitsemän päivää mittainen kurssi. Se oli alusta loppuun itseohjautuva, jossa kouluttajat kurssin alkaessa vain esittäytyivät ja jäivät istumaan luokan eteen puhumatta mitään. Kurssin tarkoituksena oli tuoda esiin johtajuus ryhmässä. Se onnistui täydellisesti. Kurssi oli Kauppakorkean jatkokoulutuslinjan tuote. Persoonallisuudet erottui, avautuminen loi ryhmähengen ja jätti mieliin pysyvän merkin. Muistin pitkään henkilöt OKO-pankista, Kauppa- ja teollisuusministeriöstä, VR:stä ja erityisesti erään atk- alan henkilön joka tuli vielä vetämään kursseja omilleen E-instituutissa. Kurssin loppupäivinä eräs paitatehtailija piirteli jo illalla asuntonsa seinille tussilla ja joutui maksamaan korvauksia. Itse kokeilin siellä sovellettua teemaa pienimuotoisesti omilla kursseilla ja toimihan se jotenkin. Kerroin tästä muille kouluttajille ja ainakin Veli-Matti Räsänen sanoi kokeilleen. Antoisa juttu, vaikuttava kokemus, ihan jäi kaipaamaan viikolla mukana olleita. Teemana johtajuus ryhmässä tuotti reilun viikon yhdessäolon aikana konkreettisia Edustaja VR:ltä oli kasvattanut itseluottamusta ja vahvistanut omia sisäisiä tuntemuksia. Erottui monen muun tavoin myönteisellä tavalla. Kurssi ohjattiin tilanteeseen, jossa osoitettiin muutamia ryhmätiloja ja yhtä monta vapaaehtoista vetäjää. Kurssilaisten tuli hajautua noihin ryhmiin vapaasti valiten. minne kukin halusi mennä joko tilan tai sinne ilmoittautuneen vetäjän perusteella. VR:n edustajan tilaan ei tullut ketään muita kuin hän.
Instituutin kursseilla käytettiin asiantuntijoita ja kouluttajina myös muista oppilaitoksista. Lifim oli ja varmaan edelleen on johtava liikkeenjohdon koulutuslaitos. Yleistä oli, että vieraileva tähti sieltä veti muutaman päivän mittaisen harjoituksen kohteena jokin tunnettu ala tai yritys. Tällaisia joissa olin mukana oli Amerikan moottorisahateollisuus, Singer, Nyblin (valokuvaamoala Suomessa), sveitsiläinen kelloteollisuus tai lankateollisuus ja tarranauhojen tuotanto. Prosessina oli kuvaus yrityksestä, sen kehityksen kulku ja tila. Kurssi arvioi yrityksen mahdollisuuksia, hahmotteli tavoitteita ja määritteli toimenpiteitä. Ne käsiteltiin vetäjän ohjauksessa, joka lopuksi paljasti kuinka todellisuudessa oli toimittu ja miten silloin kävi. Lopuksi arvioitiin ryhmän osumatarkkuutta.
Tanskasta tuotiin työssä oppimisen malli. Sieltä Osuuskauppakoulusta tuli kaksi kouluttajaa mallin mukana opastamaan meitä prosessin ohjauksessa. Tällaista tehtiin sisäisenä koulutuksena joululoman aikana kun kurssit eivät olleet päällä. Kurssin kesto oli muutaman päivän mittainen, se rakentui kokonaisvaltaiseen tuotantoprosessin ohjaukseen. Saatiin tilaus tuotekuvauksin ja mittatarkoin piirroksin. Tehtiin hintatarjous ja käynnistettiin tuotanto. Asiaan kuului materiaalin hankinta, palkkaneuvottelut, lakonuhat, laadun valvonta ja valmista tuotetta tilaajalle toimitettavaksi. Toin näitä tuotteita kotiinkin ja Pirkko tulkitsi ne hiiren ruumisarkuiksi. Näitä me olimme työllä ja tuskalla valmistaneet ja käyttäneet siihen monta päivää. Hyvä yritys tanskalaisilta, mutta meidän koulutukseen siitä ei työkalua tullut.
