Tavisten tarina VI: Aikuisten arki, osa 2

Viisi vuotta oman syntymäni jälkeen syntyi terve tyttö ihan muualla päin Suomea. Pirkko Orvokki oli Sievä ja Lauri Virtasen viides lapsi. Tarkka osoite oli Orimattilan Niemenkylä Etelä-Suomessa Uudenmaan lääniä parikymmentä kilometriä nuoresta Lahden kaupungista etelään.

Maan itsenäisyys oli tuolloin jo vakiintunut teolliselle kasvu-uralle. Meillä asti tunnettu Orimattilan teollinen tuote oli lippalakki. Toiminimi Orimattilan Lakki esiintyi kaikissa siihen asti käyttämissäni lippalakkien hikinauhoissa. Kun sitten myöhemmin tulin Orimattilaan, ensimmäinen havainto oli linja-auton ikkunasta Renkomäen paikkeilla pienehkön omakotitalon seinässä isolla tehtaan merkkinä Orimattilan Lakki. Ahaa, ai ne on täältä.

Pirkko Orvokki pysyi juurillaan Orimattilassa vauvasta aikuisuuteen. Isä Lauri on Heinämaan Virtasia ja äiti Sievä Hykkyröitä Kymenlaakson Liikkalasta, Mänttärin suvun suurinta sukuhaaraa. Sievän sisarusparvi on kokonaan tältä alueelta, Oitti ja Ryttylä niitä etäisimpiä. Erkki-veli eksyi ihan Helsinkiin asti. Laurin suku löytyy lujasti Heinämaalta. Pirkon äiti mainitsee kertomuksissaan myös Viipurin jonkun vaiheen asuinpaikkana. Isä Lauri oli vapaan ammatin harjoittaja ja teki suutarin töitä. Tällaisena Pirkko muistaa isän työnsä ääressä. Työ ei ollut paikkaan sidottu, ja niinpä Lauri teki sitä myös Orimattilan ulkopuolella. Viimeiset vuodet syntyi jalkineita pienessä työryhmässä Hietavirran suutariverstaalla Orimattilassa Pakaan tien varrella. Jalkineet, kengät ja saappaat valmistettiin tuolloin käsityönä tilauksesta neuvotellen asiakkaan kanssa koosta ja nahan laadusta. Korjaustyö oli toinen laji ammatin osaamista. Minulle viimeiset suutarin tekemät olivat ryppyvartiset jatsarit. Pussihousut ja jatsarit olivat asukokonaisuus, jonka Pirkkokin joutui kokemaan ja hyväksymään.

Sievä-äiti teki työtä Villatehtaassa kutojana. Niemenkylästä Orimattilan Villatehtaalle oli matkaa nelisen kilometriä. Työ oli vuorotyötä ja työmatka tehtiin jalkaisin. Isän ollessa poissa lapset tulivat toimeen keskenään. Varttuneemmille oli äidin antamat ohjeet päivää varten, joilla ohjeilla selvittiin kuutena päivänä viikossa. Osavastuun kantoi naapurin emäntä pienen silmälläpidon avulla.

Lakkitehtaan lisäksi ja sitä monin verroin tunnetumpi Orimattilassa oli Villatehdas. Oli siellä paljon muutakin, mutta Villatehdas oli laitoksista suurin. Se tarjosi työtä sadoille ja valmisti sarkaa armeijalle. Tehtaalla oli jo pitkä perinne paikkakunnalla ja työhön tehtaalle mentiin jo useammassa polvessa. Orimattila oli tullut jo varhain mukaan teolliaeen kehitykseen. Kankaan kudonta tällä tasolla toimikin sitten pontimena elinkeinorakenteen kehittymiselle monipuolisempaan tekstiilialan tuotantoon paikkakunnalla. Myöhemmin sinne kehittyikin myös menestyvää kudontaa ja vaatteiden valmistusta. Suurimpana Virke oy joka saavutti omaleimaisella naisten mallistolla kansainväliset markkinat Ennen pitkää perhe muutti asumaan Niemenkylästä lähemmäksi keskustaa ja lähemmäksi Villatehdasta. Ja Pirkon elämä lapsuudesta aikuisuuteen kului tämän pienen teollisuuspaikkakunnan tahtiin ja tapaan elää.

