Asuminen oli osoittautunut yhdeksi yksityistalouden erikoisalueeksi. Se oli pakollinen, se vei merkittävästi varoja asumismuodosta riippumatta ja edellytti pitkäjänteisyyttä sekä tarjosi houkutuksia taloudellisesti vääriin valintoihin. Aloimme katsella omakotitontteja kahdesta syystä. Mäntyharjun kokemuksesta saimme vahvistusta vanhalle uskonkappaleelle, eli maata ei kannata koskaan myydä sitä pitää ostaa. Se säilyttää arvonsa koska sitä ei enää tule lisää, joten taseessakaan siitä ei voi tehdä poistoja. Taloudelliset motiivit olivat mukana myös niin, että tiesimme asuntorakentamisen kustannusrakenteen olevan 50/50 suhteessa materiaalit ja työ. Tästä oli suora yhteys päätelmään, jotta ryhtymällä rakentamaan asuntoa itse, oman työn arvo jäisi taseeseen vaikka se mitattaisiin ehkä vasta perunkirjoituksessa, mutta kuitenkin.Tai aikaisemminkin jos hanke joudutaan hinnoittelemaan ennen sitä tarvittaessa käteistä rahaa. Lopputulos päättelyssä oli, että toinen polku palkkatulon ohella kartuttaa varallisuutta olisi vähäisessä määrin oman työn kautta. Näinkin konstikkaasti siis voi yksinkertaisen asian ajatella.
Tuntemattoman tulevaisuuden varalta näitä keskusteluja käytiin ja se taas ei ole lainkaan yksinkertainen juttu edes ajatuksena.
Itse olimme eläneet pääosan aikaa, jota varjosti kommunismin musta aukko. Tuon aukon varjossa ja sen pelossa länsimaissa, Suomi mukaan lukien saatiin rakennetuksi sosiaalista sektoria pala palalta vuorovaikutuksessa talouselämän ja poliittisen tahon kanssa. Syntyi minimipalkkalaki, työlait kehittyivät, säädettiin terveydenhoitolaki, edettiin jo maksuttomiin terveyskeskuskäynteihin monien muiden maiden tapaan. Niin sanottu sukupolvisopimus tuntui yleisesti hyväksytyltä. Sitten alkoi muutoksen tuulet puhaltaa. Keskiluokka alkoi vaurastua ja eduskuntaan valittiin yhä nuorempaa väkeä. Meille kaikki ja heti - ajattelu alkoi itää. Verot mieluummin alas ja sitä vastaava osa heti käyttöön ja kulutukseen. Jo maksettujen kansaneläkkeiden vastuuosuus peruutettiin, eli Kelan perusosa poistettiin kahteen kertaan ja säädettiin leikattu indeksi pitämään huolen siitä, että kansantalouden kasvun tuoma hyöty ei valu eläkkeisiin. Se ei kuulu niille jotka eivät ole kakkua kasvattamassa. Sukupolvisopimus alkoi siis rakoilla. Se tapahtui nostamalla kansalaisten omavastuuosuutta palveluissa pala palalta siellä ja täällä.
Sosiaalista sektoria murennettiin, siitä oli muodostunut poliittinen tahto. Tuntematon tulevaisuus oli entistä tuntemattomampi. Omavastuu alkoi olla kouriin tuntuvaa todellisuutta. Valitsimme toistuvasti päättäjiä, jotka edustivat linjaa jonka mukaan vapaa markkinatalous hoitaa yhteisetkin asiat parhain päin. Toisaalta se vapauttaa vaaleilla valitut päättäjät vastuusta, mikä sekin on pyrkimyksenä hyvin ymmärrettävää ellei vastalauseita esitetä. Eikä esitetty. Näytti siltä että näillä valoilla tullaan ajamaan, ja jokainen pitäköön huolta itsestään ettei jää alle. Ikääntyvät syökööt säästönsä, yhteiskunta tuleekin vastaan vain puolivaloilla. Veroja halutaan maksaa vain tämän päivän tarpeisiin koska tulevaisuus on niin kaukana. Perinnön tarkoitus sen saajan turvaksi tuli uuteen valoon, eli perinnön jättäjä turvatkoon omat poistumisesta syntyvät kustannuksensa. Kuilu ikäryhmien välillä kasvaa. Nyt pitikin varata syötävää ja mieluummin jotain vielä alkupalojen lisäksi. Kaikesta huolimatta ja siitä syystä aloimme Pirkon kanssa rakentaa työn ohessa taloa Vantaan Korsoon.