Luppoaika käytettiin yleensä omiin kehittämistoimiin. Vähemmän konkreettista sisältöä oli kun juhlasalista tehtiin leikkikenttä. Meillä oli siellä teltat, oli oma pieni koti, piilotettiin appelsiineja ja löydettiin ne, enkä muista sen enempää joten kerrottavaa ei jäänyt käteen. Itse en koskaan osallistunut patjoille luokan lattialla viikonloppuna, vaikka sitäkin tarjolla oli. Siellä käytiin varmaan hyviä keskusteluja. En myöskään hankkinut mantraa. Kävin kyllä valmennuskurssilla, mutta peräännyin kun mantra tuli vastaan. Alanteen Matti, huonetoveri osallistui ja seurusteli päivittäin parikymmentä minuuttia mantran kanssa.
Japanilainen laatupiiri oli yksi ajan ilmiöistä mikä piti ehdottomasti meilläkin sisäistää. Sodan jälkeinen Japani oli tinkinyt laadusta määrän kustannuksella ja siitä tuli rasite maan viennille. Maa oli puuttunut ongelmaan laatupiiriajattelulla ja nyt Japanin talous kasvoi kohisten. Meidän kaupallinen edustusto Tokiossa eli tietysti ajan hermolla, ja virkamiehemme siellä oli saanut harvinaisen tilaisuuden perehtyä aiheeseen sisältä päin. Pääsi osanottajaksi laatupiiri kurssille ja sillä tavalla suuren salaisuuden jäljille. Tämä suotiin vain harvoille ulkomaalaisille. Kaupallinen edustaja vieraili vuoden vaihteessa kotimaassa ja hänet blokattiin kertomaan meille mistä oli kysymys. Lisäarvoa edustajan esiintymiselle toi se, että meidän Eero Rantala oli tuolloin kauppa ja teollisuusministeri. Niinpä saimme kuulla menestystarinan japanilaisittain. Keskeistä ideassa oli, että jokainen tuotantoprosessissa oleva ja työn kaikissa vaiheissa asettui valintatilanteeseen kahden välillä ”kyllä tai ei”. Paperille piirtyi työn kuvan edetessä monihaarainen verkosto. Esimerkkinä ongelmasta auto ei käynnisty. Onko tankissa bensaa, valinta kyllä - johto irronnut, valinta ei - näin jatkaen kunnes selvisi miksi auto ei käynnisty. Kaikki tuotantolinjassa olivat näiden kysymysten edessä ja hyvä kokonaisuus tuotti hyvän laadun. Näin yksinkertaista se oli tai sitten ei. Kyllä me jäljittelimme tuota polkua omassa koulutuksessa vaikka ei se helppo tie laadukkaan palvelun jäljille ollut.
Yhteisiä kurssikeikkoja tehtiin aika usein ja mm. Matti Alanteen kanssa olimme joskus kahden. Hän oli jännä kaveri. Kerran tulimme jostakin hänen autolla. Toi minut Hakunilaan, tuli istumaan iltaa ja jäi yöksikin vaikka asui Myyrmäessä. Kerran olin hänen kanssa viikonlopun heidän saaressa Inkoossa. Eväinä oli pilttiruokaa koska hänellä oli vaippaikäinen lapsi kotona ja pilttiruoat valmiina jääkaapissa mukavasti matkalle pakattavaksi. Niitä siellä söimme ja katselimme yön pimeydessä tähtiä taivaalla ja aavaa merta jossa tuli ja meni valtamerilaivoja täydessä valaistuksessa Inkoon selällä. Matti muutti sittemmin Ekonomiliiton (SEFEK) koulutuskeskukseen ja kävin siellä hänen vetämillä kursseilla. Viimeisin kurssi käsitteli aihetta savukepaperitehtaan murtautuminen tupakkateollisuuden markkinoille. Ei mikään helppo juttu tuo savukepaperin laadun lanseeraus.