Villatehtaalla oli hallitseva asema kylässä. Tehtaan johtaja täytti hyvin niin sanotun tehtaan patruunan tunnusmerkit. Työnjohtajat tehtaalla olivat yhteiskunnan yläluokkaa. Laitosmiehet olivat oma arvostettu eliitti siinä lähellä. Kutojat olivat lattiatason kärkeä ja näin hierarkiassa oli selvä järjestys. Tehdas tarjosi aito kapitalistiseen malliin myös asuntoja työläisille. Tehtaan lähellä oli muutama kaksikerroksinen ”kasarmiksi” kutsuttu talo joissa pieniä hellahuoneen käsittäviä asuntoja. Kylässä oli muutenkin selkeä nokkimisjärjestys. Viran ja aseman perusteella ihmiset ottivat paikkansa ja erottuivat hyvin. Tuttavuus työnjohtajan kanssa tai hyvä suhde kirkkoherraan nosti samaakin työtä tekevän harmaasta joukosta ylitse muiden. Oli monta syytä olla parempi muita.

Pirkon lapsuus kulki sivustakatsojana aikuisten Orimattilassa. Asuinpaikaksi perhe sai oman ”tuvan” Myllytuvan Palojoen kosken partaalla. Joki oli Porvoonjoen sivujoki. Villatehdas oli nyt näköetäisyydellä. Työläisten kasarmit olivat joen toisella rannalla ja joen yli kuljettiin kapulasiltaa pitkin. Sitä kulki myös opettaja, myöhemmin oopperalaulajana tunnetuksi tullut Martti Talvela työpaikalleen Orimattilan koululle. Paikka oli lasten kannalta ihanteellinen, keskustan tuntumassa ja muuta nuorta väkeä houkutteleva pihapiiri kosken ja tukkirännin kera. Niemenkylän jälkeen tuvan miljöö ja ympäristö oli nyt täysin uusi ja erilainen ja siinä riitti Pirkolle puuhaa aina aikuisuuteen asti.

Pirkko sai mielestään nättejä vaatteita ja nautti niistä. Ne oli huolellisesti tehty koristeita myöten. Varmaan myös vanhemmat sisarukset saivat, mutta siihen ei tuossa vaiheessa huomio kiinnittynyt. Sitä Pirkko on miettinyt, miten äiti siihen pystyi ottaen huomioon ne olot joissa hän meitä elätti. Työssä käytiin, suuri perhe, pieniä lapsia, ei tukiaisia eikä tulonsiirtoja.

Pirkko kosken rannalla. Taustalla yksi pihapiirin tuotantorakennuksia. Menossa sunnuntai ja päällä pyhäpuku, ihana tumman sininen silkkimekko. ”Ai että se oli ihana. Olin siitä ylpeä. Siinä oli nätti kaulus. Jalassa on kiiltonahkakengät. Huomaat ehkä, oikeesti esittelenkin niitä ja silkkimekkoa.”

Samalla kivellä kuin Pirkko kuvassa on vähän ylempänä tasainen, ikään kuin istuttavaksi hakattu kohta ja olisikin ollut parempi minkä Pirkko on valinnut. Se kohta kosken rannalla on merkittävä kahdesta syystä. Kivessä on pieni syvennys johon kertyy sadevettä. Tällä vedellä Sievä äiti paransi syylät. Se oli lyömätön lääke kun vain vettä oli saatavilla. Sillä paikalla istui aikanaan myös intomielinen runoilija J.H. Erkko. Hän oli kansallisen heräämisen ajan tuotteliaimpia runoilijoita. Tätä kirjoitettaessa tulee kuluneksi 100 vuotta hänen kuolemasta. Tuolla kivellä runoilija on istunut, seurannut virran juoksua ja miettinyt elämän kulkua. Komea ulkonäkö, loistava seurustelutaito, aatteita ja ihanteita ja nippu runoja kainalossa. Kaikki tunnemme Hämäläisten laulun, Merikannon Merellä, En tiedä miksi laulaa lintunen.

Pirkko 3-4 ikäisenä. Lankkupino takana, josta höylättiin koskivoimalla Värränkiven verstaassa karmeja oviin ja ikkunoihin.

Myllytupa oli saanut nimensä paikallisesta myllystä. Perheen muuttaessa tälle paikalle se oli kylän keskeinen tapahtumapaikka. Kosken vesivoima käytettiin paitsi tukkien uittamiseen Palojoesta Porvoonjokeen, myös teknisen tuotannon voimanlähteenä. Koskivoimalla jauhettiin, sahattiin ja höylättiin. Tällä menolla riitti miestä ja hevosta rapun edessä arkena aamusta iltaan. Lapset selvisivät liikenteestä ehjinä. Ja selvisivät vielä sittenkin kun aika oli tuon kaltaiselta tuotannolta kulunut loppuun. Silloin koneet oli viety pois, mylly lakannut pyörimästä eikä rapun eteen enää hevosia aamulla tullut. Nyt lapset kiipeilivät sementin päällä ja alla henkensä kaupalla, ja yhä ilman vaurioita. Paitsi Pirkko. Tukkiränniä oli ainakin 100 metriä, se teki kaarteita ja oli limainen ja liukas. Pato ei ihan pitänyt ja vesi lorisi rännissä vaikka tukkeja ei uitettukaan. Penskat laskivat siinä pitkät pyllymäet. Ja vain yhden kerran, huom! vain kerran meni tikku Pirkon pyllyyn.
Joki- ja koskimaisemaan tuli keväisin tukinuitto ja tukkimiehet. Orimattila oli myös maatalouspitäjä ja tukkipuutakin tiloilta myytiin. Seudun maatalous perustui peltoviljelyyn ja alueella oli isoja kartanoita. Tämä rakenne oli Ruotsin vallan ajalta, jota Venäjän valtakausi ei ollut halunnut merkittävästi muuttaa. Suhteellisen tiheä asutus tarvitsi nämä kaikki palvelut siihen mitä Myllytuvan tontilla tuotettiin. Lapsia se kasvatti tapamaan paljon väkeä ja pyörimään jaloissa kun aikuiset olivat tosi toimissa. Keväällä kävi tukkipojat, sadon korjuun jälkeen jauhettiin viljaa, huonekaluja tehtiin kaiken aikaa. Perheessä oli monta lasta, joten varttuneemmat varoittelivat nuorempia vaaroista ja auttoivat heitä kasvamaan selviytymään. 

Kosken alajuoksulla oli suuri lähde. Ei mikään tavallinen, vaan suuri lähde. Sillä oli keskeinen osa tontilla elämiseen. Joen samean veden asemesta saatiin kirkasta lähdevettä tupaan ja saunaan, pyykki pestiin kesällä lähellä lähdettä lähdevedellä. Vesi oli kesällä kylmä ja talvella sula ja säilytti hyvin arimmat ruokatarvikkeet kesähelteelläkin. Villatehdas otti vetensä tästä. Sitä varten surisi pumppukopissa yöt ja päivät mutta ei häiritsevästi. 

Sievä-äiti kävi työssä villatehtaassa, johon nyt oli lyhyt matka kävellä. Lapset hoitivat päivän askaret äidin antamien ohjeiden mukaan. Vesi kannettiin lähteeltä mäen alta. Joelta oli nousua tuvalle. Saunavesien kantaminen oli aikuisten asia, ja he käyttivät siihen vesikorentoa. Se oli kahden hengen juttu. Puutanko olalta toiselle ja keskellä roikkui kettinginpätkässä täysinäinen vesikorvo. Kun kantajien askeleet osuivat tahtiin, saatiin suurin osa korvon vedestä saunapataan. Talvella lapset hoitivat päivällä lämmitystä ja lämmittivät ruokansa. Kesällä kasvatettiin ja ruokittiin Oskupossua joka pantiin jouluksi lihoiksi. Kaija osoitti herkkyyttä seuraten Oskun elämää väljässä pihapiirissä. Kävi possua välillä tervehtimässä ja possu vastasi omalla tavallaan. Se eleli tyytyväisenä ja kasvoi kesän mittaan. Kun sen kohtalon hetki sitten koitti, se oli itkun paikka Kaijalle. Sen sorkatkin saavissa olivat niin suloiset, todisti Kaijan tunteita ja varmaan se näin oli. Hellyydestä se kertoi. Lammaskin sopi tontille ruohonleikkuriksi kesällä ja sen villat langoiksi lapasiin talvella. Työt jakautuivat lasten kesken luontaiseen tapaan, toisille enemmän ja toisille vielä enemmän.
Työnjako toimi käytännössä miten tahansa, mitään jälkipuintia sisarusten kesken ei ole muistiin merkitty siltä ajalta tai myöhemmin esiin kaivettu. Pyykin pesu olisi ehkä ollut rankinta mitä äiti olisi voinut lapsille keksiä. Kesällä se oli kuitenkin niin mukava homma, että hän halusi tehdä sen itse lasten avustaessa. Pyykkipata porisi nuotiolla lähteen reunalla, kirkasta vettä pataan ja huuhteluun käden ulottuvilla, pyykkinarut vedettynä oksalta oksalle, aurinko paistoi, kesäpäivä oli pitkä, puhdasta tuli. Yleiset puitteet olivat tällä paikalla sellaiset, että lapsille jäi aikaa aitoon lapsuuteen. Järvi uimiseen ja virkistäytymiseen oli kilometrien takana, mutta lähteeseen ei kuitenkaan tarvinnut mennä virkistäytymään. Lähteen alapuolella oli joessa suvantopaikka, Paunin ranta jossa oli uimakelpoinen hitaasti virtaava vesi. Se oli meidän ja lähistön lasten uimapaikka, vähemmän aikuisten. 

Kosken kuohujen kuuluvuusalueella oli pari muuta taloa. Laineen perhe, talossa kaksi tytärtä. Talo oli jyrkän nousun päässä lähteeltä. Samassa talossa asui herrasväki Aesheleman. Lapset jo vähän varttuneempia. Isä Aeshelaman oli Sveitsistä tuotettu juustomestari Orimattilan Meijerin juustotuotannon asiantuntijaksi ja kehittäjäksi. Terho oli kolmas lähipiirin taloista ilman pieniä lapsia. Koskimiljöö oli meille kaikille yhteinen, mutta Myllytupa oli lähinnä virtaavaa vettä. Kun myöhempinä aikoina Orimattila kehittyi maalaiskunnasta kaupungiksi, säilytti lähde kunniapaikkansa. Koskiseutu rakennettiin kaupunkimaisesti ja nimeltään Lähdepuisto se on kaupunkilaisten virkistysaluetta ilman sen aikaisia rakennuksia.
Viittaus Orimattilan kuntamuodon kehitykseen liittyy sen teolliseen kasvun. Villatehtaan vaikutusta tai ei, luultavasti kyllä, oli jo aikaisemmin mainittu vaatetusteollisuuden synty ja kehitys juuri Orimattilassa. Merkittäviin mittoihin yltivät toiminimet Kaitila kutomateollisuuden ja Virke valmisvaatetuotannon alalla. Näitä vaiheita Pirkko on seurannut jo paikkakunnalta pois muuttaneena.

Suku suojana
Pirkolla, joka eli lapsuutensa aikaan, jolloin taloudellinen murros oli käynnistymässä, ja alueella jolla oli muutokseen soveltuvaa kasvupohjaa. Kuitenkin Pirkon ollessa seitsemän vuotta, alkoi toinen maailmansota, johon Suomikin joutui mukaan ja kansakunnan huomio keskittyi nyt itsensä suojelemiseen. Sotaa kesti viisi vuotta ja sen seurauksista selviämiseen kului aikaa paljon tuota enemmän. Nämä yhdessä on iso pala nuoren ihmisen elämässä.

Kuva kosken kapulasillalta Pirkon syntymän aikoihin. Takana Myllytuvan ulkorakennus. Tämän jatkona olivat liiteri, aitta, ja navetta jonka vieressä puucee. Näiden takana erillisenä sauna. Myllytuvan paikka on tästä rakennusjonosta vasemmalle, piha on siinä välissä.

Poikkeukselliset olot kysyvät poikkeuksellisia toimia ja kykyjä selviytyä. Periaate oli selvä, jokainen tulkoon toimeen sillä mitä on. Tilanne oli yleisesti hyväksytty koska muita mahdollisuuksia ei oletettukaan olevan. Vallitsi poikkeustila. Sievä- äidillä oli suurehko perhe, kuusi lasta mutta turvallinen työ tehtaassa. Sarkaa tarvittiin ja sitä kudottiin armeijan vaatetukseen. Sievällä oli myös sisaria, veljiä ja vanhempansakin pitkään elossa. Kauan kylällä asuneena oli paljon tuttuja ja vähemmän tuttuja työstä ja naapureina, herroja ja narreja. Tätä todisti hänen kiinnostuksensa paikkakunnan asioista ja juttelunsa ihmisten kanssa missä milloinkin mennään. Se piti hänet ja perheen ajan tasalla koska perheen ruokinta oli hänen vastuulla.
Sievä puhui paljon, mutta asiaa. Arvostelu ja panettelu oli poissa sillä sen verran kylällä aina sattui ja tapahtui aina kun tavattiin jotta kerrottavaa kyllä oli aivan tarpeeksi asti. Sydäntä lähellä olivat nuo lapset, jotka saivat tilaa kasvaa kun aika ei riittänyt kasvattamiseen. Myöhemmin tuli lapsenlapset kuvioihin. Sama huolehtiminen jatkui, ja nyt oli aikaakin väljemmin. Vaikka heitä oli monella ja monta, kaikki olivat yhtä rakkaita. Taas oli aihetta mistä puhua. Auttaakin teki mieli, mutta eläke tehtaalta sitten myöhemmin ei antanut juuri myöten. Paketti kahvia tai paketti voita oli kuitenkin varattu lähtiäisiksi kun oli ollut tarjouksessa ja käymään satuttiin. Se otettiin vastaan kiitollisuudella hyvän tahdon eleenä.

Pirkko Oitissa. Mamman luona oltiin usein. Kuvassa ”pehmee” mummo. Eli 96 vuoden ikään. Kuoli Kotkan Suulisniemessä. Takana Matti, Oiva, Sirkku ja Kaija. Edessä Pirkko, mummo ja Eila.

Myllytupa oli muunkin suvun suosiossa. Siellä poikettiin, jopa oltiin pitempään. Sirkku on tästä hyvin muistettu. Lilja kävi hyvin usein, samoin Hykkyrän mamma ja käynnit kävi molemmin puolin. Arska ja Leo, erityisesti Leo muistetaan pienistä tuliaisista tai Pirkon pyörämatkasta kovalla sateella tarakalla Leon pikkutakin alla Heinämaalle sukulaisiin. Erkki Helsingistä poikkesi kun kävi Orimattilassa. Laurin ollessa työssä muualla Sievä piti joukot koossa ja joukko puolestaan koossa Sievän uskoen että kaikki menee hyvin päin.

Pirkon perhe Terhon tuvassa. Takana Esteri,  Arvi, Sirkku ja Nelly. Edessä Matti, äiti, sylissä Pirkko, Kaija ja Erkki.

Joulut Myllytuvassa hoidettiin monesti tällä porukalla. Samoin merkkipäivät muistettiin leikkisin menoin ja huumorilla. Tyylipuhtaana tapauksena Pirkko muistaa Leena-nuken tulemisen perheeseen. Erkki sen toi Helsingistä, hänellä oli sellainen tapa tuoda jotain pientä. Taisi olla juuri joulun aikaan. Arvi ja muitakin oli mukana, mutta Arvi pani kastetilaisuuden pystyyn. Tupaan tullessa oikealla puolella oli pesukomuutti. Siinä aina pestiin kasvot ja kädet ja sen yhteydessä olivat pyyhkeet paikoillaan. Komuutti oli nyt kastepöytä ja pesuvati oli kastemalja. Kaikkien läsnäollessa nukke sai nimen Leena. Arvi kävi Vaherkylän leipomosta takapuolen kautta (sulkemisajan jälkeen) ostamassa pussillisen korppuja ja juotiin kastekahvit. Leena-nukesta tuli nukeista paras ja pysyi mukana niin kauan kuin nukke voi ajan kuluessa mukana olla. Ei kyllä ollut enää kun minä siellä kävin.

Sirkku, Pirkko ja Leo Korkeasaaressa

Joku sukulaisista asuikin tilapäisesti meidän luona eikä se mitään erikoista siihen aikaan ollut. Puute oli kaikesta tarpeellisesta, myös asunnoista ja siitä selvittiin tiivistämällä. Perheen sisäisen työnjaon mukaan Pirkko muistaa luottamustehtävistä muun muassa maidon ostomatkat maanviljelijöiltä Niemenkylästä, tai sakariinin hankintamatkan Lahden torille. Äidin antama osoite: myyntikoju Lahden torilla, tietty kauppias tiskin takana, salasana, rahaa evääksi, lippu linja-autoon ja sieltä sitä sakariinia saa. Ja Pirkko matkaan sillä aikaa kun äiti oli töissä. Näin jatkui taas makea elämä.

Pirkko ja Arvi

Nelly oli sisaruksista vanhin. Jo muutama vuosi ikäeroa siinä iässä tekee vanhemmasta isosiskon. Erkki poikana kulki omia polkuja ja muistikuva kertoo vasta sen kun meni jo nuorena Hilvoselle tekemään ovia ja ikkunoita. Kaija blondina kalastettiin heti nuorena kaunistamaan kampaajana muitakin. Matti vakaana keskimmäisenä hakeutui tarkkuutta ja kärsivällisyyttä vaativaan kellojen kauppaan ja kunnostamiseen. Raija puolestaan saman verran nuorempana mitä Nelly vanhempana aloitteli vasta koulua kun Pirkolta se oli jo ohi. Kaikilla näillä hyvillä suhteilla on ollut kantava voima selviytyä mitä eteen on tullut.

Kaija ja Pirkko

Sievä jaksoi kaiken muun lisäksi luotsata perhettään sitä mukaa kuin siellä ikää karttui hyvien harrastusten pariin. Työväentalo oli se kohtaamispaikka, jossa yhteiskunnallisten aiheiden lisäksi tavattiin myös virikkeellisen viihteen merkeissä. Työväentalolla vietettiin äitienpäivät ja joulujuhlat. Sievä oli näissä riennoissa aktiivinen. Kirjoitti ohjelmia ja harjoitti lapsia. Myllytuvassa käytiin läpi tonttuleikit ja lauluharjoitukset. Jäljempänä dokumentti Sievän ja Pirkon yhteisestä suorituksesta vuodelta 1937 Pirkon ollessa viisi vuotta.
Omakohtainen kokemus Orimattilan työväentalosta on kerran vaalien alla kun puolustusministeri Emil Skog vieraili paikkakunnalla. Ministerillä oli Mannerheimin käytössä ollut auto ja sillä me Kauttoonin Maunon kanssa ajelimme ministerin kyydissä kotiin. Muita muistikuvia talolta on suurikokoinen kuva näyttämön yläpuolella. Parrakas herra oli Karl Marx. En tuolloin tuntenut miestä. 

Edelliseltä vuodelta on tallessa vastaavat suoritukset Kaijalta äitienpäivänä Mummon lasit, ja Nellyltä joulujuhlassa Pieni mierolainen.

Sirkku siivosi sivutyönä pankinjohtajalla. Pirkko oli Sirkun lemmikki ja pääsi hänen mukaan siivouskeikoille. Sirkku vei Pirkon jopa Helsinkiin lääkäriin, jolla reissulla katseltiin vähän kaupunkiakin ja otettiin kuvia - ei vain muista mistä. Pankinjohtajan perheessä oli kideradio, josta sai kuulokkeiden kautta kuulla Markus-sedän ohjelmaa. Se vahvisti uskoa kaurapuuroon terveysvaikutteisena ravintona lapsille aamuisin, tosin silloin ilman rusinoita.

Mainittu pankinjohtaja asui Myllytuvan lähipiiristä kosken alapuolella. Tämä Juonalan talo oli iso tila, ja tilan isäntä oli myös Kansallis-Osake-Pankin (KOP) Orimattilan konttorin johtaja. Juonalassa oli samanikäisiä tyttöjä yhteisissä leikeissä meillä ja me heillä muistaa Pirkko. Tytötkin muistivat, kun tapasivat Pirkon vuosien jälkeen Stockmannilla kassatyössä. Juonalan pellolla oli paljon voikukkia ja meillä ei juuri yhtään. Toivoin että jospa joskus meilläkin. Ja nyt niitä on ihan liikaa. ”Kohden ei oo koskaan” sanoisi Sievä.