Kuin pahaa aavistaen ryhdyimme hankkeeseen, eli palkanlisää hartiapankilla. Päätös oli oikein, maailma on tullut siitä vain hullummaksi. Tätä kirjoitettaessa Iltalehti kiinnitti huomiota erääseen suureen vanhainkotiin ja vertaa sitä sikalaan. Vanhainkodin TUOTANTOJOHTAJA väitti tosin toisessa lehdessä hoidon tasoa keskinkertaista paremmaksi perustellen KUN ON VERTAILTU ESIMERKIKSI ASUKKAIDEN PAINON LASKUA, VIRTSATIEINFEKTIOITA, KAATUMISIA JA MAKUUHAAVOJA., eli kaikki tulokset ja tunnusluvut tuotantojohtajanimitystä myöten suoraan tehosikalasta. Tosin sillä erotuksella, että jos sikalassa tilanne poikkeaisi noista luvuista silloin eläinten ystävät puuttuisivat asiaan, vaatisivat muutosta ja saisivat, ovathan siat tuntevia olioita.
Tulkoon mainituksi vielä yksi asiaa sivuava ajan merkki. Juuri äsken oli lehdessä muistokirjoitus. Toimittaja Ilpo Hakasalo oli kuollut. Tunsin hänet OTK:n ajalta. Hakasalo oli työssä Mainosrenkaassa, joka oli OTK:n mainostoimisto. Hän oli tehnyt paljon muutakin kuin mainontaa. Viimeaikoina hänet tunnettiin musiikkitoimittajan Yleisradiossa. Hän vuorotteli Maarit Niiniluodon kanssa viikonloppuisin Radio Suomen Iskelmäradiossa. Huomionarvoista on, että Hakasolo oli monipuolinen toimija, takana useita työyhteisöjä, puheenjohtajuuksia yhdistyksissä, jäsenyyksiä hallituksissa. Hänet löydettiin kuolleena kotoaan 1. päivänä kesäkuuta. Oletettu kuolinpäivänsä oli kuitenkin ollut jo tammikuun alussa. Kuolinilmoitusta hänestä ei ole ollut, ja entä jos Niiniluoto ei olisi muistokirjoitusta tehnyt.
Tuosta on lyhyt matka perimmäisten kysymysten äärelle. Maailmaa ollaan muuttamassa, otteet kovenevat, yhteisöt hajoavat. Vaaditaan lisää tehokkuutta tietämättä mitä silloin vaaditaan. Terveydenhuollossakin vaaditaan vaikka vaatimus kohdistuu vain yhteen tuotannontekijään, vähemmän työn tekijöitä pienemmällä palkalla. Vaatimus ei kohdistu asiassa olennaiseen, eli sairaan parantuminen ja parempi olo. Nuo lienevät tuloksia tuosta työstä. Oikotie vallalla oleviin tavoitteisiin on yksityistäminen (ulkoistaminen). Yhteisömme on jo valmis siirtämään jäsenensä ulkopuolelle heti jos siitä tulee ongelma. Mikä se sellainen yhteisö on? Eikö liittoutumisen yksi tarkoitus ollutkin varautuminen mahdollisiin ongelmiin. Jos ei, niin herää kysymys mitä me teemme sellaisella, miksi yleensä kuulua johonkin sellaiseen jossa omavastuu onkin ylitse muiden. Mutta me olemme ilman omavalintaa syntyneet johonkin, siinä pysyneet ja ainoa mahdollisuus olisi ollut muuttaa muualle, mutta mitä se muuttaisi. Järjestelmiin olemme toki voineet itse vaikuttaa, mutta yksimielisyyttä ei ole syntynyt. Jäljellä on sietäminen jopa sitäkin, että joku on vuoteesi jalkopäässä jo valmiina rahastamaan jos ja kun tulet kyvyttömäksi puolustautumaan. Se inhottaa mutta ei yllätä. Tavoitteena terveydenhuollon kilpailuttaminen ja alan yritykset pörssiin on suoraa puhetta, mutta lahjapaperiin käärittynä kansa sallii kaiken tapahtua.