Anja Nyroosin kanssa olimme kerran Salossa. Kaksi päivää meni mielestämme ihan hyvin. Iltaa istuimme isännän kanssa tavan mukaan, sauna oli lämmitetty ja ruokaa tarjottiin. Juttua riitti yö myöhään. Yllätys tuli myöhemmin. Tuo kaveri, joka oli päivät mukana ja istui iltaa kanssamme, oli lähettänyt E-instituuttiin kriittisen arvion koskien koulutuspäiviä. Ei siitä sen enempää, ihmeteltiin kovasti, eihän meissä mitään vikaa ole, eihän. Tapasin tuon salolaisen kerran myöhemmin OTK:ssa ja vähän vaisun oloinen hän oli. Hän sairastui kohta ja kuoli pois enkä ollut laskemassa seppelettä hänen haudalle. En tiedä miten Anja, mutta epäilen. Ei pitäisi mennä arvostelemaan.
Sarjassa opetuksen konkretisoiminen on tapaus Simpele. Sain päähäni tehdä hyvin toimivasta myymälästä aineiston jota voisi käyttää havaintovälineenä tunnilla. Valitsin Simpeleen myymälän. Asuin Imatralla ja ajoin parina päivänä Simpeleelle. Kerran oli Anjakin mukana ja se oli sitä aikaa kun Kirvesniemet olivat suksineet huipulle. Pitihän meidän käydä katsomassa sekin, että tuossa talossa ne kuuluisuudet asuvat. Siellä oli edellisenä iltana ollut kansalaisjuhla ja koko kylä oli vielä hurmoksessa. No aineistoa syntyi. Se oli silläkin tavalla hyvä, että se tuntui itsestäkin toimivalta. Leo Karetvaara oli Ekan henkilöstölehden toimittaja ja tuli tekemään lehteen juttua E-instituutin koulutuksesta. Oli ohjattu minun tunnille ja Leo istui ja kuunteli. Kirjoitti siitä hyvin myönteisen jutun painottaen juuri käytännönläheisyyttä.
E-instituutin vapaa ilmasto suosi idealisteja. Kati Eränteestä tuli tällainen markettien kehittämisprojektien luojana. Hän sai aikaan innostuksen aallon puhumalla kauppapaikasta johon tullaan viihtymään ja joka ilmeellään kertoo tehtävästään. Painotus oli paljolti miltä se näyttää asiakkaan silmissä ja mitä myönteisiä kokemuksia kauppa voi asiakkaalle tarjota. Kuvaavaa ajattelusta oli, kun hänet sitten suurten ideoiden saattelemana siirrettiin OTK:lle saattamaan koko kauppaketju uuteen nousuun, hän vaati ja sai työhuoneensa sisustettua ikkunaverhoja myöten sellaiseen asuun jolla oli suora yhteys tavoitteeksi asetettuun miljööseen myymälässä ja siihen työhön jota tässä huoneessa tehtiin. E-instituutistakin tuli sitten myöhemmin AVA- instituutti. Taas pari piirua kauemmaksi siitä mitä oikeasti ollaan, eli tuottaa palkitsevat jäsenedut ja kilpailukykyiset kaupan palvelut. ”Konkretiaa” luotiin kun tuotettiin muun muassa kallis video Heinolan myymälästä opiksi muille. Sama Kati asialla. Siinä myyjä tuli töihin jo paljon ennen myymälän avaamista ja hyvää esimerkkiä osoittaen asetteli hedelmät ja perunat nätisti esille pyyhkäisten loppusilauksena pinnat puhtaaksi esiliinan kulmaan. Henkilökunta oli pantu marssimaan jonossa myymälässä edessään ja selässään isot tekstit ”me lupaamme…” Vaikutteina tästä tai sitten ei, Alpo Rantalan ollessa aluejohtajana syntyi Järvenpäähän uusittu moderni myymälä. Kävimme tietysti katsomassa. Myymälä oli nätti kuin karamelli.
Eräs kurssikuva
Järvenpäässä oli nyt toteutettu uutta ilmettä oikein olan takaa. Oli erillistiskejä, palvelupisteitä, paljon koreja, paljon peilejä seinillä. Koristeluun oli panostettu näkyvästi ehkä juuri viihtyvyyden vuoksi. Koko tuo hössötys synnytti epäilyn. Tuskin kauppaan tultiin viihtymään. Ovatko Järvenpääläiset valmiit maksamaan hinnoissa peileistä. Sen verran kuin olin ollut yhteydessä keskolaisiin, heidän periaatteensa olivat karummat. Viittaan kokemukseen Kouvolassa ja eräs sivusta kuultu keskustelu lentokentällä. Keskolainen näki, että kaupan kilpailu ratkaistaan myymälän takaovella. Niinpä! Meillä ripustettiin peilejä myymälän seinille. Tosin Järvenpäässäkin tuo viritys purettiin lyhyen ajan kuluttua pois.
Osuustoiminta olisi voinut olla yksi osa koulutuksessa jos yhteys ihmiseen olisi löytynyt. Näin ei tapahtunut. Oppiaineena osuustoiminta oli mainittuna yhdellä rivillä joissakin kurssiohjelmissa. Vetovastuu oli rehtori Veli Lehtisen. Kumma kyllä hän ei yhteiskuntatieteilijänä löytänyt mitään sanottavaa joukkoliikkeen ja satoihin tuhansiin nousevan jäsenkunnan välisestä yhteydestä. Jäsenyydellä oli korostetusti arvo ja merkitys vain asiakkaana. Jäsenyys ei edellyttänyt erityiskohtelua tai velvoitteita hänen opetuksessaan. Puhuessaan aiheesta osuustoiminta Veli listasi taululle samat termit kuin puhutan aiheesta markkinointi. Vain 17 prosenttia jäsenistä teki ostoksensa omasta liikkeestä. Tämä oli tutkittua tietoa. Syyllisenä väärään ostokäyttäytymiseen oli asiaa ymmärtämätön jäsen. Osuuskunta ei tosin tehnyt mitään houkutellakseen, hyvittääkseen tai palkitakseen jäseniä jäsenyydestä ei oltu tehty, mutta kyllä niitten kuuluisi meiltä ostaa. Kurssilta ei lähtenyt kipinää myymälään vietäväksi, sillä siellä ne jäsenet olivat ja joskus kävivät jos kävivät. Tuula Määttänen sai tehtäväksi tuottaa osuustoiminnasta kirjan joka toimisi opintovälineenä. Tuula etsi kirjalle muotoa ja kysyi muun muassa minulta minkälainen sen tulisi olla. Kerroin käsitykseni omista kokemuksista. Yliopistolla oli osuustoimintaopin professuuri, jonka kai Pellervolainen puoli maksoi. Professoria oli käytetty luennoimassa meillä sisäisessä koulutuksessa. Hänen esityksistä olin pannut merkille hänen tapansa lähestyä osuustoimintaa esimerkillä hiekka meren rannalla. Vuorovesi tulee ja menee, hiekka liikkuu mutta pysyy. Tarjosin tätä ajatusta. Ei hyvä. Tuotteena syntyi sitten nippu monisteita artikkeleista osuustoiminnasta, eikä sitäkään ohjelmoitu kurssien sisältöihin.
Samaa pinnallisuutta kuvaa toisenlainen tapaus. Minun vastuulla oli myymälänhoitajien koulutus. Kurssi koottiin ilmoittautuneista ja se toteutettiin kolmena kurssijaksona. Osanottajille lähetettiin valmentavaa ennakkoaineistoa. Kerran kävi niin, että joku ilmoitti peruuttavansa tulon. Kyselin siihen syytä. Hän kertoi saaneensa ennakkoaineiston ja tutustuttuaan nyt siihen tuli toisiin ajatuksiin. Tarkemmin kertoi materiaalista joka muodostui kysymyssarjoista jotka tuntuvat vaikeilta ja etäisiltä kun ajattelee omaa työtään. Esimiehenäni ja koulutuspäällikkönä oli Matti Piiparinen. Kerroin hänelle tästä peruutuksesta ja kurssilaisen perusteluista. Tämä ennakkotyö oli Piiparisen tuote. Kerroin, että Sinun tehtäväsi on pelästyttänyt eikä uskalla lähteä koko kurssille. Mitä sanoi Matti. Ei hänen tehtävänannossa ollut vikaa, vika oli väärässä oppilasvalinnassa ja se oli tietysti minun syytä. Tämä henkilö ei ollut kypsä vaativan koulutuksen aloittamiseen. Minusta Matin työ oli äärimmäisen paperinmakuinen juttu, mutta vain harva kurssilainen uskalsi olla kriittinen materiaalista mitä sai.
E-instituutissa pidettiin myös ylimmän johdon kurssit. Me osallistuimme jos aika antoi myöten. Pari hauskaa tapausta. Pääjohtaja Eero Rantala piti puhetta joukoilleen ja kaikki olivat tarkkana. Porukka oli ollut Tukholman risteilyllä ja tulivat aamupäivällä suoraan rannasta jatkamaan seminaaria. Pekka Pick, johtaja Lahden Osuuskaupasta torkkui pulpetissa. Tuli puolipäivä lounastauon aika ja porukka poistui ruokasaliin mutta Pekka jäi nukkumaan pulpettiin. Ei huomannut toisten poistuneen. Samasta tilaisuudesta muistan Pekka Kallberg´in. Rantala käsitteli jotain tilaisuuden luonteeseen kuuluvaa koskien odotuksia taloudellisen tuloksen suhteen. Kallberg Jokelan Osuuskaupan johtajana halusi huomauttaa, että mehän olemme osuustoiminnallinen, eikä voittoa tavoitteleva yritys. Huomautusta ei kommentoitu.
E-instituutin henkilökunta teki Varsovaan viikon mittaisen kulttuurimatkan. Tällä teemalla sai apurahan. Matkan tarkoituksena oli tutustua kaupan rakenteisiin siellä ja verrata käytäntöjä alan koulutuksessa. Se oli vielä Neuvostovallan aikaa Puolassa, ja muodolliset jäykkyydet oli käsin kosketeltavissa. Monipuolinen ohjelma sisälsi runsaasti käyntikohteita Varsovassa ja sen ulkopuolella. Kaikkiin ohjelmaan otettuihin kohteisiin päästiin. Lisäksi oli yhteistä omaa aikaa virallisen ohjelman ulkopuolella. Virkamiehet selvittivät maatalouskauppansa rakennetta, johdon koulutusjärjestelmiä, vähittäiskaupan muotoa ja montaa muuta asiaa. Oli kiertoajelua Varsovan ulkopuolelle ja tietysti oopperaa. Meillä oli varalla kuvia omista marketeista, mutta ne eivät heitä kiinnostaneet. ”Meillä on kaikki tarpeellinen omasta takaa, kiitos vaan” oli ystävällinen vastaus kun kiinnostusta tiedusteltiin. Ohjelman ulkopuolella pyysimme päästä ohi ajaessa suurelta näyttävään markettiin sisälle. Sekin järjestyi oppaan neuvoteltua ensin jossain. Ongelmana oli meidän aikomus käydä kaupassa ilman ostoskoria. Kaupan kapasiteettia säädeltiin ostoskorien määrällä. Se selitti miksi jono oli kaupan ulkopuolella, meillähän se on kaupan kassalla. Käyntikohteissa oli merkillistä, kuinka kiihkeästi eräät uskalikot pyrkivät kosketuksiin meidän ulkomaalaisten kanssa tuimailmeisten merkkihenkilöiden seuratessa kaiken aikaa, ettei mitään virhettä pääse tapahtumaan. Asiapuolelta ihan antoisa matka.
Kuvassa varsovalaisen Liikkeenjohdon koulutuslaitoksen atk-
laitteisto esittelyvuorossa.
Viihteellistä puolta näytti Varsovassa edustavan mahtava kulttuuritalo, Moskovan lahja ystävyyskaupungille. Korttelin kokoinen rakennuskompleksi näytti olevan keskeinen vapaa-ajan keskus. Sisällä paljon ravintoloita. Ilotyttöjäkin siellä vilaukselta nähtiin, ensi kerta elämässä meille maalaispojille. Hotellin ravintolassa höristimme korvia kun orkesteri alkoi soittaa ”mua potkaisi polle päähän, määhän jo siitä hevoinen”. Kutsuimme solistin pöytään. Hän kertoi kuulleensa, että salissa on suomalaisia ja päätti näin tervehtiä meitä. Kysyimme mistä kielitaito peräisin. Kertoi olleensa Suomessa. Mitä siellä? No soittamassa ja nus... nuuskimassa. Missä päin? Helsingissä, viekää terveisiä. Kaveri kirjoitteli lapulle naisten nimiä ja osoitteita. Siitä kiertyikin kylmä rinki ryhmälle, jännät paikat, onko nyt laulajan lapuissa ehkä jonkun kotiosoite. No ei osunut, tällä kertaa ja orkesteri jatkoi.
OTK:n ollessa vielä Osuustukkukauppa 1980- luvun alussa alkoi pyrkimys mitä moninaisimpiin muutoksiin. Yrityssuunnitteluosastoa oli tullut johtamaan VM Eero Rantala ja hänestä alkoi kehittyä pelastaja vähitellen kilpailun puristukseen painuvalle osuustoiminnalliselle yritykselle. Osuusliikkeet toimivat mitä moninaisimmilla aloilla ja taloudelliset resurssit olivat vielä vahvat. Tosin osa osuusliikkeitä tarvitsi jo keskusjärjestön tukea, ja tukea tarvitsevien osuuskauppojen määrä kasvoi vuosittain. Oli luotu varastokeskusjärjestelmä. Oli luotu omaa tuotantoa puutavaran sahauksesta Otavassa aina Leca- soran yksinoikeuteen rautakaupassa. Elintarvikkeissa oli omaa tuotantoa jauhot, ryynit, margariinit, kahvit, omat keksit. Ryynikaupasta muistamme, että kilpaileva makaronin valmistaja olisi halunnut ostaa vehnäjauhot OTK:n uudelta vehnämyllyltä hyvän laadun vuoksi. Vaateteollisuus ja sen oma mallisto oli luku sinänsä. Kaupparyhmä oli maan suurin jalkinekauppias. Teknokemian tehdas valmisti omat pesuaineet, jalkarasvat, käsivoiteet. (Emännän käsivoide tunnetuin) tai hammastahnat. Vahva säästökassa tuki rahoitusta. Vakuutustoiminta etsi uusia muotoja. Rakennustoiminnalla luotiin uutta asuntokantaa.
Oman tuotannon ideana oli saada koko tuotteen jakeluketju hallintaan ja väliportaiden laskutushyöty kokonaan samaan pussiin. Ongelmaksi tuli riittävä kysyntä omille tuotteille. Se ei ollutkaan helppo juttu, kun kilpailijat tyrkyttivät omiansa väliin. Vähitellen merkkituotteet vain vahvistivat asemiaan ja omat tuotteet antoivat tilaa. Vähittäiskauppa ja tuotanto alkoivat eriytyä. Toiset valmisti ja toiset myi, eli suutari pysyköön lestissään- periaate alkoi voimistua. Kauppa alkoi luopua omasta tuotannosta vähitellen. Kesko ensimmäisenä myi paitatehtaan Lahdesta. Oma tuotemerkki alkoi tuntua enemmän taakalta kuin myyntivaltilta ja sen käyttöä alettiin aristella. Kuitenkin Kesko lanseerasi kohta Pirkka- tuotteen. Se olikin uusi alku omille tuotemerkeille erilaistamaan laajasti valikoimia, mutta se olikin hoidettavissa ilman omaa tuotantoa.
Eero Rantala sai liikkeessä johtajuuden ja rumba alkoi. Itsenäisiä osuusliikkeitä oli liian monta, ja ne piti saada keskitettyyn ohjaukseen. Perusteluna oli, että osuusliikkeen johto, jolla oli johdettavana useita toimialoja ei voinut onnistua tehtävässään 101 prosenttisesti. Osuusliikkeellä saattoi olla ja oli myymälöitä, ravintoloita, hotelleja, leipomo, paahtimo, juomatehdas, rautakauppa, autokauppa, maatalouskauppa. Rantala tarjosi käsitystä, että selviytyäkseen kilpailusta noilla aloilla niistä jokainen tarvitsi alansa osaamista, eikä osuuskaupan hoitaja voinut hallita noiden kaikkien edellyttämää tietotaitoa. Keskusohjauksen kautta tuli tuottaa erityisosaaminen tarvittaville alueille.
Tyytymättömyys entiseen johtoon oli kasvanut uusien teesien alkaessa viehättää. Lopullisesti tilanne kääntyi Rantalan hyväksymiseen, kun 36 suurten osuusliikkeiden johtajaa siirtyivät kannattamaan muutoksia lupaavaa uutta johtoa. Eero Rantalasta tuli pääjohtaja ja osuusliikefuusiot toteutettiin. Syntyi neljä osuuskauppa-aluetta ja täsmäohjausta eri toimialoille keskittymisen kautta. Näin torjuttiin vanhan järjestelmän heikkoja kohtia, jossa paikallisella johdolla oli mahdollisuus hämärtää tietyn alan tuloksen muodostusta sisäisillä siirroilla. Vallitsevan käsityksen mukaan esimerkiksi myymälätoiminnan tappiota voitiin kattaa ravintolatoimen tuotoilla jos se sen salli. Rantala edellytti, että kukin toimiala on järjestetty niin, että se kattaa omat kulunsa. Vain sillä tavalla toteutuu toimialojen kyky vastata niiden väliseen kilpailuun. Sisäiset siirrot vääristävät kilpailua ja antavat toiminnasta väärää tietoa.
Konserni oli nyt Rantalan johdossa. Sitä alettiin yhtiöittää ja osuuskuntaa eriytettiin liiketoimintayksiköistä. Tradeka oy toimi kauppajärjestönä ja Restel oy sisälsi hotelli- ja ravintolatoiminnan. En muista tarkkaan kuvioita, mutta nämä tähtäsivät luomaan konsernista pörssikelpoisen. Se oli yksi hurjista jutuista. Kuinka pääomaköyhä ja vähemmän dynaamisessa liikkeessä oleva yhtiö voisi menestyä sijoituksen kohteena vapailla pääomamarkkinoilla. Tätä hegemoniaa pidettiin yllä vain vähän aikaa kunnes realiteetit näyttivät muuta.
Sitten seurasi varsinainen rumba. Pääjohtaja syyllistyi samaan mistä hän oli moittinut osuusliikkeiden johtajia ja jonka vuoksi keskittäminen nähtiin tarpeelliseksi. Konsernijohtaja pani nyt itse samaan hattuun vakuutustoiminnan (Kansa), rakennustoiminnan (Haka), vähittäiskaupan (Tradeka) ja ravintolatoiminnan (Restel). Hatussa kaikki sekoitettiin ja nyt alkoivat suuren luokan sisäiset siirrot. Nyt meni sekaisin eläkevarat, vakuutukset ja rakentaminen joista riitti selvittämistä oikeuslaitosta myöten vuosikymmeneksi. Pikaista hätäapua heikoimpien turvaksi jouduttiin hakemaan valtioneuvoston kautta, jossa Tarja Halonen, vaikka oli ulkoministerinä tuli apuun.
Ensimmäiset hälyttävät uutiset otettiin vastaan myös E-instituutissa. Radiossa haastateltiin Rantalaa. Haastattelun johdosta pyydettiin audienssia Yleisradioon. Siellä meidät otti vastaan Mikko Valtasaari ja esitti uutisvälityksessä käytetyn nauhan kysellen samalla oliko meillä jotain lisättävää tai muistutettavaa kuullusta. Eipä ollut, mutta olihan nyt tarkistettu mitä on ulos tullut. Tilanne julkitulon jälkeen kehittyi sitten nopeasti. Tallettajat nostivat rahansa säästökassasta. Yhtiö joutui yrityssaneeraukseen kymmeneksi vuodeksi. Sinä aikana velkojat istuivat yhtymän hallituksessa eikä uusia investointeja sallittu. Kaupanalan kehitys kulki pahasti yrityksen ohi ja alku uuteen nousuun saneerausajan päätyttyä vaikeutui. Saneerauksen jälkeiseen elämään osuuskunta valitsi yhtiökumppaneiksi Wihuri oy:n ja ruotsalaisen rahoittajayhtiö Industri Kapitalin. Tähän yhteistyöhön entinen OTK menee muodossa Tradeka oy vähittäiskauppaa harjoittavana ja Restel oy hotelli ja ravintolatoimintaa harjoittavana yrityksenä jotka omistaa Osuuskunta Tradeka-yhtymä jäsenhallintoineen. Tässä on huomionarvoista se, että osuuskunta, siis jäsenet niin sanotussa E-liikkeessä eivät harjoita enää kaupallisia toimia. Se on kyllä mukana 16 prosentin osuudella (muutaman vuoden kuluttua) rahoitusyhtiössä ja yrityksissä jotka kaupallista toimintaa harjoittavat sijoitusyhtiön kautta, jossa ei ole kovin määräävä (16%) asema yhtiöiden päätösvallassa
Jäsenyys E-liikkeessä on tullut uuteen vaiheeseen. Jäsenkunnan päätöksellä se on siirtynyt rahoitusyhtiöön. Jo lähitulevaisuus tulee osoittamaan mitä panostus jäsenyyteen sijoittajalle antaa. Jos jäsenyydeltä odotetaan jatkossa esimerkiksi tasokkaita vähittäiskauppapalveluita kohtuulliseen hintaan, tulee jäsenen olla entistä tarkempi. Rahoitusyhtiömmehän on ulkoistanut vähittäiskauppapalvelut ja ne hoitaa toistaiseksi Tradeka, joka näkyy markkinoilla Valintataloina ja Siwoina. Jäsenen rooli tässä uudessa asennossa on seurata tarjoavatko nuo mainitut yritykset parhaan tasoon ja tuloksen, vai olisiko palvelujen tarjonta kilpailutettava.
Osuusliike Elanto ei liittynyt fuusioiden myötä OTK:laiseen osuusliikeryhmittymään. Sekin kävi läpi yrityssaneerauksen Ekan tapaan, mutta maksoi velkansa etuajassa johon saneeraus päätyi. Elanto liittyi S- ryhmän ja fuusioitui HOK:in kanssa josta syntyi Osuusliike HOK Elanto. S- ryhmä on saavuttanut elintarvikekaupassa markkinajohtajan aseman Suomessa. Fuusio oli kivuton, eikä kohdannut vastustusta asiakkaiden tai poliittisen tahon suunnalta. Elannon omaisuus siirtyi S-ryhmälle kirjanpitoarvosta ilman inventaarioita ja kilpailemaan markkinoista finanssileiriin ryhmittyvän Tradekan kanssa. Itse olisin pitänyt parempana koko osuustoiminnan yhdistymistä. Kulutusosuustoiminta on tullut hyväksytyksi markkinoilla ja yritysmuoto on saanut kasvot. Yksityisestä sektorista on puolestaan tullut kasvoton klobalisaation oloissa ja laajojen ja konstikkaiden fuusioiden myötä. Mielestäni olisi ollut parempi Tradekalle siirtää omaisuus vaikka lahjakirjalla S-ryhmälle jos mitään arvokasta ei enää ollut. Mieluummin näin kuin 16 prosentin osakkuuden tarjoavalle ruotsalaiselle Industri Kapitalille. Lopun alku tästä mieleen tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti