Tavisten tarina XV: ATK-aika

Olin vaihtanut OTK:lla osastoa. Ajassa oli edetty tietokoneiden tuloon yritysjohdon työkaluksi. OTK oli ensimmäinen myös tietojenkäsittelyn automatisoinnissa, sen ensimmäinen tietokone Ramac on ollut jo pitkään esillä Teknillisessä museossa. Nyt oli käytössä IBM:n laitteet ja konekannassa uskottiin suureen keskusyksikköön. Hajautetusta mallista puhuttiin samalla, mutta se oli vielä tulevaisuutta johon ei kaikki edes uskoneet ja tällä aloitettiin. 

Oli katsottu mahdolliseksi koota yksityiskohtaista tietoa tavaravirroista koko laajasta toimintakentästä ja käyttää tieto hyödyksi markkinoinnissa ja sen ohjauksessa. Tähän kuuluivat varastot, myymälät ja muut toimijat koko tavarakaupan piiristä. Joku oli blokannut minut yhtenä tyyppinä, joka oli ollut tekemisissä myymälätoimintojen kanssa. Atk- osastolle muodostettiin neljän henkilön ryhmä toteuttamaan tuo strateginen operaatio käytännössä. Ryhmään tuli vetäjäksi Martti Hämäläinen ja kenttätyöhön Kouvo, Metso ja minä. Meidät tunnettiin nimellä Emyla- ryhmä ja tarkoitti E- myymälälaskentaa jonka paikka keskusjärjestössä oli konttoriosaston organisaatiossa. Samoihin aikoihin OTK oli muuttumassa EKA- yhtymäksi.

Ryhmä käynnistyi opettelemalla automaattisen tietojenkäsittelyn alkeita. Ensimmäinen kurssi oli Lauttasaaressa IBM:n tiloissa. Kurssin käytössä oli samanaikaisesti 12 luokkahuonetta joissa kussakin parikymmentä oppilasta. Kurssia ja luokkia ohjattiin keskusyksiköstä. Jokaisessa luokassa oli kaksi monitoria ja joka pulpetissa kaksi oppilasta ja heillä käytössä kaksi nappia. Opetuksen edetessä sai nappia painamalla yhteyden keskusyksikköön ja voi kysyä tai täsmentää. Ohjaamossa oli kaksi kameraa. Ohjaaja kirjoitti toiseen ja siirsi tuotteen toiseen kameraan, jossa se viipyi toisessa monitorissa muistiinpanoja varten. Näin kävimme peruskurssin ja jatkokurssin. Minä selvisin ensimmäisestä paremmin ja seuraavasta huonommin. Jatkossa edettiin työssä oppimisen kautta.

Myymälälaskentaryhmälle tehtävänanto tuli siis OTK:n konttoriosastolta. Lähtökohtana oli, että tähän kannattaa panostaa. Tuotoksi luvattiin vaatimattomasti 500 prosenttia. Martti Hämäläinen ryhmän vetäjänä oli istunut asian päällä jo jonkin aikaa, ja oli jo luonut raportointitasot ja sisällöt. Hän oli henkilönä mielenkiintoinen persoona. Oli tullut tähän puuhaan konttoripäällikön toimesta osuusliikkeestä. Hänellä oli puheessa erittäin paha ärrä vika. Salatakseen sen oli kehittänyt oman tapansa käyttää sanoja joissa ei ollut ärrää. Uskomatonta mutta se oli mahdollista. Vain kerran kuulin hänen erehtyvän ja kuulosti tosi pahalta ja säpsähti tilanteesta itsekin. Ryhmä oli kopla, rypäle oli nippu ja Martti oli Masa tai reikä aukko. Ei se tämän vaikeampaa. Hän puhui paljon ja oli suosittu esiintyjä. 

Martti Hämäläinen työnsä ääressä.

Ihailin hänen tapaansa kirjoituskoneen ääressä. Kone oli samanlainen mikä minulla nyt pöydän alla jalkatukena, siis arvokas paikka koneelle edelleen. Martti asetti paperin koneeseen ja kirjoitus voi alkaa. Pieni hetki ja lauseet tippuivat paperille. Mitään ei tarvinnut sen jälkeen korjata, muuttaa tai siirtää. Asettelu tuli oikein. Me muut tarvitsimme vielä silloin valkoista lakkaa, teippiä tai muuta tapaa retusoida tekele esityskuntoon. Martti sairastui varhain vatsasyöpään, ja kun kävimme sairaalassa häntä tapaamassa, sanoi lähtevänsä taivaaseen laskentaa kehittämään. Olin mukana laskemassa seppeleen hänen haudalleen.

Minulla alkoi nyt varsinainen maakuntamatkailu. 150 matkapäivää vuodessa oli luku jonka sain kun joitakin laskin. Vaikutelmaksi jäi, että aina maanantaina aamulla olin lentokentällä, mutta matkoja tehtiin myös omalla autolla. Yhtä lentoa olen pitänyt eräänä elämäni tähtihetkistä. Lyhyitä kotimaan reittejä lensi silloin yksityinen potkurikone. Tulin illalla Varkaudesta koneen ainoana matkustajana. Mikkelistäkään ei kukaan ollut tulossa, kun kapteeni sitä kentältä kysyi joten sinne ei sitten laskeuduttu. Seutulassa pilotti parkkeerasi koneen sisääntulon eteen, astuin koneesta pilotin kantaessa salkkuni. Astelimme terminaaliin yleisöjoukon seuratessa näköalapaikalta kentän tapahtumia. Tulohallin läpi menin rinta rottingilla. Vain punainen matto puuttui.

Pirkko sitä vastoin oli kotona entistä kovemmalla yksin lasten kanssa. Muistan hänen kerran soittaneen illalla kun olin Somerolla. Kertoi serkkuni Martin olevan oven takana rappukäytävässä pyrkimässä sisälle. Martti oli tapansa mukaan kännissä ja Pirkko oli ymmällä mitä tehdä. Neuvoin soittamaan Pengerkadun poliisiasemalle. Näin hän tekikin ja poliisi korjasi Martin talteen todeten hyvin ymmärtäen, että suku on pahin. Lohdutimme itseämme sanoen, että Martti pääsi näin suojaan yöksi. Hänen tilansa oli päässyt jo aika pahaksi. Olimme tavanneet hänet aiemmin, ja oli yöpynyt silloin meillä, oli lainattu rahaa kun oli pyytänyt ja oli maksanut velkansa. Nyt Pirkko oli lasten kanssa yksin ja siksi tämä ratkaisu tällä kertaa. Anteeksi Martti.

Olin tuolloin yötä Somerolla ja jouduin seuraamaan siellä paljon kovempaa kamppailua mitä Martti sai aikaan. Olin iltakävelyllä ja hotellin lähellä oli baari. Siellä alkoi humalainen riehua ja paikkakunnan ainut poliisi tuli yksin tätä rauhoittamaan. Syntyi armoton nujakka. Satakiloinen juopunut josta pienempikokoinen poliisi ei saanut otetta oli päättänyt pärjätä kiinniottajalle. Niinpä juopunut pääsi välillä irti ja ikkunan läpi takaisin baariin, lasihyllyt helisi, pöytää kaatui ja veri virtasi. Poliisi pyysi meitä apuun ja uhkasi saattaa meidät syytteeseen kieltäytymisestä avunantoon jos ei häntä auteta. Minä ja muut vetäydyimme taaemmaksi. Jossain vaiheessa kumpikin alkoi väsyä ja poliisi tunki toverin Saabin takapenkille jonka se täytti täysin mutta sopi jotenkin sisään. Tunkemisessa jo joku uskalsi auttaakin. Sellaisia me rohkeat suomalaiset.

Osuusliikkeille uuteen laskentajärjestelmään siirtyminen oli maksullista ja vapaaehtoista. Järjestelmä tuli meidän myydä heille. Martti hoiti ensimmäisen yhteyden ja hankki alustavan suostumuksen tutkia asiaa ja tehdä tarjous. Näistä me saimme kukin henkilökohtaisen osuusliikkeen hoidettavaksemme heidät uuteen ja parempaan tietojen käsittelyyn ja uudenlaisen informaation äärelle. Kohteena oli kaikki muu maksuliikenne paitsi ravintolatoimi. Selvitettiin minkälaisia osastoja talossa oli, käytössä oleva tositekanta ja -määrät. Luotiin kuva muuttuvista rutiineista ja muutoksen yleisistä vaikutuksista. Näillä tiedoilla tehtiin hintatarjous uuden järjestelmän kustannuksista. Kukin osuusliike harkitsi tilannetta sitten tavallaan ja lopputuloksena kaikki liikkeet tulivat järjestelmään mukaan. Tehtävä kaikkinensa kesti vuosia. Vaiheet joka osuuskaupan kohdalla olivat kartoitus, järjestelmän käyttöönotto ja lopuksi varsinainen tarkoitus, järjestelmän tuottaman infon hyväksikäyttö tulosmuodostuksen arvioinnissa ja ohjaamisessa.

Käyttöönotossa toimiston väki perehdytettiin tositeaineistoon, koodijärjestelmään, nauhoitukseen ja yhteyksiin atk- keskuksen kanssa joka tapahtui postin välityksellä. Toimisto sai sopivan määrän pöytäkoneita, joilla tietomateriaali siirrettiin tarkkojen muotoseikkojen mukaan paperinauhalle. Nauharullat lähetettiin atk- osastolle sovituiksi ajopäiviksi Helsinkiin. Tietokoneajosta syntyi ohjelman mukaiset raportit ja osuusliike sai ne paluupostissa. Toimipaikkojen väki valmennettiin muutokseen jo tositteiden syntysijoilla ja kaikki osallistuivat lyhyille kurssijaksoille uusista menettelytavoista. Laaja henkilöstön tapaaminen vei runsaasti systeemineuvonnan aikaa, ja siksi keikat osuusliikkeisiin kestivät useita päiviä ja tarvittiin useita käyntejä.

Sen aikaista käytäntöä kuvaa muutamat tilanteet. Ajo tuotti erilaista raportointia ja se puolestaan paljon paperia. Tulostus tarvittiin joskus kahtena joskus kolmena kappaleena, joka johtui jakelun laajuudesta osuusliikkeessä. Sivumäärään vaikutti käsitellyn aineiston laajuus. Atk- keskuksella oli tähän tarkoitukseen mittatikku. Se oli kahdeksankulmainen, puolitoista metrinen, 5 senttiä paksu puutanko. Sillä mitattuna pinkan paksuus sai kapulan kulmaa kääntämällä ajon sivumäärän joka vaihteli kuinka monena kappaleena ajo oli suoritettu. mittatikku on minulla muistona ja edelleen käytössä, tosin eri tarkoituksessa. Siinä on nyt toiseen päähän naulattuna pätkä suoraa lautaa ja se on ollut oivallinen tasoitettaessa hiekka-alustaa laatoitusta varten. Kun vein Jyväskylään heidän ensimmäisen ajon raportoinnin ja punnitsin aineiston muodon vuoksi näytti vaaka 42 kiloa. Sieltä ne tiedon jyväset tuli sitten kaivaa eri toimijoiden tarpeisiin.

EKA:ssa emylan käynnistämisvaihe ei ollut vähemmän tuskaista mitä uudet järjestelmät yleensä käyttäjille tarjoavat. Raimo Pulkki, joka oli minun matkassa alkuun uutena ja jatkoi minun jälkeen totesi kerran vuosikymmenet myöhemmin menneitä muistellessa, että kuinka vähäisin tiedoin silloin toimittiin. Hän oli täydentänyt sittemmin tietouttaan laskentatoimesta ja taloushallinnosta laajoilla opinnoilla. Raimo jatkoi siitä ammattitilintarkastajana ja siitäkin eteenpäin, joten hänen havaintonsa oli ihan aiheellinen. Silloin olimme samalla viivalla. Omaa osaamistani kehitin kantapään kautta. Kokemuksina jäi esimerkiksi päivät osuusliikkeen konttorissa sen verran systeemeihin syventyneenä, että astuminen päivän päättyessä ulos kadulle ikään kuin pysäytti haukkaamaan happea, jotta huh huh... missäs sitä nyt ollaankaan oltu.

Pengerkatu oli hyvä paikka asua, mutta ei ehkä paras. Haka rakensi Merihakaa. Tornitalot olivat valmiit ja tiedettiin, että rantaan tulee matalammat, ja tiedettiin Kalevi Sorsan muuttavan niihin. Oli perustettu uusi pankki nimeltään Peruspankki ja Hämeentiellä oli avattu sen konttori. Pankki oli ammattijärjestöjen yritys alalla ja asiakkaaksi kelpasi myös yksityinen henkilö. Asunnon ostaminen kävi aina mielessä ja Merihaka oli nyt se josta puhuttiin. Kävimme katsomassa yhtä tornitaloa. Jäljellä oli vielä kolmannessa kerroksessa mantereen puolella kolmio 52 neliötä.

Marssin Peruspankkiin pyytämään lainaa. Keskustelussa edettiin jonkin verran, mutta ei lainapäätökseen asti. Seuraavana oli SYP Hakaniemessä. Sieltä tuli lainapäätös 10 000 markkaa mikä ei asunnon ostoon riittänyt alkuunkaan. Elettiin aikaa, jolloin pankkiin mentiin lakki kourassa ja entiset talletukset tilillä tutkittiin tarkkaan. Meillä ei nyt ehdot täyttyneet, kesämökkiä rakennettiin parhaillaan. Hanke Merihakaan raukesi.

Lisää muutoksia oli kotona tulossa. Noihin aikoihin kun kesämökkihanke painoi päälle, alkoi myös itää ajatus Pirkon työpaikasta. Pitäisi päästä eroon myymälätyöstä ja saada lauantait vapaaksi. Postipankki ilmoitti laajentavansa postisiirtotilin kirjaustoimistoja maakuntiin ja tarvitsi täydennystä myös Helsingissä. Minä joka olen aina ajatellut Pirkon parasta syyllistyin taas yllytykseen. Siinä siistiä sisätyötä ja vapaat lauantait. Pirkko epäili taas tätäkin siirtona tuntemattomaan. Rohkaisi kuitenkin mielensä, jätti hakemuksen ja pääsi työhönottohaastatteluun. Oli sitä kuulemma jännittänyt. Kas huonot todistukset, matala Myllytupa ja ollut omasta mielestään ruma lapsena. Myllytuvan lähteellä leikittiin aina kauppaa ja ostokset maksettiin mansikanlehdillä. Leikeissä ei koskaan pankkia tai rahastoja. Nyt seitsemännessä kerroksessa vähän huimasi. Keskustelussa kuitenkin tarjottiin työpaikkaa jäsenmaksuosastolta. Työnantajat perivät nimittäin liittojen jäsenmaksut, siirtävät ne pankille ja pankki sai hoitaa lopun. Postipankilla oli tähän hyvä järjestelmä. Sen tehtäviin tarvittiin nyt luovia ihmisiä ja Pirkolla oli kokemusta luojan apulaisena. Hän lupasi harkita tuloa vielä tietyn ajan kuluessa. Vuorossa olisi sitten irtisanoutuminen Stockmannilta. Se olikin vielä vaikeampaa kuin uuden haku. Marjatta oli niin mukava ja muutenkaan ei ollut mitään syytä sanottavaksi.

Kun ei saanut sanotuksi, Pirkko soitti pankkiin harkitsevansa vielä lisää. Painajainen jatkui ja sama tilanne ja soitto uudestaan. Vasta kolmannella kerralla päätti, että hän tulee ja sanoi sitten itsensä irti entisestä. Välipuheena sovittiin, että jos ei siellä ole hyvä olla niin takaisin voi aina tulla. Näin syntyi uusi työsuhde jota kestikin eläkeikään asti.

Vantaan Hakunila oli samaan aikaan rakenteilla ja Helinit Stockmannilta olivat ostaneet asunnon sieltä. Kävimme heillä kylässä ja katselimme seutua mekin sillä silmällä. Nyt pyydettiin lainaa Postipankista ja sieltä tuli murinoitta meidän tarvitsemat 35000 markkaa. Muutto Pengerkadulta Hakunilaan Kimokuja 2:een tapahtui 26.02.1976. Tämä muutto oli elämämme hankalin. Muuttoauton sain aina EKA:sta sopuhintaan, mutta nyt oli tavaraa enemmän ja ahtaat portaat ja hissit ja seitsemän kerrosta. Sinne olimme raahanneet jo ennakkoon Hakunilaan tulevat kokolattiamatot. Ne rullat olivat pitkät ja painavat. Kellarikomero oli täynnä, en muista mitä, mutta kauan kesti tyhjentäminen. Vinttikomero oli helpompi juttu. Sinne oli hiljattain murtauduttu ja joku oli näin ollen keventänyt meidän muuttokuormaa. Tarja jäi Hakunilaan vartioon ja päästämään muuttomiehiä sisälle sitten kun joku sinne asti ehti. Asuntokin oli nyt tilavin tähänastisista. Jarin ylioppilaskahvit juotiin vielä Pengerkadulla ja Tarja kävi Hakunilasta käsin kymppiluokan vielä Aleksis Kiven koulussa.

Pirkko Postipankissa työnsä ääressä. Työnantajarekisteri päivittyy.

Pirkko oli hyvin perehtynyt työhön ja sai nopeasti itsenäisen roolin osaston tehtävissä. Työ edellytti tarkkuutta ja sinnikkyyttä, ja se sopi Pirkon luonteelle. Hän piti tuosta työstä kovasti ja siitä tulikin pisin yhtenäinen jakso hänen työhistoriassa. Kiireistäkin välillä oli kun kalenterin mukaan elettiin ja rahoista oli kysymys. Joskus erehtyi tuomaan postitusta jopa viikonlopuksi Mäntyharjulle. Se tuntui jo ylimitoitetulta uutteruudelta, eli pienen ihmisen panostus suuren pankin menestykselle. Osastolla alettiin sitten tekemään virallisesti ylitöinä. Nyt myssyjen ompelu kotitöinä vaihtui ylitöiksi pankissa. Se olikin sitten jo suurempi juttu. Ei vaan pitkiä päiviä, mutta myös lauantaita ja pyhiä tehtiin kun oli alkuun päästy. Minulle se tiesi siivousta kotona tai pullan paistoa lauantaisin. Kerran oli tällainen lauantai. Pari pitkoa oli nousemassa. Imurointi vei aikansa ja pitkot kohosivat yli. Ne laitettiin kuitenkin uuniin ja läksin välillä käymään Hakaniemen torilla. Tarja oli kotona ja huomasi, että täällä ei ole ketään muita ja uuni on päällä. Katkaisi tietysti virran, uuni oli ilman lasiluukkua. Tulin torilta ja löysin pitkot uunista nyt lievässä lämmössä kohonneina uuteen ennätykseen. Tästä oli hyvä jatkaa, virrat päälle ja kystä tuli uunin täydeltä. Pullat oli hyvin uunissa ja Pirkko jatkoi ylitöitä. Niillä oli, niin muistelen merkitystä vielä eläkepalkkaa laskettaessa. Ritva oli Pirkon monivuotinen apulainen osastolla ja Pirkko suositteli häntä myös työnsä jatkajaksi. Niin kävikin ja Pirkko lähti eläkkeelle suuren osaston saattelemana.

Vähän Pirkko sitä jännitti, mutta varustautunut oli. Oli pyytänyt työterveyshoitajalta Diapamia, yksi auttoi. Kello 14:00 28.2.1995 koitti H-hetki. Paikka oli Pylvässali ja keskukseen oli ilmoitettu henkilökunnan tilaisuus joten puhelimiin ei vastata. Paikalle tuli kaikki, jotka kynnelle kykenivät. Tilaisuuteen oli varattu mehua, kahvia, kakkua ja pullaa, kaikki pankin omasta keittiöstä. Pirkko koki tilaisuuden miellyttävän lämpimänä yhdessäolon hetkenä. Menin häntä vastaan normaalin työpäivän päättyessä klo 16, johon tilaisuus oli päättynyt. Pirkko sai luvalla ottaa mukaansa työpöydältä Walther- merkkisen nauhalaskukoneen muistona konekannan kehityksestä vuosikymmenten aikana. Kotikäytössä kone on toiminut edelleen etusormijärjestelmällä.

Pirkko vastaa Riitan kohteliaisuuksiin kädessä paksu nippu paperia pelotteena pitkästä puheesta:

Kiitos Riitta,

En olekaan pitänyt Teille puheita aikaisemmin. Nyt kaikki yhdellä kertaa. Aikaa on ja töihin ei ole kiirettä. Kaikki mitä sanoit myönteistä minusta olen niistä samaa mieltä. Olin 42 vuotta tullessani tänne ja mielestäni silloin kovin vanha. No se meni pian ohi, ja nyt täytettyäni 63 en koe enää niin. 21 vuotta meni kuin siivillä, alussa hitaammin mutta sitten tuli TAJO, TUJO, LATU ja sitä latua mentiin vauhdilla. Aikansa kesti, mutta alkoihan ne kilpailijat kaatua. Tästä on Teidän hyvä jatkaa. Jään seuraamaan mikä on seuraava kaato. Nyt olkaa hyvä ja kaatakaa itselle kaikkea mitä täällä tyrkyllä on. Toivon kaikkea hyvää elämässä eteenpäin Teille kaikille. Tulen muistamaan Teitä lämmöllä. Oli ilo tehdä töitä Teidän kanssanne. 

Kuvassa oikealta vasemmalle Leena, Maija-Liisa, Ritva ja Eija.

Päätteeksi kuljettiin vielä työhuoneen kautta. Pankin kuvaaja oli paikalla ja Pirkko sai hyvän kokoelman valokuvia tilaisuudesta omaan albumiinsa. Yksi kuva tulkoon vielä mukaan. Se on viimeinen kerta oman työpöydän ääressä, jossa nyt kukkakimppu keskeisellä paikalla ympärillä läheisimmät työtoverit.

Minä painiskelin myymälän laskentajärjestelmän kanssa. Sen käynnistäminen ja sittemmin hyödyntäminen vei meidän pieneltä ryhmältä useamman vuoden. Kun se tuntui valmiilta sen raportointi oli oikein kohdennettu ja palveli tulosvastuullista toimipaikkaa toimialasta riippumatta. Tieto kerättiin siis hankinnan kautta, ja vasta viivakoodin keksimisen jälkeen se oli mahdollista kerätä kassavirrasta. Nyt voitiin aloittaa raporttien luku ja johtopäätösten teko. Raporttien informaatioarvo oli hyvä, sanoisin edelläkävijä alalla.

Perehdyttäminen tulostukseen tiesi matkustamisen jatkumista. Se olikin yhä vain mielenkiintoisempaa. Nyt ei kompastuttu enää kirjausteknisiin ongelmiin, vaan istuttiin alas ja katsottiin toimipaikan tulosta muutamien tunnuslukujen kautta. Mielenkiintoista tässä oli mennä mukaan osuusliikkeen omiin tilaisuuksiin, joissa tälle asialle annettiin puheenvuoro. Samalla kuuli toisella korvalla missä hengessä heillä asioita pohdittiin. Vertasin vielä omiin kokemuksiin kaupan hoitajana, ja erot oli melkoiset. Muistan erityisesti Ylivieskan tilaisuuden. Johtaja kertoi tuloksista ja hävikkitilanteesta sävyisään tapaansa ja toivoi jatkossa parempaa. Lahdessa ei toivottu, siellä lyötiin faktat pöytään. Niistä jokainen tiesi mitä odotetaan ja niiden perusteet. Ylivieskan johtaja oli ihan maineikas sarjassaan. Minä naureskelin sisään päin. Tiesin hyvin mitä vilunkia itse olin ja olisin vastaavissa tilanteissa tehnyt ja uskoin ettei täällä sen huonompia olla.

Nyt oli aika lunastaa se 500 prosentin tuottotavoite panostuksesta parempaan laskentaan. Vaikea sanoa miten siinä oikein kävi. Paljon siitä puhuttiin, paljon kirjoitettiin ja palavereja pidettiin. Arki on aina oma lukunsa. Eräs tilaisuus kuvaa jotain. Olin Mikkelissä kahden päivän ohjelmalla. Koolla oli myymälänhoitajia, ja paikalla myös toimitusjohtaja ja kaupallinen johtaja. Tilaisuus kulki mielestäni hyvin. Toimitusjohtaja istui muiden joukossa ja oli kuin yksi heistä. Kävi hyvin ilmi ettei paperit olleet ihan tuttuja. Oleellisinkin löydettiin vasta yhdessä. Kaupallinen kaveri Seppo Säkkinen istui ikkunapöydässä ja oli tuonut mukaan omia töitään joita rapisteli, eli oli tehokas. Kuunteli ilmeisesti toisella korvalla mitä toiset puhuivat mutta ei osoittanut osallistumisen merkkejä millään tavalla. Ilahduin tilanteesta yleensä koska tarpeelliselta tämä näyttää, ja nythän johtokin on todistamassa tiedon tarvetta. Kun instituutti kysyi sitten myöhemmin minkälaista koulutusta osuusliikkeet odottavat saavansa, Mikkelistä vastattiin ”jämäkkyyskoulutusta”. Sen takana oli jälleen jonkin ideanikkarin instituutista joltain konsultilta blokkaama termi ja maistui hyvältä. Eli jämäkkyyttä ennen tietoisuutta tuloksista oli taas marssijärjestys. Käsite tavoitteet ja sitä tukevat toimet heitti häränpyllyä taas kerran.

Suora tulostietous sytytti heikosti. Jorma Jänkä oli tehnyt gradutyön K-kaupasta Keskolle. Kirja oli laajalti luettu ja viisaaksi havaittu. Jänkää oli käytetty meilläkin mukaansa tempaavana esittäjänä. Hänen ajatus kulki lähellä meitä, ja meillä oli nyt laskennallista tietoa ihan eri tavalla kuin heillä. Kuitenkaan meillä ei aidosti innostuttu kuten oletimme heidän tekevän. Jänkä kehotti K-kauppiasta hintakilpailuun niillä tuotteilla jotka eniten vahingoittivat lähintä kilpailijaa, ja tähän tarkoitukseen meillä oli nyt yksityiskohtaista tietoa. Meiltä paras esimerkki oli keskustelu Imatralla. Noilla käynneillä oli tapana jossain muodossa istua iltaa päivän päätteeksi. Imatralla konttoripäällikkö, kaima Pauli Semi ja johtaja Reijo Savolainen sekä joku silmää tekevä luottamushenkilö tehtiin juuri näin. Savolainen osoittautui mato mieheksi. Hänellä oli hyppysissä pahimman kilpailijansa K- kauppiaan tasetietoja sen verran, että pystyi täsmälleen kuvailemaan mihin niillä resursseilla oli varaa ja mihin ei verrattuna omiin mahdollisuuksiin. Loistava esitys. Osuusliike olikin Imatralla niskan päällä, mikä osoitti puheet todeksi.

Toinen tämän tyyppistä työtä tukeva oli atk-peli. Tässä myymäläpelissä pienryhmät saivat lähtötiedot myymälästä sen myynti, tulot tuotealoittain, henkilöstö, henkilökulut ja kate. Pelissä voi muuttaa hinnoittelua, henkilömäärää, markkinointipanosta ja eräitä muita muuttujia. Neljä-viisi myymälää kilpailivat samoilla markkinoilla. Hinnan muutos vaikutti kysyntään, tai henkilöstön mitoitus vaikutti paitsi kustannuksiin myös palveluun, jolloin alimitoitus aiheutti jonoja, ärtymystä ja myynnin menetystä. Peli toimi hyvin havaintovälineenä sekä elintarvike- että erikoisalojen kaupasta. Peliin kohdistui kritiikkiä henkilöstön käyttöön ”amerikkalaisittain”, eihän meillä noin vaan oteta ja eroteta. Eihän meillä noin vaan osteta työtunteja asiakasvirran vaihtelun mu-kaan. Mutta ei aikaakaan kun meilläkin alettiin ottaa ja erottaa, ja peli toimi hyvin näin sormiharjoitteluna tulevaan. Väki meilläkin alkoi kiltisti tehdä pätkätöitä. Valintamyymäläpeli oli tosi paljon käytössä erilaisilla kursseilla, ja jos sanon itse vetäneeni sitä miljoona kertaa niin se on jo liikaa sanottu, mutta paljon.

Asiakasmäärä ja keskiostos tuo kassavirran. Tulos vuotaa. Vuotokohdat tunnistetaan, vuotoa rajoitetaan, ehkä estetään. Muutoin jäljellä tyhjä astia ja katastrofi keittäjälle.

Raportointi inspiroi erilaisen opiskelumateriaalin tuotantoon. Kohdallani oli ehkä mieleen jäänein tapaus Karkkila. Minua oli pyydetty vetämään viikon jakso E- Instituutin kurssilla marketpäälliköille teemana laskentatoimen hyväksikäyttö. Tein sitä varten kartoituksen Karkkilassa. Osuusliike Tuen tietojen lisäksi tarkasteltiin aineistossa paikallista kilpailua ja kävinpä haastattelemassa kunnan sihteeri Niilo Peltosen. Tuotteen teoreettinen lähestymistapa oli nelikenttämalli, jossa kartoitettiin mahdollisuudet ja uhat ulkoisina ja voimat ja heikkoudet sisäisinä tekijöinä suunnitelman pohjaksi. Siitä syntyi kirjamainen dokumentti viikon ohjelmaksi ja oppimateriaalina kurssilaisille kotiin vietäväksi. Ihan hyvin se toimi, mutta harmillista kun yhtään kappaletta ei jäänyt muistoksi. Olisi pitänyt säästää yksi, sen verran iso työ se oli.

Raportointikäytäntö alkoi saada jo sen verran vakiintuneita muotoja, että alettiin puhua korjausliikkeestä voimakkaan inflaation vuoksi. Silloin oli aikoja, jolloin vuotuinen rahanarvon muutos liikkui 17 prosentin yläpuolella. Siinä tilanteessa tuli jo vaikeuksia tulkita mikä myynnin kehityksessä oli määrällistä muutosta ja mikä rahan arvon muuttumista johtuvaa. Sitä menoa ei kuitenkaan siedetty kovin pitkään, vaan inflaation nousukierre katkaistiin eikä systeemiin tarvinnut kajota.

Kuvassa kalvolla pontikkapannu. Mitä jää jos se vuotaa?

Ei se tieto taloudellisesta tuloksesta niin sytyttävää laajoissa piireissä ollut, mitä puheissa yritetään tuputtaa. Yksi EKA:n johtajista toi keskusteluun käsitteen ”yrittäjä” tulosvastuisten toimi paikkojen päälliköille. Vähän aikaa sitä pureskeltiin, vaikka epäillen, kunnes yksityinen puoli ärähti ja löi faktat pöytään. Yrittäjä ei ole työsuhteessa mihinkään tai kehenkään, sanoivat. Ja uskottava se oli. Meidän toimipaikat eivät olleet aitoja tulosyksiköitä. Aitous tässä on hankinnan vapaus ja vapaus muista sidoksista, se on toimintaa rajoittavasta muiden sanelusta. Sittemmin on tosin menty siihen, ettei tällaisia aitoja tulosyksiköitä vapauksineen ole juuri kuin näennäisesti, mutta se on toinen juttu. Kaupan keskittyminen on ottanut syleilyynsä viimeisenkin yrittäjän. Vapaalla jalalla tuskin on muita kuin Tuurin Keskinen, jos hänkään.

Motivaatiota tässä takaa ajettiin. Se on tärkeä pala pelissä, mutta vaikea sen tietoinen tuottaminen. Motivaation tulee kummuta ihmisen omasta tahdosta. Osuusliikkeissä meni tähän aikaan vielä kohtalaisen hyvin mitä nyt kilpailukykyä vähän epäiltiin. Perisynti ahneus ei vielä ollut rantautunut laajasti osuusliikekenttään.

Perisynneistä juuri tämä saattaa olla hyväksikin jos se innostaa, kannustaa ja motivoi yrittämään niin, ettei mikään riitä koskaan eikä missään vaiheessa. Eli koskaan ei ole tarpeeksi, riittävästi kyllä mutta ei tarpeeksi. Eräs pikkujuttu jäi kuitenkin varoittavana mieleen Pieksämäeltä. Johtajan kanssa oli puhetta rehuista. Kerroin käsitykseni ettei meidän hinta ole kilpailukykyinen. Tikkanen närkästyi. Oletko todella sitä mieltä ettei liike tarvitse sitä tuottoa. No paha olla, mutta ylihinnoittelullakin voi tuotto jäädä tulematta. Ihmiset ne työt toistaiseksi vielä tekevät ja järjestelmiä tarvitaan vain ohjauksen välineeksi.

Ohjauksen kanssa me olemme tekemisissä kohdistuu se sitten asioihin tai ihmisiin. Kummassakin on edetty vauhdilla ja kumpaankin on olemassa eri osaajat. Eteenpäin mennään kompromissien saattelemana ja vahvempi perii voiton ja hänelle taputetaan, tai sitten ei. Järjestelmien kilpajuoksussa on kaupassa jo edetty taas seuraavaan vaiheeseen. Tuo laskentatarkkuus ei enää riitä, nyt on jo pitkään olleet hyllykuvat todellisuutta. Sitten tulee sähköiset hintalaput tai muuta vastaavia hullutuksia. Nyt on jo yksikön vetäjä irtisanottu tavaroiden tilausvastuusta. Imu on vanhaa, työntö on tehokkuutta. Tavaraa ei enää tilata myymälään, vaan keskusyksikkö tuntee hyllykuvat ja työntää (lähettää) puuttuvan määrän tilaamatta. Siunattu kontrolli on saatu tässä sivutuotteena.

Se mihin suuntaan ihmisen ohjausta aika kuljettaa on juttu Helsingin Sanomien uutissivulla jokin aika sitten. Suurehko värikuva pääuutissivulla, kuvassa nuori nainen seurana joukko ikäisiään ystäviä, käsissä viinilasit. Kuvan selitys kertoo tämän nuoren naisen saaneen eilen kuuden kuukauden työsopimuksen ja sitä tässä joukolla juhlitaan. Kuva panee fossiilin miettimään, tähänkö on tultu. Eikö työntekijällä ole sen suurempia odotuksia, tämäkö riittää, onko tämä unelmien täyttymys, eikö työntekijällä ole mitään annettavaa sellaista, jolla olisi arvoa työnantajalle. Eikö alistamisella ole enää rajoja. Tyytyykö nuori jo noin vähään. Jos tyytyy, onko kuuden kuukauden jälkeen vuorossa viisi, neljä… mihin ollaan menossa. Lehden tarkoitus on selvä, mutta miksi tyttö antoi ottaa kuvan. Jutun viesti on siinä, että linjavalinta ihmiskäsityksestä on tehty. Sen mukaan ihminen on luonnostaan laiska. Saadakseen se toimimaan sitä pitää uhata, pelotella, ja pakottaa. Siihenkin tarvitaan järjestelmiä jotka sivutuotteena tuottavat kontrollin jotta taso säilyy. Toisenlainen käsitys ihmisestä perustuu luottamukseen, turvallisuuteen, motivoi ja saa aikaan sitoutumisen. Se ei kuitenkaan ole suosiossa kun epäillään ihmisen valitsevan sittenkin vapauden vallitessa aina helpoimman tien. Voltaire: ”Ken tietä kulkee, tien on vanki, vapautta on vain umpihanki.”

Muutama vuosi järjestelmän parissa on projektiksi pitkä. Pidin sitä antoisana oppimisen paikkana ja sain tutustua laajan osuusliikekentän yhteen alueeseen, laskentatoimeen ja mielenkiintoisiin ihmisiin liikkeen koko laajuudelta. Siellä oli isoja konttoreita ja pieniä. Lahti ja Tampere niitä isoja ja esimerkiksi Ypäjä pieniä, jossa johtajan vaimo hoiti kirjanpidon. Tästä oli hyvä liukua toisiin töihin, ei kovin kauas tästä mutta kuitenkin. E-instituutissa olin käynyt monet kurssit ja vieraillut heidän kursseilla omilla puheenvuoroilla. Tuutin kouluttajat kävivät vuoroin minun tilaisuuksissa maakunnassa ja näin säilyi tuntuma mitä puhuttiin eri yhteyksissä. Siirtyminen kokonaan E-instituutin leipiin lienee ollut peräisin näistä tekijöistä. Myymälälaskennan tehtäviin tuli jälkeeni joku, mutta miten se sitten meni, en juuri seurannut.