Semin Ilmarilla oli myös rakentaminen mielessä ja hän pyysi meitä mukaan paritalohankkeeseen Espoossa. Olimme pidättyväisiä sen suhteen ja hänkin toteutti sen yksin. Eino Pelkonen oli samalla tavalla yhteistyöhaluinen, mutta hänelle kävimme Pirkon kanssa valitsemassa rivitalovaihtoehdon Heikinlaaksosta. Me jatkoimme sopivan tontin etsimistä kiinteistönvälittäjien antamien osoitteiden mukaan. Hakkilassa maksoimme käsirahankin jonka saimme sitten takaisin kun kauppa peruuntui. Koivukylässä neuvottelimme pitkään ja sitkeästi. Se tontti rajoittui rautatiehen, mutta kaupaksi on mennyt ja tontilla näkyy olevan kaksi taloa. Eräs osoite oli väärä. Emäntä oli kuitenkin iloinen että tulimme. Oli harkinnut myymistä koska kukaan lapsista ei pysty yksin taloa lunastamaan ja esitteli meille paikat vintiltä kellariin. Korsossa keskustelimme pitkään tontista radan länsipuolella. Kuulimme heiltä hyvän myyntipuheen Korsosta ja korsolaisista. Hintapyyntö oli 90000 mk.
Korson valinta oli sattuma kuten mikä muu paikka tahansa. Kylä oli meille vieras. Nimen muistin jo niiltä ajoilta kun valtatie Lahdesta Helsinkiin kulki Hyrylän kautta. Matkalla Helsinkiin tienviitta näytti vasemmalle Korsoon, ja ajatuksissa kävi että pitäisi joskus poiketa. Nyt tänne tultiin Lahden moottoritietä, jota silloin ei vielä ollut olemassa. Korso oli vanhaa asuinaluetta, isot tontit ja rakennuskanta vanhaa ja uutta sekaisin. Kolme tavanomaista ruokakauppaa K-, S- ja Elanto vieri vieressä keskustassa. Alko vähän sivummalla. Metsolantie oli vielä tavallinen maantie.
Elannon myymäläautolla oli pysäkki Metsolantien päässä. Nyt viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana Vantaan kaupunki on panostanut paljon tänne itäiseen osaan ja Korso on kaikilta osin erilainen kuin silloin tonttia ostettaessa oli.
Päädyimme Saukkokujan tonttiin välittäjäliikkeen kautta kauppahintaan 62000 mk. Myyjänä Laatukiinteistöt oy Abrahaminkatu 17 Helsinki 02.07.1982 Hintapyyntö oli 2000 mk korkeampi. Kuja ja koko kortteli olivat neitseellisessä tilassa. Tontin puusto oli päällä ja katu oli rakentamatta ja Sunit olivat ainoat asukkaat kujan päässä. Rakennuksen pohjatyöt tehtiin seuraavana vuonna, runko valmistui sitä seuraavana ja viimeistelyt vielä 1985 keväällä. Käyttöönottokatselmus suoritettiin 01.07.1985. Talon piirustukset laati arkkitehti Pasi Raevaara Keravalta ja rakennuspiirustukset dipl. ins. Keijo Karttunen Espoosta. Muutto Hakunilasta tapahtui hieman etuajassa väliovien vielä puuttuessa. Kaima Pauli Semi Imatralta ei saanut tulemaan kun vessasta puuttui ovi. Väliin mahtui paljon sellaista jota ei enää muista. Harmittavaa kun ei muista mitä on unohtanut.
Sateinen kesä rakentamisen aikana on hyvin muistissa. Renlund-merkkinen kalupakki oli harmittavan tiivis, siitä työkalut löytyi kuin vesiastian pohjalta mutta puhtaina. Se on unohtunut, että olisi ollut jotain haittaa tai kenkkua kun työpäivän jälkeen ja joskus keskellä päivääkin piti lähteä tekemään jotain pakollista tai muuten vaan hyödyllistä. Jari oli mukana minkä ehti. Ja ehti vasaran varteen, lapion kahvaan, tapettia seinään tai tukit laudoiksi ja kaikenlaista siinä sivussa. Jaanakin ehti mukaan kantamaan pihalaattoja paikasta toiseen.
Talohanke maksoi meille 520 000 markkaa. Postipankista anottiin ja saatiin 100.000, Hakunilan myynnistä 300 000 ja ra-kennus ajan palkkatuloista on täytynyt säästyä tähän tarkoitukseen 100 000 mk. Täytynyt - sanavalintana siksi, että mitään ongelmia rahoituksen osalta ei tullut. Jälkeenpäin on ihmetelty mistä sitä rahaa kuhunkin kohtaan aina siunaantui. Hakunilan myyntihintaan voimakas inflaatio oli vielä vaikuttamassa, mutta siitä se sittemmin tasaantui. Itse en ole selvillä miksi tavoitteena kansantaloudessa on alhainen inflaatio. Kohtuullinen taso on piristävä osa talouselämää kiinteän omaisuuden arvonnousuna ja vaurauden kasvuna. Niin että ”oi niitä aikoja”, kun inflaatio hoiti pois osan velallisen lainoista.
Ratkaisuksi ei valittu talopakettia yleisen tavan mukaan kuten kaikki samaan aikaan rakentaneet naapurit tekivät. Meidän valinnassa oli tärkeää mallin valinnan vapaus. Roihuvuoressa poikkesin sähkösuunnittelua harjoittavassa toimistossa, josta sain arkkitehdin nimen. Tämä taas tunsi rakennussuunnittelijan ja heistä tuli toteuttava pari. Rakentaminen tapahtui palikoista paikan päällä. Tontin puut kaadettiin ja sahattiin laudoiksi Pornaisissa. Pääosa puista kaadettiin Mäntyharjun tontilta ja lisää ostettiin Niroselta. Sahaus tapahtui kenttäsirkkelillä mökin pihassa ja siellä laudat ja lankut kuivuivat taaplattuna talven yli.
Talomallin valinta oli oma lukunsa. Itse piirtelimme iltojen ratoksi aumakattoa ja erkkeriä kuten Nikuloilla oli. Rakennusmestari omasta taloyhtiöstä oli yksi vaihtoehto piirtämään jota Nikulat olivat käyttäneet. Jarin partiokaveri tavattiin ja hän arkkitehdin otteella kertoi perusasioista mitä olisi hyvä ottaa huomioon. Hän osoitti sisäisten liikereittien avulla omassa suunnitelmassamme meidän törmäilevän tulevaisuudessa toisiimme ovissa ja käytävillä. Ei hyvä. Raevaara näytti naapurustoon viitaten miten voi käydä kun ostaa talopaketin rautakauppiaalta joka ei edes käy paikalla johon rakennus on tulossa. Suunnittelijana meillä hän kävi ensimmäiseksi maastossa ja sen jälkeen kärsivällisesti haastatteli meitä, teki kuulemansa perusteella muutosehdotuksia ja niin muodoin päästiin ei ihan tavalliseen, eikä ihan erikoiseen ratkaisuun.
Oman työn osuutta on mahdotonta arvioida rahassa. Jarin merkittävän osuuden lisäksi Pirkko ansaitsee erityismaininnan. Uskomatonta, mutta betoniraudoitus on kokonaan Pirkon käsityötä. Siihen hän tarvitsi virkkuukoukkua isompaa koukkua, jossa pätkä rautalankaa pyöräytettiin villalangan tapaan betonirautojen risteyskohtaan ja näin kudottiin raudoista ristipistoa suurempi verkko. Minä pätkin langat ja taivutin ne piirustuksen mukaisille mutkille ja Pirkko kutoi. Kiirettä piti. Valua edellisenä iltana meni myöhään. Hämärän tultua tuli vielä piirtäjä Karttunen käymään rakennuksella ilmeisesti kantaen huolta huomisesta. Totesivat Pirkon kanssa että valmista on tulossa ennen aamua. Mutta enemmän kuin työpäivän pituutta, insinööri ihmetteli että sinäkö tämän olet tehnyt. Pirkko räpytteli nätisti silmiä, tunnusti ja jatkoi kutomista. Toinen paikka jossa Pirkko oli hyvä oli vasaran varressa. Tuulipidikkeiden naulaus reikälevyillä kattotuolin ja rungon liittymäkohtaan oli samoin Pirkon juttu. Piirustuksessa oli määrätty montako naulaa ja naulan koko jota siinä käytetään. Pirkko teki työtä käskettyä. Sama tarkastaja tuli erään kerran päivällä ja silmäili ympärilleen. Yksi naula puuttui yhdestä reikälevystä satojen joukosta. Tekijä esiin vaati Karttunen, ja perustelut miksi naula puuttuu, kas tuulihan voi viedä katon mennessään. Taas Pirkko esiin ja hyvä selitys. ”Siinä on sellainen oksa, että viisi kertaa on yritetty ja viisi naulaa on vääntynyt pilalle, mutta siihen oksaan ei mikään naula pysty”. Ei auta selitykset, sitä varten on keksitty pora, sanoi Karttunen. Pirkko lupasi olla tunnollisempi tästä eteenpäin vaikka läpi harmaan kiven, ja oli.Työparina meillä meni hyvin kuten parina muutenkin. Työt ei tuntuneet edes työltä, vaan harrastukselta. Kukaan ei hengittänyt niskaan tai asettanut aikatauluja, mutta aina jotain tuli valmiiksi.
Hakunilassa asuttiin ja se oli tarkoitus myydä pois vasta kun sitä ei enää tarvita. Työt jaoimme sopuisasti miesten ja naisten töihin, kuten edellä on jo kuvattu toteutuneen. Tästä seurasi, että tuntikausiin, viikonloppuisin puoli päivääkin saattoi mennä ilman tarvetta puhua mitään. Se on sitä toisiinsa tottumista. Kumpikin tiesi työnsä käskemättä tai kehottamatta. Ahkeria ihmisiä Jumala rakastaa.
Rakennustarvikkeet myi silloin vielä OTK:n oma rautakauppa Renlund. Se tiesi henkilökuntaetuja ja asiantuntija-apua. Saattoi olla edullista, vaikka mistä sen tietää kun mitään ei kuitenkaan kilpailutettu. Uskollisuus ”omaan” kauppaan oli ankara. Muitakin vaikuttimia hankintaan tuli. Arkkitehti suositteli peltikattoa. Tuutista oli lähtenyt kaveri Partekille töihin ja häntä käytettiin esiintyvänä taiteilijana meillä. Esitteli lennokkaasti suunnitelman, jolla Partekin Varttilevylle luotiin menestyvät markkinat. Hyviä kuvia upeista taloista joissa kaikissa komeat Varttikatot. Kas siitä idea meillekin. Elannosta tuttu osastopäällikkö Aimo Laurivuori toimitti tavaran. Lvi- suunnitelma piti teettää Huberilla jotta Renlund antoi alennukset. Lattiapinnat päällysti Renlund urakkatyönä 20000 mk. Sähkötyöt teki Sähkö-Pojat Keravalta. Työ poikkesi piirustuksista ja aiheutti vähän suukopua. Ulkomuurauksen teki tuntematon porukka. Urakan hinta oli per tiili. Suoritettuaan työn kaverit ilmoittivat muurattujen tiilien määrän ja maksoimme tarkistamatta. Rakennustelineiden purku ei kuulunut heille. Kun sitten olin ne purkanut havaitsin, että pitkällä sivulla ylin kerros tiiliä puuttui. Yltääkseen sinne olisivat joutuneet korottamaan telineitä ja sehän olisi ollut iso juttu ja jättivät tekemättä. Minä vatsallaan maaten tein sen kurkotellen räystään yli katolta käsin. Päätin olla tässäkin kohtaa tarkempi sitten seuraavalla kerralla.
Saukkokuja oli rakentamaton katu kuten jo tuli mainittua,. Tien pohja oli niin pehmeää ettei kantanut kuorma-autoa. Honkanen aloitti rakentamisen vuotta aikaisemmin ja autokuormat rypivät mudassa. Tähkävuori teki samoin ja yritti päästä kulkemaan levittämällä tielle risuja kuten palmunoksia aikoinaan. Kaupunki vitkutteli Saukkokujan rakentamisessa, ja tiedusteluihin vastattiin lähistöllä olevan pienteollisuusalueen rakentamisen menevän kiireellisyydessä meidän kadun edelle, vaikka tämä oli budjettiin kirjattu. Tuttavamme Osmo Rantanen oli kaupungin reviisori, ja kirjallinen tiedustelu tarkastusosastolle sai kadun rakentamisen käyntiin ennen kuin me sitä tarvitsimme tavaroiden kuljettamiseen. Kysyimme kaupungilta vain sitä, miksi suunnitelmia tehdään jos niitä ei toteuteta. Näin oli hyvä, koska talon perustuksiin tarvittiin 42 autokuormaa soraa ja toinen mokoma muuta kamaa.
Marttaliitosta tilasimme pihasuunnitelman. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi joka tuotti paitsi paikkaan sopivan kasvivalikoiman, myös ehdotuksen pihan tilan käytöstä hyvällä tavalla. Laatoitus tai suihkulähde tuskin olisivat tulleet pihapiiriin kotikonstein. Kasvit tilattiin Tolppolan puutarhasta Espoosta. Lista lajikkeista ja määristä teki hankinnan helpoksi. Toimittaja takasi alkuun lähdön ja se toteutui sata prosenttisesti. Lukuunottamatta kahta tainta, joiden päälle kaatui lankku. Tolppola korvasi nämäkin. Vuosien varrella on melkein kaikki kasvit kuitenkin vaihtuneet ja se lienee luonnollista, kun kasvit ikääntyvät, tai puusto muuttuu. Uusiminen on jo helpompaa kuin valinta tyhjälle tontille vähäisin lajitiedoin.
Saukkokuja 6. Vantaa
Talo tuli valmiiksi, pihapiiri siistiytyi varsin nopeasti, kasvit kasvoivat kuin tulvimalla ja sankka metsä viereisellä tontilla antoi suojan ohikulkijoilta. Korkea puusto heitti tosin pitkän varjonsa meille jo iltapäivällä, joten se ei taas ollut hyvä puoli asiassa. Kasvillisuus kumarsi itään, mutta se taas johtui auringonkierrosta. Jarin perhe muutti myös Korsoon pientaloasujaksi hekin Metsolantielle muutaman korttelin päähän meiltä.
Jarin perheen muutto naapuriin on ollut ihan pitkällä aikavälillä merkittävä juttu meille kaikille. Kuinka erilaista saattaa ollakaan lähisukulaisten suhde niissä oloissa kun etäisyyttä on vaikka Helsingistä Rovaniemelle. Kai siinä kasvetaan ihan eri tavalla yhteen tai erilleen. Nyt jo voidaan sanoa olleen onnellista, että lapset Nadja ja Teemu ovat saaneet taapertaa saman kylän kujilla koko lapsuutensa ajan. Se on enemmän kuin meidän vähäinen mukanaolo arjen pyörityksessä. Jarilla on muutoista varmaan kerrottavana varoittavia esimerkkejä omasta lapsuudestaan miten ei saisi tehdä.
Nadjan ja Teemun lapsuus, leikkikoulu, ala-aste ja isovanhemmat siinä sivussa mukana ovat ehkä jättäneet merkin, niin luulemme ja toivomme heidän elämäänsä jota eivät, eivätkä tarvitse vielä ymmärtää mutta sekin aika heille tulee.
Menossa kylään Metsolantielle kävellen. Niin oli sovittu. Nadja tulee korttelin verran vastaan, kun ei malta odottaa. On saanut luvan mennä, jos kulkee kodin puoleista jalkakäytävää, kun on jo niin iso, että osaa ja uskaltaa. On myös varma, että kyllä ne tulee. Hyppely tasajalkaa tavatessa on todistus pienen ihmisen aitoudesta ja mielihyvästä, kun tapahtuu jotain kivaa. Tämä vain yksi esimerkki mitä voi sattua. Elämä naapurustossa voi hyvässä tapauksessa tuottaa näitä ties kuinka paljon ja missä muodossa tahan sa. Saimme tarjota tuulensuojan koulun jälkeen kummallekin ja suoraan ruokapöytään. Se oli meistä mukavaa aikaa ja ehkä heistäkin. Kaveritkin voi tulla ja voi syödä tai istua ujona jos parempi niin. Voi leikkiä morsianta ja sulhasta, katsoa sata kertaa samaa videota Peacokista tai Bambista. Tehdä läksyjäkin koska reppu kulki mukana. Värikynät ja paperit, muovailuvahat ja niitten paistaminen sisältyivät palvelupakettiin Kotiin mentiin kun kerittiin. Lapsuuteen liittyy siis tavattoman paljon kaikkea ennen kuin ehtii isommaksi. Isovanhemmat saattavat olla matkassa mukana pienen osan ja saavat kertaluontoisen kokemuksen kuten kokemukset yleensä elämän varrella ovat. Siksi myös heidän omalaatuinen käyttäytyminen tässäkin sallittakoon.
Aikuisena vasta ymmärrämme miten nopeasti aika kulkee ohi. Meidänkin jälkikasvu on ohittanut jo monta vaihetta vaikka ovat vasta alussa. On hyvä, että yhteistäkin aikaa on ollut. Yhä selvemmin sen huomaa sitten kun se on jo ohi. Kuivuneet värikynät laatikossa muistuttavat, että piirtäminen on käyty läpi ja harsokankaat siitä että leikit sulhasesta ja morsiamesta on leikitty loppuun. Aikuinen nähdään nyt toisenlaisena kuin ennen. Vaikutteita tulvii tuutin täydeltä joka taholta ja se valmentaa muutokseen. Valinnan vaikeushan siitä seuraa. Tätä menoa se on lapsille aina astetta vaikeampaa mitä se meille aikuisille on aikanaan ollut. Koti on se joka kasvattaa ja suku voi tuoda jotain sivusta jos yhteys toimii. Me isovanhempina seuraamme omia mahdollisuuksiamme sivuroolissa toivon mukaan viisaasti. Kokemuksesta huomaamme siirtymistä yhä vaativampiin vaiheisiin. Muutosvauhti nuorelle on eri luokkaa kuin ikääntyvällä ihmisellä. Yhteydenpito jälkikasvun kanssa saa uusia muotoja, myös odotuksia, ehkä ehtoja. Keskusteluun tulee pidäkkeitä, avoimuus kapenee, vastaukset lyhenee, omat kuulumiset kerrottuna vähenee. Näissä muutoksissa aikuisen, etenkin ikääntyvän aikuisen tulee pitää aina peili mukana. Se väline kuuluu aina aikuisuuteen olipa kyse suoraan alenevassa polvessa tai ei polvessa lainkaan.
On muistettava kysyä itseltä miten olen osannut sanani asettaa?
Lienee niin, että henkinen taso suvussa kumuloituu, kuten aineellinenkin. Pojasta polvi paranee. Suvussa vallitsevaa henkistä tasoa voi arvioida muun muassa sukuyhteyksien vaalimisen kautta. Minun sukuni jalostusaste on tässä suhteessa varsin alhainen. Serkut poteroissaan pönkittävät omaa erinomaista egoaan ja poistuvat vuorotellen taakseen vilkuilematta. Pirkon suvussa äitinsä Sievän sukupolvi on puolestaan ollut erittäin vilkkaassa kanssakäymisessä keskenään ja saaneet sen hyödyn, mitä tietoisuus läheisten olemassaolosta arkeen antaa. Omasta puolestamme poikkesimme kuulemassa Sievän kuulumiset ja kertomassa omat matkalla Mäntyharjuun. Aina viimeisiin vuosiin asti, kun hän oli jo toisten hoidettavana Mallusjoen Lepokodissa ja Orimattilan sairaalassa koukattiin nelostieltä Sievän kautta. Pirkko syötti häntä sairaalassa vielä silloinkin, kun ei ollut enää väliä, oliko keittiörullaa, vai ruokaa. Kaikki mitä käsi hamusi, meni suuhun. Minä tutkin sillä aikaa vanhanmallista almanakkaa, jonka Sievä hankki joka vuosi ja näytti olevan sairaanakin mukana. Siihen oli kirjattu auringon nousut ja kuun kierrot ja päivän piteneminen ja lyheneminen. Näistä eivät tavalliset taskukalenterit kerro.
Sievä koki varmaan voimattomuutensa jälkikasvun suhteen, kun tuli rankatuksi lapsenlapsensa häistä tai ei tuntenut poikaansa. Kysymys ei ole voinut olla isoista asioista, ei ainakaan niin isoista, että niistä olisi perusteluksi mainittuihin tilanteisiin. Kun näitä miettii vanhemman vastuun kautta, vain harvoin syyllistämme omaa lasta, siinä viisaampi väistyköön. Syy voi olla toisessa tai molemmissa. Emme tiedä kuinka päin Sievä näin eteen tuodut asiat ratkaisi, mutta tiedämme, että henkinen alamäki alkoi. Häät hän vielä kesti, kun voimia oli, mutta jälkimmäinen oli jo liikaa. Tavatessa sen tunsi selvästi. Meille hyvä esimerkki hyvistä sukuyhteyksistä on aiemmin tuntemamme Nikulan ”dynastia”, joksi me heitä kutsuimme. Joitakin harvoja tapauksia on, jossa nuori ei poistu paikalta, kun puhe kääntyy hänestä vierailta tuntuviin juttuihin. Hyvässä tapauksessa keskusteluilla voisi olla tietoa lisäävä ja avartava merkitys. Ystävien kertomana myös näitä hyviä tapauksia olisi enemmän, mutta arvattavaksi jää voiko niihin luottaa.
Jaanan perheeseen syntyi ensi tapaamisesta pysyvät suhteet. Mirkun eloisa olemus ja valoisa mieli kantavat yli vaikeidenkin asioiden, jota Paulin ennenaikainen poismeno on hänelle ja hänen perheelle ollut. Mirkku on säilyttänyt laajan ystäväpiirinsä ja me olemme saaneet kuulua tuohon joukkoon. Mika nuoresta iästä huolimatta lisäsi vastuutaan kokonaisuudesta ja niin sukulaisuussuhde juurtui Jaanan ja Jarin siivellä erinomaisen toimivaksi. Ovathan Lindströmit juuriltaan pääkaupunkiseudulta ja me olemme muuttohaukkoja. Tämä on ollut vain myönteinen lisä käymiimme keskusteluihin. Kummatkin olemme höyrähtäneet mökkeilemään samoihin aikoihin ja kesäpaikat on koluttu nyt jälkikäteen moneen kertaan. Lindströmien kesäpaikka on saari Dragsfjärdissä lähellä Taalintehdasta, ja meille maakravuille, joille järveäkin on vain Hiukkanen, se on mielenkiintoisella tavalla erilainen. Siellä voisi mennä vaikka kalaan, mutta vanhat traumat pidättelevät. Jouluista tuli heti yhteinen ekumeeninen juhla. Myöhemmin Mirkku on sitä kehittänyt edelleen ja laventanut sen kattamaan jo pääsiäisenkin. Vuorottelu on ollut eräs periaate, mutta Mirkku on mennyt siinäkin meidän edelle. Sittemmin Mika toi vaimonsa Katin mukaan entisillä ehdoilla ja pidot vain parani. Eikä tässä kaikki. Mikan ja Katin perhe kasvoi. Tuli tyttö. Voiko enää paremmin osua kohdalleen. Wiivillä on nyt tämän ryhmän nuorimpana paalupaikka, kun tavatessa katsomme tätä päivää ja kurkistamme ajatuksissa tulevaan. Näin jatkukoon! Jari ja Jaana kummina ovat ansainneet Wiivin luottamuksen sata ja yksi prosenttisesti mikä lupaa hyvää myös jatkossa.
Wiivi on tarkka tyttö valinnoissaan, mutta kummisetä ja täti täyttävät kaikki ehdot ja silloin mennään täysillä. Kuvassa Wiivi vanhempiensa, Jaanan veljen, Mikan ja vaimonsa Katin
hääkuvassa. Takana veikka Kristian.
Tässä kohtaa tulee kissa mieleen. Kukas sen kissan hännän nostaa, jos ei se itse. Sodan aikana lähetettiin lapsia ilman vanhempia naapurimaihin suojaan sodalta. Ruotsiin heitä toimitettiin 70 000 ja Tanskaankin 4000 lasta. Nyt on alettu arvailemaan, oliko se oikein vai väärin. Pirkon eikä minun suvusta mennyt kyllä ketään mihinkään, vaan yritettiin selvitä sillä mitä oli. Olemme vahvasti sitä mieltä, että se oli ihan oikein. Tämä yhdistyy tavallaan myös omiin ratkaisuihin. Meidän lasten ollessa lapsia oli Suomessa vielä tapana lähetellä lapset kesäleireille. Leirit olivat omassa maassa, mutta lapset olivat kuitenkin kesän poissa kotoa. Tunnemme perheitä, jotka toimittivat lapsensa leirille joka kesä, pois jaloista. Se on oma ahdasmielinen tulkintamme. Meille ei tullut koskaan mieleen, että olisimme niin tehneet. Oltiin yhdessä kun oli kesä ja oli kesälomatkin. Vaikutteille altis nuori joutuu joskus koville.
Itse emme ole pulmusia, kaukana siitä, mutta yritämme pysyä ajassa mukana. Tätä kirjoitettaessa suosikkielokuva oli FC Venus. Salit täyttyvät viimeistä sijaa myöten. Näyttelijän työhön ei tarvittu luonnekuvauksia, koska repliikit ovat irrallisia heittoja aiheen ulkopuolelta. Tekstissä käydään moneen kertaan läpi kehon samat alaosan aukot etu- ja takapuolelta, erityisen usein naisen, estoitta ja yleisö taputtaa. Nainen on aina aloitteen tekijä ja mies ressukka häkeltyneenä tulee perässä. Samaan aikaan busseissa ja metrossa nuoret puhuvat samoin korostuksin ja aikuiset paheksuvat rivoa kielenkäyttöä. Aikuiset tekevät kuitenkin elokuvat, käsikirjoittavat ja mainostavat niitä nuorille. Valtio tukee Elokuvasäätiön kautta levitystä. Urheilijalla osanotto olympialaisiin on elämänsä suuri hetki ja hän on kansakunnan huomion kohde. Parhaansa yrittäneen tuloksesta valmentajan kommentti: ”päin persettä meni” ja hiihtäjätyttö lisää jotta ”vituttaa”. Tämä ei ole moralisoiva kannanotto, tämä on toden tunnustamista. Kielen huoltaja, Yliopiston dosentti antoi lausunnon elävän kielen muuttumisesta ja ”vittu” vakiintuneena käyttökieleen on tässä kielen luontevaa kehitystä. ”Voihan vittu” - siitä vaan iltasatujen tekstiä värittämään ja kieltä kuvittamaan seuraten kielen luontevaa kehitystä. Miten tämä liittyy sukupolvien välisiin suhteisiin? Ei mitenkään. On asioita joihin ei voi vaikuttaa, mutta ne on kuitenkin hyvä tunnistaa. Jos keskustelu on vaikeaa, vaihdetaan aihetta tai jätetään sikseen. Näin löytyy helpoin, vaikka ehkä ei antoisin tie edetä, mutta maailma pyörii radallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti